Kamera vinossa

Yllättävän useasta vanhoista valokuvausoppaasta löytyy kohta, jossa puhutaan kamerasta ja sen vinoudesta. Eli muistutetaan kuinka ns. linjat ”vääntyvät” mikäli kamera ei ole vaakasuorassa. Arkkitehtuurikuvauksessa kameran oikea asento voi olla hyvinkin tärkeää.

Mutta arkkitehtuurikuvauksessa sen sijaan helposti tuntee kiusausta kallistaa kameraa niin, että saa kuvaan mukaan kohteesta, esimerkiksi sanotaan vaikka kirkontornista, yläosakin. Mutta siinä piilee suuri vaara. Kun lyhyellä polttovälillä lähimmät kohteet ovat valokuvassa suuria, tässä tapauksessa tulee myös pystysuora perspektiivi liioitelluksi., Amatöörivalokuvaaja, käytännöllinen opas, 1952.


Kameran asento on yksi tärkeä osa kuvaamista, jos halutaan saada esim. rakennuksissa ns. pystylinjat pysymään kohdillaan. Mitä lyhyempi polttoväli, niin sitä tarkemmin pitää kameran asentoon kiinnittää huomiota.

Jos ajattelee yksinkertaistetusti, niin kuvaamalla yläviistoon rakennus lähtee kapenemaan ylöspäin ja kuvaamalla alaviistoon rakennus levenee.  Eli jos haluaa pitää rakennuksen mittasuhteet kurissa, niin silloin pitää huolehtia kameran vaakasuoruudesta ja siitä, että kuvaa riittävältä etäisyydeltä.

Asian voisi hoitaa myös ns. tilt/shift- linssillä, jossa tilt:n avulla saadaan kuvattua yläviistoon ilman että linjat vääntyvät. Mutta harvalla harrastajalla on kyseisiä linssejä jokapäiväisessä käytössä.

Itsehän hyödynnän varsinkin kaupunkikuvissa erittäin paljon vinoja linjoja eli en pidä niitä virheenä. Omissa ns. vinksahtaeissa arkkitehtuurikuvissakin löytyy kuvia, joissa kuvan ei ole edes tarkoitus olla suorassa.

Esimerkiksi ylläolevassa kasimillisellä otetussa kuvassa on kuva tarkoituksella kuvattu vinoksi. Mutta silloin kun kuvaan itselle vaikka komposiittien materiaalia, niin kiinnitän paljon huomiota kameran asentoon sekä myös siihen, että kuvaan samalta korkeudelta. Mitä tarkemmin kuvaan lyhyillä polttoväleillä, niin sitä helpommin saan yhdistettyä kuvat toisiinsa.

Itse en aina ole kovinkaan tarkka perspektiiveistä ja kuvien tarkasta oikaisusta. Itsellä se riippuu paljon kuvan käyttötarkoituksesta. Eli esimerkiksi omat katukuvat voivat olla rajustikkin vinossa, mutta kurinalaisissa arkkitehtuurikuvissa kiinnitän paljon huomiota kameran asentoon.

Kunhan kuvailen, Kari…

 

 

 

kari Written by:

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *