Kuvataan vintage objektiivilla

Minä kuvaan paljon vanhoilla filmikamerasta kotoisin olevilla linsseillä. Joku voisi puhua vintagelinsseistä, minulle ne ovat vain vanhoja hyviä manuaaliopiskoja, joilla on oma sielu.

Yksi tunnetuimmista löydöksistä on suuresti rakastettu Helios-44, tuo valokuvauksen Kalašnikov. Todennäköisesti universumin kaikkein laajimmin massatuotetuimpana objektiivina tämä Zenit kameroiden kittilinssi on melkoinen Neuvostoliiton jalo lahja valokuvauksen maailmalle

Kamerakoulu: Bokehnaattori nimeltään Helios 44, Sami Aalto

Ylläoleva kamerakoulun tekstistä leikattu lainaus kertoo paljon niistä tuntemuksista jota vanhat ja väliin melkoisen mystisetkin linssit aiheuttavat. Ne ovat erilaisia käyttäytymiseltään kuin uudet ja tarkasti suunnitellut linssit.

Mutta miten noita linssejä sitten käytetään modernissa digikamerassa. Vaikeasti sanoisi joku ja perustelisi sen automaattitarkennuksen ja automaattisen himmentämisen puuttumisella. Niillä ei  voi kuvata point&shoot- mallilla. Niillä joutuu tekemään töitä tarkennuksen ja joskus himmentämisekin eteen.

Kuvaaminen muuttuu hiukan haastavemmaksi. Kamera ei tarkenna itsekseen eli tarkennuksen joutuu etsimään erilaisin keinoin. Kamera ei myöskään himmennä automaattisesti eli senkin joutuu useinmiten tekemään tarkennuksen jälkeen käsipelillä. Kuvaaminen muuttuu manuaalisemmaksi eli käytännössä lähes kaiken joutuu tekemään itse. Ja siinä on osa kuvaamisen iloa, tietää miksi mikäkin asia tapahtuu. Ja toinen ilo on noiden vanhojen objektiivien sielu koska niistä löytyy bubble- bokehia, taustat saattavat vääntyä hyvinkin mielenkiintoisesti tai linssit tekevät vain kermaisen bokehin. Ja parasta on se, että silloin voi kuvata lähes millä tahansa linssillä jonka saa kameran nokalle.

Kuinka noilla sitten kuvataan

Ensimmäinen ajatus on, että vaikeasti. Seuraava on se, että helposti. Kuvaaminen vaatii vain muutaman perusasian oppimista. Ensimmäinen on tarkentaminen, seuraava himmentäminen ja kolmas se vaikein eli kuinka ne saa omaan kameraan kiinni. Ja lähdetään viimeisestä asiasta liikkeelle.

Heti alkuvaiheessa kannattaa opetella käsite nimeltä Focal Flange Distance. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä mittaa joka on kenno/filmitasolta objektiivin bajotin tasolle. Se kertoo, että saako objektiivin kiinni sinun kameraan.

Esimerkiksi Canon EF- bajonetilla mitta on 44.00 mm. Tai M42 kirteisellä objektiivilla 45.46 mm. Eli tuo mitta kertoo suoraan sen, että saako objektiivin tarkentumaan äärettömään vai tuleeko siitä makro-objektiivi.

Mitä lyhyenpi kameran rungon kennon ja objektiivin etäisyys on, niin sitä helpompi siihen on saada vanhoja linssejä kiinni. Tämä on yksi syy peilittömien kameroiden käyttämiseen ja toinen syy on se ettei vahingossakaan voi rikkoa peiliä.

Seuraavaksi helpoin valinta on sitten  Canonin peilillinen, koska sen focal flange distance on lyhyempi kuin esim. M42- kierteisillä tai PK-bajonettisilla linsseillä. Eli siihen on helpompi saada objektiivi kiinni kuin esimerkiksi peililliseen Nikoniin.

