Yleensä lähes kaikki nykyään käyttää automatiikkaa salaman ohjaamisessa. Syy on hyvin yksinkertainen eli se on helppoa. Mutta entäpä jos kuvaatkin käsisäätöisellä salamalla eli miten tiedät miten valotetaan.
Jos kuvataan salamalla niin, että se on päävalo eikä täytevalo, niin salaman käyttö on oikeastaan aika yksinkertaista. Oikeaan valottamiseen tarvitsee tietää salaman teho, käytettvä aukko ja kameran ISO-arvo. Suljin voi yleensä olla nopeimmassa salatäsmäysajassa eli vaikka 1/200 sekunnissa.
Jotta salaman tai muun valon käyttö olisi helppoa, niin kameran aukot on hyvä sisäistää. Eli aika usein puhutaan aukoista ja monelle ne ovat keino säätää syväterävyyttä. Aukko levällään ja lyhyt syväterävyys, aukko kiinni ja pitkä syväterävyys.
Toisaalta aika usein puhutaan aukon, ajan ja ISO:n pyhästä kolminaisuudesta. Jos ISO:n tuplaa, niin saa laittaa yhden aukon verran aukkoa kiinni tai vaihtoehtoisesti puolittaa valotusajan. Ja tuo kertoo paljon mistä on kyse. Yksi aukkoväli puolittaa kennolle tulevan valon.
Eli jos aukosta 2 aukolle 2.8, niin valonmäärä puolitttuu. Aivan samalla tavalla kun siirrytää ajasta 1/125 ajalle 1/250 sekkaa. Aukot on oikeastaan helppo oppia ulkoa täysien aukkojen tasolla. Eli 1.4-2.0-2.8-4.0-5.6-8-11-16-22. Jokainen hyppy puolittaa valon määrän.
Ohjeluku
Tästä päästään nopeasti sitten kiinni salamaan. Salamoille on määritelty ns. ohjeluku eli salaman maksimiteho. Eli mitä suurempi ohjeluku, niin sitä tehokkaampi salama.
Ohjeluvun laskemiseksi arvioidaan etäisyys, jolla salaman teho vielä riittää valottamaan kohteen oikein: Ohjeluku = etäisyys * käytettävä aukko. Normaalisti ohjeluku lasketaan käyttäen ISO 100 oletusherkkyyttä.
Eli jos tunnetaan salaman ohjeluku, niin sen avulla voidaan sujuvasti laskea salaman etäisyys kohteesta ja kameran tarvitsema aukko. Kameran etäisyydellä ei ole mitään väliä vaan ainostaan valolähteen.
Kaavat ovat:
- Ohjeluku = etäisyys * aukko
- Aukko = ohjeluku / etäisyys
- Etäisyys = ohjeluku / aukko
Kuullostaa yksinkertaiselta ja on myös sitä. Ajatellaan vaikka Triopo TR-950 salamaa ja sitä, että sen ohjeluvuksi luvataan 35. Eli 35/8 = 4.35 eli aukolla 8 sillä voi kuvata noin 4 metrin päästä.
Salaman teho
Osassa salamoita voidaan myös salaman tehoa säätää eli välähdystehoa laskea tarpeen vaatiessa. Eli aivan samalla tavalla yhden aukon avaaminen tarkoittaa silloin salaman tehon laskemista puoleen.
-
-
- F:11 – Power: 1
- F:8.0 – Power: 1/2
- F:5.6 – Power: 1/4
- F:4.0 – Power: 1/8
- F:2.8 – Power: 1/16
- F:2.0 – Power: 1/32
-
Eli avaamalla aukkoa viiden pykälän verran tarvitsemme salamasta 1/32 verran tehoa. Käytännössä salaman tehosäätimellä voi kompensoida valotusta aukon muuttuessa ilman että salamaa tarvitsee siirtää.
Käytännön esimerkki
Ajatellaan, että meidän pitäisi kuvata noin 9-10 metriä leveä ihmisjoukko yhdellä salamalla. Ja ruvetaan samalla pohtimaan, että kuinka tehokas sama meillä pitäisi olla. Jos halutaan kuvata ISO 100- herkkyydellä ja vaikka aukolla neljä, niin saamme sujuvasti laskettua salaman tehon.
Ensin pohditaan vanhaa klassista neuvoa eli yhden salaman tapauksessa salaman pitää olla yhtä kaukana ihmisistä kuin ihmisjoukon leveys on. Eli noin 10 metrin päässä. Syy tänän on oikeastaan hyvin yksinkertainen eli silloin salaman etäisyys reunimmaisista ihmisistä ei ole liian suuri eli matka ei muutu.
Ja tuosta päästään sitten kiinni salaman tehoon. Eli 9m*4=36. Eli aiemmin puhuttu Triope olisi lähes alitehoinen eli sillä ei saa oikein valaistua kuvaa. Erityisesti jos eteen laitetaan mitään valonhajoitinta.
Ja tuolta tulee se selitys miksi ohjeluvun kautta tapahtuva laskenta kannattaa osata. Se antaa perusarvauksen siitä, että pystyykö käytössä olevalla laitteistolla valaisemaan edes millään tasolla.
Tälläistä kuvaamista tänään ja palaan valaisuun, salamiin ja aina silloin tällöin. Tämän päivän tekstistä kannattaa muistaa, että salaman tehon pystyy myös laskemaan ja varmistamaan valon riittämisen. Sekä myöskin kannattaa muistaa nyrkkisääntö siitä, että salama on yhtä vähintäin kaukana kuin kuvattavan kohteen leveys on. Sillä saadaan valo riittämään reunoille.
P.S. Triopen teho kyllä riittäisi mikäli ISO- arvoa nostettaisiin vaikka 200 – 400.
Hyvä ja yksinkertain salaman käyttöohje. Vielä kun lukija ymmärtäisi aukon merkityksen, niin idea selviäisi. Kiitos ohjeesta. ja yksinkertaistuksesta.