Korona-ajan kuvaamista

Korona-aika on muuttanut hiukan omia suunnitelmia valokuvauksen suhteen. Koska meillä on matkustusrajoituksia ja muitakin rajoituksia, niin on pakko suunnata omia mielenkiinnon kohteita uuteen suuntaan. Itse pidän katukuvauksesta, koska se vaatii näkemistä. Tällä hetkellä sen järkevä toteuttaminen on kuitenkin haastavaa.

Itse olen pohtinut viime syksystä lähtien sitä, että mihin suuntaan vien omaa kuvaamistani. Eli etsinyt uusia painopistealueita kuvaamisen suhteen. Itse en kuvaa siksi, että saisin vain kauniita kuvia vaan siksi, että kuvilla pitää olla merkitystä itselle. Se on joko sitä, että pystyn näyyttämään että pystyinpä tuohon. Tai sitten sitä, että saan merkityksellisen kuvan. Sellaisen joka pysäyttää katsomaan ja pohtimaan.

Itsellä on tällä hetkellä kaksi selvää painopistettä kuvaamisessa:

  1. AFIAP- arvonimi eli ensimmäinen kansainvälinen arvonimi.
  2. Mahdollisimman ”kova” makrokuva. Eli kyse on teknisestä haasteesta.

Sitten on tulevaisuuden haaveita. Olen hiljalleen rakentamassa toista blogia tähän viereen eli Mikroseikkailuja- blogia, joka tulee sisältämään pieniä retkiä ja budjettimatkailua. Se tuo omaan kuvaamiseen  toisenlaisen lähestymistavan eli tavoitteellisen kuvaamisen.

Eli blogikuvituksen kuvaamisessa on lähtökohtana luoda kuvia, jotka tukevat tarinaa. Eli kyse on enemmän journalistisesta- ja kuvituskuvasta. Kuvituksen pitää luoda oikeanlaista fiilistä tarinoihin ja siellä on pakko osin poistua omalta alueelta eli synkistä kuvista.

Blogikuvitus tuo myös samalla uuden alueen opeteltavaksi eli lähden opettelemaan videoiden tekoa. Eli opettelemaan kuinka saan aikaiseksi hyvin kuvattuja, leikattuja ja myös äänimaailmaltaan toimivia tarinoita. Alueella on paljon opeteltavaa alkaen ihan perustekniikasta ja siirtyen kohti parempaa osaamista.

Ja viimeinen tavoite tänä vuonna on se, että alan kasvattamaan itseäni ulos ajatuksesta että taiteeseen ei kuulu mukaan kova tekniikka. Kova tekniikka kuuluu mukaan, jos se ei ole itsetarkoitus. Ja joskus se saa olla itsetarkoitus kun kokeillaan omia rajoja.

Tälläistä pohdintaa tällä kertaa. Ja ehkä tämän pohdinnan lopputuloksena tulee näkymään tänä keväänä ja kesänä paljon studiossa kuvattuja hyönteismakroja.Se on kuitenkin alue, jossa haluan olla todella hyvä.

Kunhan kuvailen, Kari…

 

 

kari Written by:

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *