Pikku-apulaiset, komposiitti ja ajatuksia sen tekemisestä

Teen itse jonkun verran ns. komposiittikuvia eli yhdistelen kuvia toisiinsa. Komposiittikuva on siis kuva, joka muodostuu useammasta eri kuvasta ja niistä yhdistellään lopullinen kuva. Itse käytän samaa tekniikkaa usein ns. pikku apulaisten kanssa eli kuvaan eri tekniikoilla legofiguureja.

Kuvaan myös väliin (tai hiukan enemmänkin) ns. pinottua makroa eli käytän focus stackingiä apuna. Pinoamisessa saa helpolla kasvatettua syväterävyyttä ja käytän sitä tässä kuvassa apuna. Ja oma kuvaamiseni kulkee yleensä samalla kaavalla.

Ensimmäinen vaihe kuvaamisessa on aina ideointi eli kuvaanpa sitten katukuvaa, makroja tai pikkuapulaisia, niin päätän etukäteen millaista kuvaa haen. Joskus suunnittelen tarkkaan ja joskus vain päätän suuntaviitat.

Idea

Tämän kuvan ideana oli hyvin yksinkertainen eli minulla legofiguurit seikkailevat eri jutuissa mukana. Se on minun tapani pitää mielikuvitusta yllä ja kehittää ideoita. Ja viimeaikoina Harry Potter- sarjan figuuri on ollut pääosissa eli se opettelee asioita. Ja kun minulla oli pöydällä myös omena, niin päätin rakentaa kuvan seuraavan ajatuksen ympärille:

– Pilkotus omena, päreix pane!

Eli ajattelin tehdä kuvan, jossa omena leikataan ilmassa olevalla veitsellä kahteen osaan. Yksinkertainen idea, kohtuu yksinkertainen kuva toteuttaa.

Ongelmat

Käytännössä kuvaamisessa ainoat ongelmat olivat:

  • Lyhyt syväterävyys
  • Omenenoiden pitäminen ilmassa
  • Veitsen asento

Kuten kuvasta näkyy, niin 50 millisellä aukolla kahdeksan syväterävyys ei riitä. Ratkaisin ongelman hyvin yksinkertaisesti eli kuvasin 15 kuvaa tarkennusta siirtämällä. Koska kuvaan käsitarkenteisella linssillä, niin tein sen tarkennuskehää pyörittämällä. Ensimmäinen kuva oli tarkennettu pikku apulaisiin ja viimeinen lähes veitsen kärkeen. Ja näistä kuvista kasasin yhden suurella syväterävyydellä olevan kuvan Zerene Stackerissä.

Kuvasta näkee yhden pienen ongelman eli veitsen terästä heijastuu omenoiden tukikepin heijastuma. Sen olisi saanut kyllä phoshopissa kloonattua pois, mutta tein sen viel yksinkertaisemmin. Eli kuvasin yhden kuvan ilman omenoita.

Tuon omenattoman kuvan lisäksi kuvasin vielä yhden kuvan, jossa veitsi tukipahveineen oli poistettu. Sen kuvalla sai tehtyä nopeasti tuon etualan ”maan” mustaksi.

Jälkikäsittelyä

Lopullinen kuva syntyi tuosta ns. pinotusta kuvasta ja käytin osia noista kahdesta muusta kuvasta apuna. Eli kuvassa oli pinottu kuva alimmaisena ja sen päällä nuo kaksi muuta omilla tasoillaan. Ja sitten vain ns. maskasin halutut asiat näkyviin. Olennaista tuossa oli se, että kaikki kuvat on kuvattu jalustalla ja salamalla siten ettei mikään muutu kuvien välillä.

Ja kun kuva oli muuten hyvä, niin velho-oppilaan taikasauvan päähän lisättiin salama ja punainen loiste. Molemmat ovat ns. tehostelayereitä eli mustalle pohjalle kuvattuja efektejä, jotka on nopea yhdistää kuvaan. Yhdistäminen tapahtuu käytännössä seuraavasti:

  1. Luodaan uusi taso jolla efekti on.
  2. Muutetaan sekoitustila (blending) lighten- moodiin.
  3. Muutetaan efektin koko sopivaksi ja siirretään oikeaan kohtaan.

Ja lopputuloksena tuli siis artikkelikuvana oleva kuva.

Kuvaan itse paljon yksinkertaisia komposiittikuvia vain siksi, että niiden tekotapa ja työmenelmät iskostuvat korvien väliin. Samoja tekniikoita joutuu väliin hyödyntämään hiukan haastavemmin valaistuissa kuvissa mikäli oikaisee valojen tekemisessä. Tasot, sekoitustilat ja maskaaminen ovat nopea reitti hiukan monipuolisempiin kuviin.

Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…

 

 

 

 

kari Written by:

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *