Yllättävän usein valokuvauskeskusteluissa näkee sen, että valokuvausta katsotaan sen oman laatikon sisäpuolelta ja ei haluta tai uskalleta laajentaa omaa näkemystään. Tämä on omalla tavallaan helppo ymmärtää koska omassa turvallisessa lokosessa on hyvä olla.

Oppimiskäsityksissä puhutaan usein analyyttisistä ja globaaleista oppijoista. Toisaalta työelämässä puhutaan taasen generalisteistä eli yksinkertaistetusti moniosaajista. Moniosaajan vastakohta on kapean alan osaaja eli asiantuntija.

Globaali oppija oppii kokonaisuuksien kautta ja analyyttinen tulemalla osien kautta kokonaisuuteen. Mutta miten tämä asia liittyy valokuvaukseen. Samalla tavoin valokuvaus kuin työelämäkin vaatii monipuolista osaamista. Valokuvaus vaatii myös generalisteja eli ihmisiä, joiden vahvuus on kokonaisuuksien katsomisessa.

Liian usein kuitenkin valokuvaajat ovat siellä oman laatikkonsa sisällä ja katselevat valokuvausmaailmaa yksityiskohtien kautta ja pohtivat valokuvausta oman erikoisalansa vaatimusten kautta. Luontokuvaajat arvostavat määrätynlaista kuvaa, hääkuvaajat toisenlaista ja katukuvaajien kuvia määrittää ja rajoittaa genren määrämät rajoitukset.

Generalistilla eli genrestä toiseen pomppivalla kuvaajalla on erilainen näkemys kuvaamisesta. He etsivät kokonaisuuksia ja osaavat etsiä tarvittavia työkaluja eri genreistä ja toimintatavoista. He hyödyntävät  alueen tyypillisiä toimintatapoja ja myös rajoituksia. On helpompi rajoittaa kuin lisätä työkaluvalikoimaa.

Generalisti vastaan asiantuntija

Valokuvaus on laaja alue ja se vaatii osaamista. Harvalla on aikaa ja myöskään jaksamista toimia alalla generalistina eli pystyy hyppimään sujuvasti genrestä toiseen. Suurin osa hiljalleen erikoistuu jollekulle alueelle ja samalla usein supistaa omaa näkemystään valokuvauksesta. On täysin ymmärrettävää, että luontokuvaajan ajattelua rajaa luontokuvan määritteet. Aivan samalla tavalla katukuvaajaa tai dokumentaarista kuvaa tekevää rajoittaa sen alueen rajoitukset.

Aivan samalla tavalla rakennettua kuvaa tekevä katsoo valokuvausta omasta suunnasta. Osa rakentaa kuvan valaisemalla ja rakentamalla kuvausympäristön mieleiseksekseen. Tai osa rakentaa koko kuvan palasista komposiittina.

Sitten kun soppaan sekoitetaan vielä erilaiset kuvien käyttötarkoitukset, niin omiin laatikoihin uppoutumiset tai omiin poteroihin kaivautumiset saa ajatukset jumiin. Jos toimit taidekuvan parissa, niin sinun voi olla haastavaa ymmärtää kaupallisen kuvan tarpeita. Journalistisen kuvan tekijän taasen voi olla haastavaa ymmärtää luontokuvaa ja hääkuvaajan taas toista alaa.

Karkaa sieltä omasta laatikostasi

Sen sijaan, että yrität määritellä koko valokuvauksen kenttää sen oman pienen laatikon kautta, niin karkaa sieltä pois. Katso asioita laatikon ulkopuolelta. Käy opettelemassa muita kuin niitä omia alueitasi. Itse en ole kiinnostunut muotokuvista enkä myöskään esim. dokumentaarisesta hääkuvasta, mutta siltikin pyrin kuvaamaan molempia säännöllisesti oppimisen takia.

Aivan samalla tavalla omaan kuvaamiskolmioon kuuluu kolme täysin erilaisilla vaatimuksilla olevaa aluetta. Katukuvat on tiukkaa dokumentaarista ja lähes käsittelemätöntä kuvaa, makrot ja ns. high- speed kuvaaminen on minulle raakaa tekniikkaa ja usein omat arkkitehtuurikuvat ovat komposiitteja ja sisältävät raskaampaa kuvankäsittelyä.

Pyrin kuvaamaan mahdollisimman monipuolista kuvaa ja myös mahdollisimman monipuolisella kalustolla. Vaikka normaalisti näytän kuvaavani harrasteluokan peilillisellä järkkärillä, niin kuvaan säännöllisesti myös ammattilaitteilla, filmille sekä myöskin esimerkiksi palkilla ja teknisellä kameralla. Kuvaan myös sekä vallitsevalla valolla että studiovaloilla. Tälle on sama syy kuin tuolle genrestä toiseen pomppimiselle eli haluan tietää mihin erilaiset laitteet pystyvät ja pystyä valitsemaan tarvittaessa oikean kaluston.

Älä hyljeksi mitään tekniikoita

Yllättävän usein kuvaajat toteavat, että toi on HDR:ää tai miksi kuvaat JPG:nä jne. Eli määrittävät kuvan hyvyyttä käytettävän tekniikan kautta. Silloin kun aletaan ajattelemaan, että teknikka on huono niin kyseisen tekniikan tai toimintavan haukkumisesta tulee itseisarvo. Eli tekniikkaa tai toimintatapaa hyljeksitään vain sen itsensä vuoksi eikä suinkaan siksi, että sitä on käytetty väärin tai väärässä paikassa.

Meillä ei ole mitään oikeita ja vääriä tekniikoita. On vain tekniikoita jotka eivät sovi kaikkialle. Dokumentaariseen kuvaamiseen ei kannata tuputtaa manipulaatioita. Toisaalta monimutkaisen mainoskuvan voi mieluummin tehdä osissa, koska sen ei tarvitse välttämättä kuvata todellisuutta.

Ja tästä päästään taasen tuonne aloitukseen. Vaikka kuvaisit itse hyvinkin kapelta alueelta kuvia, niin sen oman alueen ulkopuolisia tekniikoita kannattaa opetella. Itse näen sen tärkeäksi, jotta ymmärrän mitä vaatimuksia on eri alueilla kuvaamiseen sekä myös alueen ymmärtämyksen kasvattamiseksi. Jos tunnet tekotekniikat, niin osaat myös arvostaa kuvaa eri lailla kuin että katsoisit sitä kapeakatseisesti omasta kuvausalueestasi.

Itse tunnustan olevani generalisti valokuvauksen saralla. En osaa mitään aluetta täydellisesti tai edes hyvin. Mutta toisaalta pystyn kompensoimaan omaa osaamistani lainailemalla eri genrejen työmenetelmiä ja paikkaamalla sillä osaamisvajetta. Samalla tiedän myös milloin en voi tehdä sitä.

Mutta se missä olen hyvä on hyvin yksinkertainen asia: Pystyn kuvaamaan perustasolla lähes mitä tahansa aluetta. Eli saan kuvia tarvittaessa ja pystyn myös rajoitetusti manipuloimaan, käsittelemään tai rakentamaan komposiittikuvaa.Sen sijaan, että yrität määritellä sitä mikä on oikeaa valokuvausta, niin opettele ajattelemaan että eri käyttötarkoituksiin kuvataan erilaista kuvaa. Ja käyttötarkoitus määrittää sallitut tekniikat. Joskus se puritaaninen dokumentaarinen kuva on ainoa oikea. Ja joskus se hyvinkin raskaasti käsitelty kuva puoltaa paikkaansa. Kumpikin on valokuvia, mutta eri tarkoitukseen.

Kunhan kuvaan, Kari…