Katukuvauksen anatomiaa: Fishing / Hunting

Last updated on 18.8.2023

Katukuvaus on sinänsä yksinkertaista. Mennään kadulle ja kuvataan katuelämää. Ja siihen on yksinkertaisia ”sääntöjä” olemassa. Joidenkin mielestä pitää kuvata 35 millisellä objektiivilla kinofilmikokoon kuvattaessa eli nykyisillä FF- kennoisilla kameroilla. Osan mielestä on myös tärkeää, että kohde ei kerkiä valmistautumaan kuvatuksi tulemiseen.

Yksinkertaisia sääntöjä ja jokainen voi tulkita noita haluamallaan tavalla. Esimerkiksi itse olen viimeaikoina opetellut kuvamaan 8 millisellä optiikalla, joka on ns. croppikennoisen kameran nokalla. Mutta tällä kerralla en puhu säännöistä vaan muistutan kahdesta erilaisesta tavasta lähestyä katukuvaamista.

Katukuvaamisessa on oikeastaan kaksi erilaista lähestymistapaa. Toinen niistä tavoista on fishing- menetelmä eli kalastaminen. Ja se toinen on sitten hunting eli metsästäminen.

Fishing on sananmukaisesti kalastamista. Sitä voi kuvailla mato-onkimisena eli etsitään hyvä kala-apaja, heitetään onki veteen ja odotetaan saalista. Esimerkiksi oikealla oleva kuva on puhdasta kalastamista. Taustalta on katsottu mainos, kerjäläisen toimintaa seurattu ja odotettu kunnes muki kääntyy oikeaan asentoon. Ja sitten on otettu ohi kävellessä kuva.

Fishing antaa hyvän määritelmän Henri Cartier-Bressonin luomalle käsitteelle ”Ratkaiseva hetki”. Se on se hetki, jolloin kaikki asiat ovat kohdallaan. Ja se ei välttämättä tule yllätyksenä vaan ratkaiseva hetki on tarkan harkinnan lopputulos.

Sitten meillä on toinen tapa kuvata katukuvia eli kyse on ns. hunting- menetelmästä. Eli kuten nimikin kuvaa, niin kyse on metsästämisestä eli siitä että etsitään kuvauksellista kohdetta.

Minulla itsellä se tarkoittaa sitä, että päätän etukäteen kuvausaiheita ja sitten lähden metsästämään niitä kävellen ympäri kaupunkia. Esimerkiksi yhtenä lauantaina pyrin etsimään koiria katukuviin. Tuijottavia koiria.

Se, missä  fishing- menetelmä perustuu tarkkailuun, niin hunting taasen perustuu hyviin kenkiin ja reagoimiseen.

Jokaisella on oma tapansa lähestyä kuvaamista ja itse käytän näitä molempia tapoja. Jos haluan määrätynlaista kuvaa, niin kalastan. Tiedän mistä löytyy haluttuja kohteita.

Mutta myös metsästän paljon. Kävelen pitkin katuja ja yritän löytää kuvauksellisia kohteita.

Tälläistä tänään, Kari…

 

 

 

 

kari Written by:

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *