Kuvaan paljon studiokuvia hyönteisistä pinoamalla (focus stacking). Ajattelin tässä tekstissä hiukan avata omaa työprosessia ja myöhemmissä teksteissä pinoamista tarkemmin. Pinoaminen ei sinänsä ole vaikeata vaan vaatii hiukan huolellisuutta ja kärsivällisyyttä.
Pinoaminen tai focus stacking tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kasvatatetaan syväterävyyttä kuvaamalla useampi kuvia jotka on tarkennettu eri kohtiin. Ja vielä siten, että niiden kuvien syväterävyysalueet menevät päällekkäin. Ja niistä kuvista koostetaan yksi suuremmalla syväterävyydellä oleva kuva. Menetelmää voi käyttää kaikessa kuvaamisessa.
Käytännössä hyönteisen tai muun pienen esineen kuvaaminen jakaantuu seuraaviin tehtäviin:
- Hyönteisen tai esineen kuvauskuntoon laitto
- Valaisun toteutus
- Mekaaninen kuvaaminen tarkentamalla eri kohtiin
- Kuvien muuntaminen RAW- kuvasta esimerkiksi TIFFiksi
- Kuvien pinoaminen ohjelmalla
- Jälkikäsittely
Ja kun tuota listaa katsoo, niin ns. pinottujen kuvien kuvaaminen ei ole se haastavin osuus vaan kohteen saaminen kuvauskuntoon, valaisu ja jälkikäsittely. Kuvaaminen, kuvien muuttaminen pinoamista varten ja ohjelmallinen pinoaminen ovat enemmän rutiinihommia.
1. Hyönteisen MUAH
Muah eli meikkaaminen ja siivoaminen. Itse kuvaan kuolleita hyönteisiä ja ne ovat usein pakkasessa säilössä. Kuvaamisen alussa ne pitää saada kuvauskuntoon eli niitä siistitään suurennuslasin alla. Puhallellaan pölyjä pois ja pinseteillä nypitään irtokarvoja. Ötökät ovat yllättävän roskaisia. Samalla ne joutuvat keihästetyiksi eli kiinnitetään hyönteisneulaan kuvaamista varten.
Tämä työvaihe on varmaan yksi vaikeimmista, koska ötökät on pieniä ja niiden puhdistaminen on tuskaisaa. Ja pitäisi vielä pystyä hiukan oikomaan niiden jalkoja. Tämä on myös samalla tärkeä vaihe, sillä jokaikinen roska näkyy lopullisessa kuvassa.
Tämä vastaa samaa kuin mallikuvauksessa mallin meikkaus ja kampaus tai ruokakuvissa kuvattavan annoksen asettelu kuvaamista varten.
2. Valaisun toteutus
Tärkeä osa onnistunutta kuvaa on valaisu. Itse en pidä erityisemmin rengassalamasta eli pyrin mahdollisuuksien mukaan valaisemaan ötökän muilla tavoin. Olen tutkinut muiden makrokuvaajien tapoja ja huomannut monenkin käyttävän esimerkiksi valkoista kertakäyttömukia tai jogurttipurkkia valonhajoittimena. Kuvassa on ruotsalaisen makrokuvaajan John Hallmenin ratkaisu.
Itse pyrin kuvaamaan salamalla, jotta saan kameran liikkumisesta tulevan epäterävyyden vältettyä. Käytän usein muotokuvauksesta tuttua 45-45-45 valaisua eli salama on 45 astetta vinossa ja 45 astetta yläviistossa. Kohde on myös väliin sen 45 astetta käännettynä. Ja salaman apuna on alumiinifoliosta tehtyjä pikku heijastimia auttamassa.
Tämä on toinen niistä vaikeista vaiheista kuvaamisessa. Erityisesti suurilla suurennoksilla on hiukan ahdasta rakentaa kunnollista valaistusta.
3. Pinon kuvaaminen
Pinon kuvaaminen on pitkälti mekaaninen suoritus. Eli kuvataan muutamia tai satoja kuvia siten, että ne on tarkennettu hiukan eri kohtiin. Ja niistä koostetaan sitten yksi kuva. Eli pinoamisen tarkoitus on saada kuvaan lisää syväterävyyttä.
