Hiukan historian havinaa ja pinoamista

Päätin kuvata yhden pinotun makron sellaisilla välineillä joilla lähdin opettelemaan asiaa. Eli Canon 550D:llä, halvalla venäläisellä palkeella ja polttoväliltään 7.5 senttisellä vanhalla venäläisellä T-22 objektiivilla. Kyseinen linssi on vanhasta 6×6 kamerasta irroitettu suljinvian takia.

N.s. pinoamisessa lähdin samasta ajatuksesta kuin ihan alkuaikoina eli kameran siirtämisen sijaan siirrän kohdetta. Rakensin joskus vuonna 2018 ensimmäisen pinoamiseen tarkoitetun ”tarkkuustyökalun” DVD- soittimen mekanismista ja mikrometrisuuvista. Aiheesta olen kirjoittanut aiemmenkin eli teksti löytyy täältä.

Eli tuolla kelkalla pitäisi parhaimmillaan päästä noin 1/100 millin siirtoihin joka on mikrometriruuvin tarkkuus. Todellinen tarkkaau lienee noin 0.05 – 0.1 milliä.

Eli kaivoin tuon kaapin pohjalta ja sen lisäksi palkeen ja vanhan venäläisen T-22- objektiivin. Ja rakensin kuvausympäristön kohdalleen. Siirtokelkka kirjojen päälle, yksi pöytävalo valaisimeksi ja valkoinen arkki heijastimeksi. Ja lopputuloksena oli artikkelin aloituskuva.

Ja kuvaamaan

Eli rakensin samanlaisen kuvausympäristön jolla aikoinaan lähdin opettelemaan asiaa. DVD- soittimen kelkasta tehty siirrin, Ikean valaisin jonka sisällä on Lidl:n led- lappu ja hiukan leivinpaperia valoa hajoittamassa. Ja palje, kamera ja objektiivi jalustalla.

Yli kuvaa katsoessa näkee hiukan sivussa olevan valaisimen, Vastapuolella olevan valkoisen paperiheijastimen, mustan taustan ja sen edessä vielä toisen mustan arkin, joka hiukan blokkaa valoa taustasta eli tausta on mustempi. Ja ampparilla on säädetty suurennussuhde halutuksi.

Ensimmäinen vaihe pinoamisessa on kuitenkin suurennossuhteen mittaaminen eli itse teen sen mitan avulla. Eli aivan yksinkertaisesti kuvaan montako senttiä mittaa näkyy ruudulla ja lasken siitä suurennossuhteen:

Kennon leveys / näkyvä mitan osuus = suurennossuhde. 

Kuvasta näkee, että kuvattava alue on noin 1.6 senttiä eli 16 milliä ja siitä pääsee nopeasti kiinni suurennossuhteeseen:

22.3 mm / 16 mm = 1.4x ( Kenno: 22,3 × 14,9 mm APS-C CMOS)

 

Ja seuraavaan vaiheeseen eli lasketaan ns. safe step käyttäen vaikka extreme-macro-sivuston laskurin avulla.

Laskurin alareunasta näkee että. ns. safe step on noin 0.34 milliä. Tuon perusteella päätetään kuvata noin 0.3 millin siirtymillä eli ne on helppo pyörittää mikrometriruuvilta asteikon avulla. Eli jokaista 10 kuvaa kohti saadaan 3 milliä terävää kuvaa.

Ja sitten kuvaamaan. Valojen mittaus vaikka harmaakortin avulla ja ensimmäisen ruudun kohdistus haluttuun tarkennuspisteeseen. Ja sitten kuvataan kiinteällä ajalla ja aukolla esim. M- asennossa jolloin kaikki ruudut valottuu samalla tavalla.

Eli otetaan kuva, siirretään mikrometriruuvin avulla kohdetta 0.3 milliä, otetaan kuva jne…

Kuvaamisen jälkeen itse teen ns. kuvien pinoamisen pääsääntöisesti Zerene Stackerillä, joka etsii jokaisesta ruudusta sen terävän kohdan ja tuo sen kuvaan mukaan. Ja itse siivoan hiukan kuvaa vielä photoshopilla.

Ei laitteet vaan valot

Hiljalleen olen alkanut oppimaan, ettei se suurennossuhteen kasvattaminen ole oikeastaan haaste. Siinä tarvitaan oikeastaan enemmän rahaa kuin taitoa eli kun tekniikan ymmärtää, niin sitä voi skaalata kohti suurempia suurennoksia.

Itse pidän haasteena hyvää valaistusta eli miten saadaan kohde valaistua muutenkin kuin yhdellä edestä tulevalla rengassalamalla tai lattealla yleisvalolla. Ja tämä on se alue, johon tänä kesänä ajattelin panostaa makrokuvauksessa eli valaisemiseen.

Oli pitkästä aikaa mukava kuvata tekniikalla, jolla aloitin pinotut makrot. Eli tekniikalla, jossa kohde siirtyi. Samalla se muistutti siitä kuinka tärkeää on valaisun opettelu. Kuitenkin teknisella kuvanlaadulla ei oikeastaan ole mitään merkitystä jos kuva pilataan valaisemalla.

Kunhan kuvailen, Kari…

kari Written by:

2 Comments

  1. Seppo Kurvinen
    28.4.2021
    Reply

    Hyviä ja mahtavia kuvia. On hienoa ,että sinulla on kädentaitoa ja osoitat, että hyvät kuvat eivät ole kallista laitteista kiinni. Tulee mieleen, kun aikoinaan opetin nuoria sähköasentajaksi ja sanoin heille, että sähkömies tekee mitä haluaa ja muut tekee mitä osaa. Tarvikkeita löytyy romulaatikosta, melkein jokaiselta, ainakin minun ikäluokan kavereilta. Täällä Pietarsaaressa oli eräs radiokauppias jonka kaikki tunsivat. Hänen liikkeessä oli kaikkea maan ja taivaan väliltä. oli keskittynyt radjoihin ja valokuvaamiseen. Olin siellä vaki asiakas -50 ja -60 luvulla. Toi maahan Venäläistä tavaraa kameroita ja radioja ja soittovälineitä. Hän sanoi kerran minulle tärkeän neuvon, kun kysyin miksi sinulla on satoja levynsoittimen äänivarsia, että kuule poika koskaan ei tiedä jos sota tulee, niin kaikille löytyy aina ostaja. No, nyt on romua tullut kerättyä liikaakin. No, tämä on vanhan ukon horinoita. Tuli vaan mieleen.

  2. 28.4.2021
    Reply

    Kiitti,

    joskus pitää kokeilla ja tutkia. Mitä enemmän tutkii niin enemmän on työkaluja asioiden tekemiseen. Ja itseä kiehtoo tuo tutkiminenkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *