Vuosi 2019 tuo mukanaan uusia tuulia. Viime vuoden olen käyttänyt makrokuvaamisen perusteiden opetteluun ja tänä vuonna ajattelin hiukan hyödyntää kyseistä taitoa. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että vuoden työlistalla on muutamaan kilpailuun osallistuminen. Haastavin niistä tulee olemaan Nikon Small World- kisa. Eli se on kilpailu, jossa yritän hyödyntää viime vuonna opeteltuja taitoja.
Samalla tälle vuodelle tulee muitakin muutoksia eli pyrin aloittamaan säännöllisen blogin päivittämisen. Pyrin kirjoittamaan vähintäin kerran viikossa uuden päivityksen ja päivitykset tulevat käsittelemään minulle ajankohtaisia asioita. Yritän kuluvana vuonna kuvata muitakin osa-alueita kuin vain pelkkiä makroja.
Makroilun lisäksi uhraan tänä vuonna aikaa asetelmien ja ruuan kuvaamiseen ja uskoisin että niistä kokeiluista syntyy tekstejäkin. Samalla yritän kuluvana vuonna kuvata hiukan enemmän katukuvia ja ”arkkitetuuria”. Varsinkin katukuvat ja ovat sydäntäni lähellä.
Katukuviin tulee kuluvalle vuodelle ns. 8 mm osasto eli kuvaan osan niistä kasimillisekllä optiikalla. Se tarkoittaa samalla sitä, että kyseiset kuvat on pakko kuvata hyvin, hyvin läheltä. Sama kasimillinen tulee myös vierailemaan metroasemilla, kirkoissa ja muissa rakennuksissa.
Kuten tekstistä voi arvata niin tänä vuonna keskityn kilpailuihin, taitojen hiomiseen ja kuvaan hiukan laajemma alueella kuin viime vuonna. Käykää väliin lukemassa ja ihettelemässä blogia. Täältä saattaa nähdä myös kuinka matkustetaan hiukan erilaisella tavalla kuin normaalisti eli mukaan saattaa tulla pieniä matkajuttujakin.
Hyvää alkavaa vuotta, Kari…
Be First to Comment