Illat alkavat hiljalleen pimentymään ja olohuoneen saa pimeäksi. Ajattelin aloittaa taasen ns. valomaalauksen opettelun eli liikkuvalla valolla valaisemisen asetelmille. Olen asiaa harjoitellut silloin tällöin, mutten vielä ole oikein oppinut kyseistä taitoa.
Valomaalausta on oikeastaan kahdenlaista. Toisen on se monien tuntema tapa, jossa esimerkiksi pyöritellään teräsvillapalloa tai valaistaan kuvioita vaikka taskulampulla. Ja toinen tapa on se, että liikkuvalla valonlähteellä ja pitkällä valaistuksella valaistaan jokin asia. Ulkona se voi olla vaikkapa kokonainen rakennus tai auto. ja asetelmissa vaikka kukkapuska.
Ihastelen usein noiden osaajien kuvia. Yksi näistä osaajista on Harold Ross, joka on valomaalauksen mestari. Hän kuvaa sekä still life- kuvia että maisemia valomaalauksen avulla.
Harold Ross kertoo omissa tutoriaaleissaan valomaalauksen perusteista tarkemmin, mutta ajattelin nyt oikaista tässä ensimmäisessä valomaalausta koskevassa postauksessa hyvinkin paljon.
Valomaalauksen voisi kuvailla seuraavasti eli se on liikkuvalla valolla kohteen maalaamista. Eli valotetaan pitkällä valoitusajalla ja esim. taskulampulla valaistaan kohde halutulla tavalla.
Valomaalauksessa toivat samat periaatteet kuin muussakin valaistuksessa. Pistemäinen valo tekee kovaa valoa ja laaja valaisin pehmeämpää jälkeä. Ja valon suunta määrittelee kuinka pintarakenteet näkyvät.
Harold Ross kertoo, että valaistusta voidaan tehdä taskulampulla, led- valaisimilla, valosapelilla ja lisäksi voidaan hyödyntää erilaisia diffuusoreita. Ja valaisutekniikoina on erilaisia pyyhkäisyjä ja pyöritystekniikoita.
Luulen, että laajennan omaa osaamistani valomaalauksen puolelle. Eli opettelen valaisemaan liikkuvalla valolähteellä kappaleita ja ehkäpä myös luontoa. Uskoisin, että tämä on yksi niistä suunnista, joissa voin tehdä valaisusta kaunista ja myöskin hyödyntää luovuutta.
Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…
Be First to Comment