Kouluopetuksessa puhutaan usein flipped classroom- tekniikasta. Se perustuu siihen, ettei luento ole parasta ajankäyttöä vaan oppitunnilla pitäisi syventyä tiedon hyödyntämiseen. Opettaja toimii silloin tukena eikä luennoijana. Eli perusteet opetellaan omatoimisesti materiaalien / tehtävien kautta. Lähiopetuksessa päästään sitten keskittymään ongelmakohtien selventämiseen, keskusteluun, tietojen analysointiin ja ongelmanratkaisuun.
Tuosta päästään myös hyvin valokuvauksen opetteluun. Aika monihan opettelee erilaisia asioita samoin kuin kouluopetuksessa on opetettu. Eli katsovat esim. videon ja toistavat orjallisesti sen antamat ohjeet. Esimerkiksi, jos videossa on annettu valojen paikat, niin omassa kuvassa ne asetetaan tasan samoihin paikkoihin ymmärtämättä miksi niin tehdään. Lopputulos usein kyllä vastaa esimerkkivideon kuvaa jollain tasolla.
Ongelmana tuossa lähestymistavassa on se, että mikäli oma osaaminen ei riitä muuhun kuin valmiiden ohjeiden kopiointiin, niin kuva saattaa epäonnistua. Ja usein epäonnistuminen johtuu jopa aivan perusteiden osaamattomuudesta.
Ylläoleva kuva on hyvä esimerkki siitä, että kuinka flipped classroom- tekniikkaa voi hyödyntää omassa kuvaamisessa. Ensin tehdään kotiläksyt eli tutustutaan aiheeseen. Esimerkiksi Levon Bissin kuva antaa hyviä vinkkejä siitä kuinka pinoamalla kuvataan hyönteinen. Kuva kertoo kalustosta, valaisusta ja kuvausympäristön rakentamisesta.
Kuva kertoo kalustosta vaikka sen, että hänellä on ensimmäisenä mikroskoopin linssi, sen jälkeen ns. tuubilinssi ja kamera on pinoamiseen soveltuvan makrokelkan päällä. Kameran ohjaus tapahtuu automatisoidulla makrokelkalla. Tuosta myös irtoaa se, että kohde valaistaan samalla tavalla kuin osa kuvaa kelloja ja että alusta on läpinäkyvä jolloin valaisua voidaan tehdä myös sieltä suunnasta.
Ja kun aihetta on tutkinut, niin sitten tulee opettaja mukaan kuvioihin. Hänen kanssaan voi keskustella parhaista käytännöistä, pohtia voinko tehdä näin ja miettiä mitkä ratkaisut toimivat parhaiten. Aiheesta on vain paha keskustella mikäli omat perustaidot eivät riitä ymmärtämään erilaisten asetusten yms. vaikutusta kuvaan. Pelkkä asetusten kopioiminen muilta ei tee hyvää kuvaajaa.
Harjoittelua, harjoittelua
Mutta jotta oppisi, niin siihen kuuluu mukaan harjoittelua, kokeilemista ja paljon virheitä. Se on ainoa keino päästä eteenpäin.
Harjoittelemalla ja kokeilemalla oppii parhaat käytännöt siihen kuinka itse tekee asiat. Valokuvauksessa niinkuin monessa muussakaan asiassa ei ole yhtä ainoaa ratkaisua vaan erilaisia ratkaisuja. Samaan lopputulokseen voi päästä monen eri polun kautta.
Ja tässä tullaan ns. Dunning- Kruger- käyrään. Alkuvaiheessa usko omaan osaamiseen nousee hienosti ja vain siksi, että saa valmiilla ohjeilla helposti kuvaa. Ja neuvoja kysyessä saa samalla tavalla varmoja vastuksia samalla tasolla olevilta kuvaajilta sekä myös osaavimmilta.
Ongelmana voi olla vain se, ettei oma osaaminen riitä analysoimaan vastausten oikeellisuutta vaan niillä vahvistetaan vain uskoa siihen, että tekee oikein.
Ja tämä on nykyisenä kiireisenä aikana ongelma. Unohdetaan se, että hyväksi tuleminen vaatii aikaa ja osaamista. Hyvissä olosuhteissa kameran automatiikka hoitaa usein ajattelun kuvaajan puolesta. Mutta ongelmatilanteissa ollaan täysin ”kädettömiä”.
Itse panostaisin siihen, että oppii etsimään ratkaisuja. Eikä suinkaan että kopioi valmiita ratkaisuja. Ja ratkaisujen etsiminen vaatii taustalle osaamista ja ymmärtämystä miten asiat toimivat.
Uuden opettelu ei ole asian kopioimista vaan ymmärtämistä miksi niin tehdään.
Kunhan kuvaan, Kari…
Be First to Comment