8 mm ja Tukholma

Pohdiskelen seuraavaa pikku reissua Tukholmaan ja samalla mietin, että tuleeko vakiokuvauskalustoon mukaan 8 millinen laajakulma. Nykyisin kameralaukusta löytyy 12-24 millinen, mutta joissain tilanteissa pidän sitä liian pitkänä polttovälinä omiin tarkoituksin.

8 millisen käyttö katukuvauksessa on kiehtonut minua pitkään ja jonkin verran olen kokeillut ajatusta 12 millisen avulla. Sillä kuvaaminen vaatii rohkeutta kuvata todella läheltä. Mutta määrätynlaisiin kuviin 8 tai 12 millinen olisi oiva peli.

8 millinen on kiinnostanut pitkään ja yksi innoituksen aiheista on ollut Willem Jonkersin Fish Eye– sarja eli siinä on paljon matalta kuvattuja katukuvia. Itsellä on jonkin verrana samankaltaisia 12 millisellä kuvattuna, mutta haluasin vielä enemmänkin niitä.

Samalla tuo kasimillinen toisi mukaan uuden ulottuvuuden mm. rakennusten sisäkuviin. Tiedän kyllä sen vääristävän sotkevan linjoja, mutta siltikin se olisi oiva apu.

Tukholma

Näillä näkymin ensimmäinen kokeilu kasimillisen osalta tulee Tukholmasta eli käyn jossain välissä kuvaamassa muutaman tunnelbana-aseman, pari kirkkoa ja katselemassa klassisia näköalapaikkoja.

Näköalapaikat ovat niitä, joita kerkiää kiertämään vaikka klassisella päiväristeilyllä Tukholmaan eli Viking Linellä lähes Slussenille ja sieltä kävellen Södermalmille, Riddarholmenille ja vaikka Kungsholmenille. Nuo kaikki kerkiää käymään kävellen yhden 5-6 tunnin aikana.

Samalla käyn tutustumassa Millinium-sarjan paikkoihin Södermalmilla ja ihmettelemässä missä pääsankari asui. Ja samalla matkalla käyn hiukan ajelemassa tunnelbaanalla ja tutustumassa ainakin Odenplanin uuteen asemaan.

Eli ainakin tämänkaltaista tulee tapahtumaan valokuvauksen saralla lähiaikoina.

Kari…

 

 

kari Written by:

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *