#SANTACOLOR100 – Värillistä filmiä

Kävin tänään Kameratorilla pyörähtämässä. Syy oli yksinkertainen eli kävin oikeastaan pummaamassa rikkoontunutta 50 millistä objektiivia yhden oman projektin osaksi. Rakennan 50/1.3 projektorin linssistä kohtuullisen valovoimaista ”hupilinssiä”.

Samalla juttelin hetken Jussi Lehmuksen kanssa heidän värifilmiprojektistaan eli #SANTACOLOR100- filmistä. Värifilmikuvauksesta puhuttiin viimeksi Iltasanomien uutisessa.

Kävelin sitten loppupeleissä kohti työpaikkaa Santa Color  paketti repussa. Kävellessä pohdin sitä, että siirtyisinkö katukuvauksessa osin kuvaamaan filmille. Palaisin hiljalleen juurilleni eli dokumentaariseen filmikuvaamiseen.

Silent World ja katukuvaus

Kirjoitin kesällä yhdestä toisesta ajatuksesta eli Silent World- sarjasta. Eli sarjasta jolla jatkan omaa kiinnostusta metroasemiin ja tyhjiin tiloihin. Siellä on taka-ajatuksena se, että hidastan kuvaamista ja suunnittelen kuvat tarkemmin.

Oma kuvaustyylini on kohtuullisen nopea eli nykytekniikalla saan lähes aina muutaman kohtuullisen kuvan aikaiseksi millä tahansa kuvausreissulla. Tuon nopean kuvaustyylin negatiivisena puolena on se, että kuvaan paljon ruutuja. Eli kuvaan idean kuin idean.

Moderni tekniikka mahdollistaa liian helpolla minkä tahansa idean toteuttamisen. Käytännössä digitekniikkaa ja laajat jälkikäsittelymahdollisuudet antavat mahdollisuuden lähes minkä tahansa idean toteuttamiseksi.  Ja käytännössä idean voi kehittää lähes kävellessä ja toteuttaa digipimiössä.

Silent World- idea sekä kiinnostuksen kohdistuminen uudelleen katukuvaukseen pyöräytti mieleen idean, että siirryn osin osassa kuvaamisessa takaisin filmikuvaukseen.

Varsinkin katukuvauksessa se voisi hidastaa kuvaustahtia ja siirtää kuvaamista metsästämisestä kohti kalastamista. Aika useinhan puhutaan kuvaamisessa  Henri Cartier-Bressonin luomasta käsitteestä eli ratkaiseva hetki.

Monihan ajattelee, että ratkaisevassa hetkessä puhutaan  siitä että reagoidaan oikeaan hetkeen. Toisaalta sen voi käsittää myös niin, että luodaan ratkaiseva hetki. Eli siirrytään kuvan metsästämisestä sen kalastamiseen. Eli luodaan näyttämö johon odotetaan sopivaa näyttelijää. Eli tunnistetaan potentiaalinen hyvän kuvan paikka.

Sanotaan myös, että HCB piti tärkeänä sitä, että osaa rajata kuvatessa kuvan oikein eli sitä ei tarvitse vedostusvaiheessa rajata uudelleen. Tuo on asia, josta itse olen viimeaikaisissa omissa katukuvissa hiukan luistanut. Syynä on ollut osin se, että olen kuvaillut hiukan abstraktimpaa kuvaa.

Tulevaisuudessa  myös filmikuvausta

Uskoisin että aloitan hiljalleen paluun katukuvauksessa kohti filmikuvausta. Eli kuvauspäivän jälkeen olisikin vain rulla tai kaksi kuvia nykyisen satojen kuvien sijaan. Filmikuvaukseen siirtymistä helpottaa se, että olen aikoinaan opetellut analogisen työnkulun ja sen jälkeen myös analogi-digi- työnkulun. Sitähän olen myös opettanut  valokuvauksen opiskelijoille 2000- luvun vaihteessa.

Monihan menee koko ajan eteenpäin eli pyrkii yhdistelemään AI:ta eli tekoälyäy kuvaamiseen ja itse ajattelin hiljalleen palata kohti juuria eli filmikuvausta. Etsiä mahdollisimman yksinkertaisen ja helppokäyttöisen kameran ja keskittyä vain kuvaamiseen. Eli uskon, että omaan kalustoon tulee yksi helppokäyttöinen kinofilmirunko + 35 millinen optiikka. Itsellä on kyllä noita filmirunkoja kaapissa, mutten ole niihin tyytyväinen.

Odottelen hiljalleen sitä, että kaapista löytyy yksinkertainen kirkkaalla etsimellä ja leikkokuvalla varustettu kamera. Sellainen, jolla pääpaino on näkemisessä eikä pikseleissä tai tekniikassa. Samalla voisi kaivaa naftaliinista filmien kehityspurkit ja suunnata kohti negojen kehittämistä. Eli se ohjaisi kuvaamaan oikeastaan yhä enemmän mv- kuvaa. Todennäköisesti vähemmän ruutuja ja enemmän sisältöä.

Tälläistä kuvaamisajattelua tänään, Kari…

 

kari Written by:

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *