Hiukan syväterävyydestä

Klassinen ohje syväterävyydestä on seuraava:  Kuvan syväterävyys jakautuu niin, että noin kolmannes syväterävyysalueesta on tarkennuspisteen edessä ja kaksi kolmasosaa takaa. Tämän voin pitää mielessä kun miettii mihin kohtaa maisemaa haluaa tarkentaa, jos haluaa saa käyttöönsä mahdollisimman pitkän syväterävyysalueen.

Klassinen ohje ja toimii hyvin normaaleissa kuvaustilanteissa muistisääntönä eli tarkennuspisteen takana on enemmän syväterävyyttä kuin edessä. Mutta käytännössä moderneilla nopeilla eli valovoimaisilla objektiiveillä tuo ajattelu voi johdattaa helpolla harhaan koska ohje ajalta jolloin suurimmat valovoimat olivat 4-5.6 välillä.

Syväterävyys todellisuudessa

Todellisuudessa syväterävyys lähtee suurilla aukoilla (pieni aukkonumero) lähes 50% / 50% jakaumasta. esimerkiksi kuvattaessa neljän metrin päästä kohdetta aukolla 1.8 ja täyskennokameralla suhde on 45/55. Ja aukolla 8 eli pienemmällä aukolla noin 30% / 70%.

Syväterävyyteen kannattaa tutustua sekä ns. laskureilla että myöskin kuvausharjoituksilla. Sen ymmärtäminen on aika tärkeässä osassa esimerkiksi sitä kuinka poseeravasta koirasta, ihmisestä, ryhmästä tai vaikka kukkamaasta saa halutulla tavalla terävän. Syväterävyyttä vai käyttää sommittelukeinona, mutta sen käyttö vaatii ymmärtämystä mistä on kyse.

Hyperfokaalinen etäisyys

Toinen tärkeä asia on niinsanottu hyperfokaalinen etäisyys.  Sitä kuvataan usein näin:

Hyperfokaalinen (tarkennus)piste on se etäisyys kamerasta, johon tarkentamalla saadaan aikaan mahdollisimman suuri syvyysterävyysalue. Hyperfokaalisen pisteen etäisyys riippuu polttovälistä ja aukkoarvosta.

Photopills- sivustolla on erittäin hyvä kuva hyperfokaalisesta etäisyydestä tai tarknnuspisteestä.https://www.photopills.com/articles/depth-of-field-guide#step4

Eli jos halutaan saada mahdollisimman pitkä syvätervyysalue, niin se vaatii hyperfokaalisen tarkennuspisteen määrittelemistä. Hyperfokaalinen tarkennuspiste on sitä lähempänä mitä lyhyemmällä polttovälillä tai pienemmällä aukolla kuvataan.

Menetelmä on varsinkin maisemakuvauksessa yksi tärkeistä tekijöistä eli kuva tarkennetaan tuohon pisteeseen. Pisteen ja kameran välistä on noin puolet terävää ja pisteen taustaa piirtyy terävänä.

Itse näen, että sekä syväterävyyden että myös hyperfokaalisen tarkennuspisteen ymmärtäminen on yksi reitti parempiin kuviin. Ja oikeastaan ainoa keino oppia noiden käyttö on harjoittelu eli kuvataan eri aukoilla, tutkitaan missä on hyperfokaalinen piste ja yritetään sisäistää asia.

Kunhan vaan kuvailen, Kari…

P.S. Photopillsin DOF- laskuri on hyvä paikka aloittaa asioiden tutkiminen. (https://www.photopills.com/calculators/dof)

 

 

kari Written by:

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *