Kuvaa käytön mukaan – käyttökuvaa

Itsellä on pitkään ollut kohtuullisen suoraviivainen tapa suhtautua kuvaan. Kuvaan paljon ns. käyttökuvaa eli kuvaan kuvia johonkin määrättyyn tarkoitukseen. Ja se samalla määrittelee miten kuvaan mihinkin käyttöön. Määritän kuvan laadun ja ns. muut asiat puhtaasti kuvan käyttötarkoituksen mukaan. Väliin kuvaan ns. nopeasti tehtyä kuvituskuvaa, joskus hinkkaan kuvaa pidempään ja välillä panostan jokaiseen yksityiskohtaan. Käyttötarkoitus ratkaisee paljon.

Jäin eilen keskiviikkona miettimään tuota suhtautumista Tampereen Valokuvausseura RY:n viikkokokouksessa. Siellä  Satu Kettunen (@picsbykettu) johdatti meitä esitelmällään kohti ajatusta hyvästä kuvasta. Hän puhui sommittelusta, valonkäytöstä ja monista muista asioista. Ja esityksen lomassa jäin pohtimaan omaa suhdetta kuvaamiseen ja siihen miten kuvaan.

Olen huomannut, että kuvaan kohtuullisen nopealla tahdilla ns. kuvituskuvaa. Eli kuvaan kuvaa johonkin määrättyyn tarkoitukseen ja tarkoitus määrittää paljon sen mitä asioita korostan kuvassa ja kuinka tarkkaan teen jälkityöt.

Kuva: Sony A6300 + 150 mm projektorin linssi

Kuvaustapa vaihtelee sen suhteen mihin mediaan kuvaa käytän. Instagram sallii paljon enemmän vapauksia kuvaamiseen, koska kuva menee sinne kohtuu pienenä ja se samalla peittää virheitä. Blogitekstieni kuvat ovat nykyään noin 1500 pikseliä  leveitä eli minulle jää rajausvaraa hyvinkin paljon. Samalla kun kuvaan pääsääntöisesti jotain mediaa varten, niin se mahdollistaa ns. nopeamman jälkikäsittelyn osiin kuviin.

Harvemmin enään pohdin, että jospa tästä tulisi se täydellinen seinänkokoinen kuva vaan pohdin sitä mihin kuva menee. TVS:n eli valokuvausseuran digikilpailujen kuvien lyhyt sivu on 1080 pikseliä ja jos kuvaan sinne, niin katson että kilpailukuvan laatu riittää. En käytännössä tee täysikoisesta RAW:sta kuvaa ajatellen ettei sitä pienennettäisi. Kuvaa tehdessä keskityn digikuvassa siihen loppukuvaan ja siihen, että sitä katsotaan kaksi kertaa maksimissaan noin minuutin. Kuvan pikku virheillä ei ole mitään merkitystä. Sen ainoa tarkoitus on kerätä pisteitä kahden näytön verran. Se on siihen tarkoitukseen tehty kuva.

Aivan samalla teen kuvatessani Instagrammiin, blogiin tai FB:n jollekkin valokuvauspalstalle. Mietin sen median ja rajoitteet ja kuvaan sen mukaan. Tiedän osaan ongelmista valmiit ratkaisut ja käytän niitä apuna. Ja jos pohdin mahdollisia näyttelykuvia, niin niiden kanssa pohdin ne vaatimukset mitä niissä tarvitaan.

Kuva: Neulanreikäkamera. Negatiivi 6.5×9 cm . 9 minuutin valotus.

Ja kun tiedän, että tällä hetkellä  printattavien kuvien maksimikoko on noin 50 senttiä pitkältäsivulta, niin pystyn mitoittamaan kameratarpeet sen mukaan. Eli noin 6000 pikseliä pitkälle sivulle riittää. Nettikuviin riittää huomattavasti vähemmän eli ns. kalustokilpailu on pitkälti turhaa. Käytännössä saan  puhuttelevaa kuvaa vaikka neulanreikäkameralla niinkuin tuo yllä oleva kirkkokuva näyttää.

Niinkuin itse ajattelen. Tiedän minne kuvaan ja siksi voin valita parhaan mahdollisimman kameran sijaan sopivimman kameran. Ja se sopivimman valinta näkyy rahapussissa eli pystyn kuvaamaan myös edullisemmalla kalustolla. Siellä Instassa tai Facebookissa kukaan ei näe eroa siinä, että kuvaanko 10 vuotta vanhalla Canonilla vai modernilla Hasselbladilla.

Oma filosofiani on se, että kuvaan kuvaa sellaisella kalustolla joka riittää siihen mediaan johon kuvani teen.

Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…