Tarkennuksen siirron voi tehdä kolmella tavalla. Yksi tapa on nykyaikaisen kameran focus bracketing eli kamera siirtää itse pienin askelin tarkennusta kohteen alusta loppuun. Mielestäni menetelmä sopii hernettä suuremmille kohteille.
Toinen tapa on se, että paljetta käytettäessä muutetaan tarkennusta palkeen vetämää muuttamalla. Palje on laite, jolla voidaan säätää portaattomasti objektiivin etäisyyttä kenno- tai filmitasosta. Esimerkiksi Novoflexiltä löytyy askelmoottorilla varustettu palje, jonka avulla voi tehdä focus stackingiä. Periaatteessa tämä menetelmä sopii kaikkeen kuvaamiseen.
Kolmas tapa on kameran siirtäminen eli kameraa siirretään millin osissa kohti kohdetta. Ja samalla tarkennustaso lipuu läpi kohteen. Tähän on saatavailla automaattisia kiskoja esimerkiksi WeMacrolta. Näiden avulla kuvaamisen voi aika hyvin automatisoida. Itse käytän pääsääntyöisesti tätä tapaa, mutta minun makrokisko on itse tehty.
Ja tämä työvaihe on melkoisen mekaaninen. Itse kuvaan tämän kameran M- asennolla ja vakiosäädöillä. Tällöin kaikkien kuvien valotus on samanlainen ja seuraavassa vaiheessa kuvista voi tehdä eräajona valmiit kuvat pinoamista varten.
4. Raw-Tiff
Itse pinoan kuvat siihen tarkoitetulla ohjelmalla ja ennen pinoamista teen muunnoksen Canonin omalla DPP- ohjelmalla Raw- kuvista Tiffiksi. Ja tässä vaiheessa teen perussäädöt kuville eri terävöinnin, valotuksen kortailut yms. Ja teen sen kaikille kuville samoilla arvoilla. Eli työvaiheen jälkeen minulla on kuvat konvertoitu 16 bittisiksi TIFF- tiedostoiksi. Tiff- tiedostomuoto on häviötön eli kuvien laatu ei huononnu muutoksen aikana.
5. Pinoaminen ohjelmallisesti
Itse teen tämän ns. pinoamisen siihen tarkoitetuilla ohjelmilla eli itsellä on käytössä sekä Zerene Stacker että Helicon Focus. Itse henkilökohtaisesti pidän enemmän Zerene Stackeristä.
Pinoaminen on periaatteessa melkoisen suoraviivaista touhua. Siirretään tiedostot ohjelmaan, valitaan haluttu metodi ja pinotaan. Helposti pinoutuvilla kohteilla työ on helppoa. Siirretään tiedostot ja pinotaan. Ongelmia saattavat tuoda esimerkiksi liikkuneet karvat tai kohteet joista ohjelma ei löydä oikeita kohtia. Näihin tilanteisiin on kyllä sitten omat tekniikkansa.
6. Jälkikäsittely
Viimeinen työvaihe on sitten jälkikäsittely, jossa kuvasta tehdään julkaisukelpoinen. Itse teen sen Photoshopilla.Työvaiheessa itse poistan virheitä esim. tuomalla yksittäisestä kuvasta yksityiskohtia tai poistamalla häiritseviä roskia tai vaikka kuvassa olleen kiinnitysneulan.
Työvaiheista tämä on tärkeä, koska tässä vaiheessa tehdään lopullinen silaus kuvalle. Poistetaan roskia, korjataan valoitusta, kontrastia tai tehdään muita säätöjä.
Kuten työprosessista näkee, niin pinotun studiokuvan vaikeat työvaiheet ovat samat kuin muussakin kuvaamisessa. Esivalmistelut, valaisu ja jälkikäsittely ovat tärkeitä vaiheita. Pinotun kuvan kuvaaminen ja kasaaminen on pitkälti rutiinitouhua, jossa tärkeintä on huolellisuus.
Tälläistä tänään, Kari…
Be First to Comment