Minulla on jonkin aikaa pyörinyt mielessä yksi filmille kuvattava kuva. Ja koska kuva vaatii pientä tai ehkä isompaakin jälkikäsittelyä, niin kokeilen asiaa digillä. Eli käyn kuvaamassa testikuvia, rakennan niistä mieleistä lopputulosta ja sitten kuvaan lopullisen kuvan filmille. Tekniikka on pitkälti sama kuin enstisaikoina. Silloin ammattilaiset kuvasi testikuvat Polaroidilla ja lopullisen kuvan filmille. Nykypäivän digi vastaa tällä kertaa tuota Polaroid- filmiä.
Minulla on tällä hetkellä muhinut mielessä yksi filmille kuvattava symmetrinen kuva. Kuvaan paljon tunnelbana-asemia, metroasemia ja muuta sellaista. Ja nyt iski ajatus siitä, että miltä ratikkapysäkki näyttäisi symmetrisenä kuvana. Eli molemmin puolin olisi sama ratikka sekä rakennukset.
Jäin pohtimaan, että missä Tampereella olisi hyvä hyvä pysäkki tähän ja mieleen tuli Sampolan pysäkki. Se on kait ainoa pysäkki, jossa ratikasta noustaan kulkusuunnassa vasemmalle puolelle eli laiturit ovat vaunujen välissä.
Kävin katsomassa ratikkapysäkkiä ja otin sieltä muutaman testikuvan. Pysäkki näytti pitkälti siltä mitä haluan eli keskustasta poispäin kuljettaessa vasemmalla puolella rataa on sopivat taustalla olevat talot. Kameran saa helposti oikealle paikalle ja siitä on helppo kuvata.
Testikuvaa ottaessa huomasi, että ratikat pysähtyy aika tarkalleen samoihin paikkoihin eli lopulliseen kuvaan pitää vain odottaa oikean näköinen ratikka, kuvata kuvat ja toteuttaa loput photoshopissa.
Nyt on vain odotettava sopivan näköinen päivä, mentävä pysäkille odottamaan sopivan näköistä ratikkaa ja kuvattava kuvat.
Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…
Jos ratikan kyljessä on tekstiä, on se ongelma tämän testikuvan osoittamalla tavalla
Niin onkin 🙂
Moro taas, mun vastaussähköpostit näyttäisi uppoavan roskapostisuodattimiin.