Adapteri

Sitten seuraava vaihe onkin se vaikea eli kuinka objektiivi saadaan kiinni kameraan. Yksinkertaisin ratkaisu on ostaa adapteri ja sen avulla saa erimerkkisten kameroiden objektiivit kiinni erimerkkisiin kameroihin.

Adapteri on yksinkertaisesti välikappale, jolla muunnetaan bajonetti toiseksi. Ja näitä saa hyvinvarustetuista kamerakaupoista kuten esimerkiksi Kameratorilta.

Adaptereita on erilaisia ja joillakin niistä korjataan myös tuota objektiivin väärää etäisyyttä kennotasosta. Tällöin puhutaan usein linssillisistä adaptereista ja se voi tarkoittaa kuvan laadun huononemista.

Lisäksi esimerkiksi peili Canonille on ns. chipattuja adaptereita. Näissä chipin tarkoitus on huijata kameraa luulemaan objektiivin omistavan automaattitarkennuksen ja tarkennuskierää pyörittällä kamera kertoo tarkennuksen osuneen kohdalleen. Peilittömissä homma hoituu esim. focus peakingin avulla.

Ja sitten kuvaamaan

Kuvaaminen on hiukan erilaista kuin automaattitarkenteisilla eli kameran joutuu käsin tarkentamaan kohteeseen ja aika usein vielä joutuu kääntämään myös himmentimen halutuksi. Käytännössä joutuu hoitamaan kameran automaattisesti suorittamia asioita.

Kuvaaminen muuttuu hitaammaksi ja hankalammaksi, mutta samalla se usein parantaa kuvien sisältöä koska asioita joutuu pohtimaan tarkemmin. Mihin tarkennan, miten pitkän syväterävyyden haluan ja miten saan linssin tekemään taikansa.

Kuvaaminen menee usein seuraavassa järjestyksessä ja itse kuvaan usein kameran Av- asennossa eli kamera päättää valotusajan. Ensiksi tarkennetaan, sitten himmenetään ja lopuksi painetaan laukaisijaa. Eli kuvaaminen muuttuu hiukan hitaammaksi kuin Af- linsseillä.

Ja miksikö

Vintagelinsseillä kuvaamiselle ei ole mitään erityistä hienoa syytä. Ne eivät tee kuvaajasta osaavampaa, parempaa tai erikoisempaa. Ne ovat vain yksi tapa harrastaa valokuvausta jä käyttää ehkä hiukan erilaisia objektiiveja.

Itsellä syyt ovat yksinkertaisia. Ensimmäinen syy on se, että kuvaan hitaammin ja ajattelen tarkemmin. Ja toinen syy on se, että voin käyttää erilailla reagoivia linssejä erilaisissa tilanteissa. Yhdellä linssillä saan oikeassa tilanteessa swirly- taustan. Toinen tekee pyöreätä bokehia himmenettynäkin ja kolmannessa on bubble- bokeh. Eli linsseillä on oma luonteensa.

(Kolmas syy on tietenkin se, että voin kuvata linsseillä joita ei kaupasta saa suoraan)

Loppuun vielä. Yksi asia, minkä nuo tuovat mukanaan, on loputtomat mahdollisuudet erilaisten yhdistelmien käyttöön. Osaamisen lisääntyessä pystyy rakentaamaan itse bajonetit ja istuttamaan kameran nokalle vaikka vanhasta 6×6 kamerasta irtroitetun objektiivin tai hyödyntää projektorien linssejä. Objektiiveilla voi toteuttaa yhä helpommin omia visioitaan.

Kunhan kuvailen, Kari…

P.S. Varoituksen sana loppuun. Nämä kokeilut tehdään omalla vastuulla koska on yhdistelmiä joilla voi rikkoa esim. täyskenno Canonin peilin. Määrätyillä M42- objektiiveillä objektiivin takapää menee liian sisälle ja voi osua peiliin. Eli tutustu aina, että soveltuuko linssi haluttuun käyttöön.