Kuinka sille filmille kuvataan

Periaatteessa filmi- ja digikuvaus ei eroa toisistaan kuvausvaiheessa millään tavalla. Kuva kuvataan perussääntöjen mukaan eli tarkennetaan ja valotus valitaan ISO- arvon, aukon ja ajan avulla. Mutta todellisuudessa kuvaaminen on hyvin erilaista. Ja siksi aina silloin tällöin pitää osata myös valokuvauksen perusteita.

Digikuvauksen työpolku menee aika suoraviivaisesti: Kuvan suunnittelu – kuvaaminen – RAW- kuvan kääntö – jälkikäsittely. Filmikuvaamisella se menee myös analogi -digipolulla aika samalla tavalla: Kuvan suunnittelu – kuvaaminen – filmin kehitys – filmin digitointi – negatiivin kääntö positiiviksi – jälkikäsittely.

Alkuvaiheessa ensinmäisten filmirullien kanssa voi ostaa kehityksen ja digitoinnin palveluna. Esimerkiksi Tampereella PhotoStellalta saa näitä palveluita. Eli filmille kuvaamisen kokeilu on helppoa. Hankitaan filmikamera ja filmirulla. Kuvataan rulla ja viedään kehitykseen ja saadaan valmiiksi digitoidut kuvat käyttöön.

Vaikka toimisi näin, niin huomaa nopeasti eron filmi/digikuvaamisen välillä. Yksi suuri ero on se, ettei ole rajatonta yritysmäärää kohteesta (tai on jos raaskii tuhlata filmiä) ja etukäteen pitää päättää millaisella herkkyydellä seuraavat 36 kuvaa kuvaa. Eli ennen filmirullan laittoa kameraan pitää pohtia käytettävä filmin herkkyys, kuvaako mustavalkoista, värillistä tai diafilmiä. Ja lisäksi pitää myös pohtia herkkyyden lisäksi muitakin filmin ominaisuuksia.

Käytännössä filmi- ja digikuvauksen suurin ero mielestäni on siinä missä kohdassa tehdään valintoja. Filmikuvauksessa pitää ennakoida filmin kuvamäärän verran kuvaustilanteita. Digillä voi kuvata miettimättämättä etukäteen ja säätämällä kameraa kuvaustilanteessa ja tekemällä valintoja jälkikäsittelyssä.

Filmillä kun päätät kuvata mustavalkoista, niin kuvaat sitä koko filmin verran. Aivan samalla tavalla kesken kuvausta et voi muuttaa filmin herkkyyttä. Eli kuvaaminen vaatii pientä ennakkosuunnittelua.

Mitä muita eroja on

Filmille kuvatessa pitää osata muutamia peruskäsitteitä. Ensimmäinen on ISO- arvon ymmärtäminen eli pitää osata hiukan arvioida filmin herkkyyttä verrattuna valaistukseen. Seuraava on filmityyppien tunnistaminen eli on hyvä tietää, että kuvaako 135 vai 120- tyyppiselle filmille. Joskus se kamera voi käyttää laakafilmiäkin.

Sitten pitää muistaa, että on kolmen tyyppisiä filmejä: mv- filmi, värifilmi ja positiivifilmi eli diafilmi. Viimeistä voi olla mustavalkoisena tai värillisenä. Kamerakin voi kuvata erilaisia kuvia. Puolikinari kuvaa 72 kuvaa 36 kuvan filmirullalle. Tälläinen kamera on muuten Pentaxin uusin filmikamera.

Ja se suurin ero on siinä, että näet vasta kehityksen jälkeen kuvat. Eli kuvausvaiheessa kuvaat ns. sokkona ja toivot onnistuneesi. Kehityksen jälkeen näet, että onnistuitko. Ja tämä on mielestäni se suurin ero eli pitää osata ja luottaa omaan kuvaamiseen ja tuntea vähän kuvaamisen perusteita.

Ja sitten myöhemmin

Filmikuvaus on siinä mielessä mielenkiintoinen harrastus, että siellä jatkuu oppiminen koko ajan. Pystyy opettelemaan filmin kehittämisen ja yksi maaginen hetki on se kun filmi nostetaan huuhtelusta kuivumaan. Silloin näkee ensimmäisen kerran vihjeitä onnistumisesta.

Kehityksen avulla voi määritellä millaista kuvaa filmiltä tulee. Se on alue, jossa voi kokeilla ja oppia paljon. Kehityksen lisäksi eri filmityypeillä on erilaisia ominaisuuksia. Jollain filmillä on kaunis rae, jotkut ovat lähes rakeettomia. Joku mustavalkofilmi tallettaa infrapunapuoleltakin kuvaa, joku ei näe punaisia värejä jne. Mustavalkofilmien käytöstä voi muuttaa värillisillä suotimilla ja pitkään valottaessa pitää huomioida resiprookki-ilmiö.

Filmikuvaus on mielenkiintoista. Alkuvaiheessa oppii tekemään ennakoivia valintoja eli pohtimaan millaisella filmillä saa kuvattua. Vanhemmalla filmikameralla oppii aikojen ja aukkojen käyttöä ja myös manuaalitarkennusta.

Ja pidemmälle kuvaamisessa mentäessä oppii tekemään hyviä filmivalintoja, pohtimaan mikä on mahdollista ja suurella filmikoolla oppii hämmästymään yksityiskohtien määrää. Ja samalla kuvaaminen muuttuu todennäköisesti hitaammaksi ja onnistumisia tulee suhteessa enemmän.

Ja loppuun. Kun kuvaan katukuvaa digillä ja filmillä, niin suurin ero on ruutujen määrässä. Digillä tulee päivän aikana noin 600-700 ruutua. Filmillä yleensä yksi kaksi rullaa eli maksimissaan 72 kuvaa. Ja molemmilla tavoilla onnistuneita se kymmenkunta.

Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…