Focus Stackinkissä tai kotoisemmin pinoamisessa tarvittavien kuvien määrän arvioiminen voidaan tehdä monella tavalla. Aika yleinen tapa on se, että musta tuntuu että tarvitsen näin paljon kuvia. Ja sitten kuvausvaiheessa kuvataan satoja kuvia. Jos ne on tarpeeseen ja joskus turhia. Kuvien määrä voidaan arvioida toisellakin tavalla eli laskemalla kahden kuvan välinen kameran (tai kohteen) siirtymä.
Tehtävä on aika yksinkertainen kun kuvataan normaalilla kameran objektiivilla eli makrolinssillä tai vaikkapa loittojen tai palkeen nokassa olevalla. Siihen on hyvin yksinkertainen tapa eli käytännössä yksi tarkistuskuva, hiukan laskemista ja sitten pinon kuvaaminen.
Pinoamisessahan kuvataan kohde siten, että tarkennustaso liikkuu syvyyssuunnassa kohteen ”läpi”. Eli kuva tarkennetaan pikkuisen eri kohtiin ja niistä koostetaan yksi suuremmalla syväterävyydellä varustettu kuva. Pitkän syväterävyys mahdollistuu kuvaamalla kohteesta useampi kuva ja yhdistämällä ne ohjelmallisesti.
Legoukosta näkee syväterävyysalueen olevan aika minimaallinen. Kyseisellä suurennoksella (0.8:1) aukkoa pienentämälläkään ei päästä kovinkaan paljoa parempaan tulokseen eli tarvitaan pinoamista.
Studio-pinoamista
Itse kuvaan melkoisen suuren osan makroista kotona eli ”studio-olosuhteissa” ja minulla on silloin hyvää aikaa laskea ja päätellä tarvittavat asiat. Oma kuvaaminen menee seuraavasti:
- Määritän suurennossuhteen
- Lasken pinoamisessa tarvittavan askeleen pituuden
- Aika usein lasken myös tarvittavien kuvien määrän
- Kuvaan pinon
- Teen sille seuraavat työvaiheet
Suurennossuhteen määrittelyn teen todella yksinkertaisesti eli kuvaan lähes aina croppikennoisella Canon 550D:lla, jonka kennon pidempi sivu on 22.3 milliä. Ja siksi suurennossuhteen saa helposti selvitettyä kuvaamalla viivoitinta. Eli otan kuvan ja katson montako milliä kuvassa näkyy. Esimerkiksi Lego-ukon kuvaamisessa suurennossuhde on 22.3/27 = 0.823 eli hiukan pyöristettynä 0.8:1.
Ensimmäinen työvaihe menee siis aika suoraviivaisesti. Eli jaetaan kennon pituus kuvassa näkyvän mitan pituudella. Kun lisätään tähän tietoon käytettävä aukko, niin päästään käyttämään vaikkapa Extreme-Macro- sivustolta löytävää laskuria. Sillä saa määriteltyä turvallisen askeleen pituuden.
Laskuriin tarvitaan lähtötiedoiksi käytettävä aukko sekä suurennossuhde ja niiden perustella laskuri laskee askeleen pituuden. Esimerkiksi legokuvassa suurennossuhde on 0.8:1 ja käytössä oleva aukko 8 eli turvallinen kameran maksimisiirtymä on 0.776 millimetriä.
Mikäli siirtymä on pidempi kuin tuo niin kuvaan tulee epätarkkoja kohtia mukaan ja siksi itse kuvaan yleensä hiukan lyhyemmällä siirtymällä kuin laskuri osoittaa eli legoukkoa on kuvattu 0.5 millin siirtymällä.
Itse usein lasken tarvittavan kuvien määrän. Määrä vaikuttaa aika paljon kuvaamisen kestoon eli itsellä on kahden kuvan välinen aika noin 15 sekuntia johtuen salaman hitaasta lataantumisesta. Esimerkiksi legoukkoesimerkissä on kuvattu 25 kuvaa eli syväterävyysalue on haluttu saada noin 112 -15 millin välille. Tuo 25 kuvaa kertoo aika hyvin myös siitä paljonko pelkkään kuvaamiseen kuluu aikaa. Sitä menee 25*15 s = 375 sekuntia eli hiukan reilut kuusi minuuttia.
Kuvien määrä vaikuttaa myös seuraaviin työvaiheisiin eli kuvan pinoamiseen ja jälkikäsittelyyn. Liian vähäinen määrä eli liian pitkä askel huonontaa laatua ja liian lyhyt teettää kohtuullisen paljon työtä pinoamisvaiheessa.
Ja tältähän tuo legoukko-kuva näyttää valmiina:
- Suurennossuhde 0.8:1 eli hiukan alle makrokuvan määrityksen
- 25 kuvaa
- 0.5 milliä kohteen siirtymä kuvien välillä
- Syväterävyyttä noin 12-15 milliä
Tälläistä tänään, Kari…
Be First to Comment