Kävin viimeviikolla kuuntelemassa Tampereen Valokokuvausseuran keskiviikkotapaamisessa hyvän kuvan perusteita. Ja nyt maanantaina kävin seuran kilpailukuvaajien kokouksessa. Ja mietin, että mihin suuntaan lähden oman kuvaamisen ja harrastamisen suhteen. Se samalla ohjaa tätä blogia johonkin uuteen suuntaan. Samalla todennäköisesti jätän aika suuren osan vanhoista teksteistä palauttamatta. 

Hyvän kuvan perusteissa käytiin läpi paljon asioita, joita on vuosien varrella oppininut. Itse en kuvaa valoilla eli esitelmästä kuuntelin itseä kiinnostavat asiat.  Esimerkiksi sen kuinka valoisuueroja tai vastavärejä voi käyttää hylödyksi. Käsitteistä negatiivinen tila tuli mainittua ja moni muukin tärkeä asia. Maantaina taas ns. näyttely/kilpailukuvaajien illassa puhuttiin kansaivälistä arvonimistä ja katseltiin vihreitä kuvia. Itsellä kyllä siellä oli mukana mustavalkoinen kuva. Kuva on ollut 2017 Kameralehden vuoden kuvaaja kilpailussa mukana.

 

Tuo esitelmä ja maanantain tapaaminen vahvisti ajatusta, josta puhuin keväällä yhden alan ammttilaisen kanssa. Hän totesi, että minun tekniset taidot ja hiukan muukin riittäisi hyvinkin vähintäin jonkin harrastavalokuvaajan arvonimen hankkimiseen ja oman pienen näyttelyn pitämiseen. Hän vain totesi, että minun pitäisi jostain etsiä se kipinä ja alkaa tekemään yleiskuvaamisen sijaan tavoitteellista kuvaamista. Tuo keskustelu on pitkin kesää palannut mieleen kun olen palauttanut mieleen filmikuvaamisen saloja ja kokeillut anologi-digi työnkulkua.

Kilpailukuvia

Kilpailemistahan voi harrastaa monella eri tavalla. Yksi niistä tavoista valokuvausseuralaisena on osallistua ns. FIAP- kilpailuihin. Fiap eli Fédération Internationale de l’Art Photographique on yhdistys joka mm. kattojärjestönä ympäri maailmaa järjestettäville kilpailuille. Ja kilpailuissa onnistuessa voi saada lähinnä mainetta ja arvonimiä. Kyseisiä arvonimiä on monen tasoisia ja niiden keräämisessä lähdetään AFIAP- nimikkeestä liikkeelle.

Minulla on jo entuudestaan muutama läpäisy eli voisin hyvinkin jatkaa arvonimen metsästystä. Itse en näe arvonimeä tärkeänä vaan sen, että pakottaisi kuvaamaan hyvää kuvaa ja myös tavoitteellisesti. Kilpailuissa on eri sarjoja ja itseä kiinnostaa niistä mm. travel ja journalism. Kumpikin sarja on lähellä omaa mielenkiinnon kohdetta eli katukuvausta.

Filmikuvaamista ja rakentamista

Keväällä aloitin osittaisin siirtymisen tai paluun filmikuvauksen suuntaan. Ja koska minua siellä kiinnostaa mv- kuvaus, niin muistutin mieleen kuinka filmejä kehitetään. Samalla lähdin tutkimaan myös neulanreikäkuvausta eli olen hiukan kokeillut neulanreikäkuvausta filmille. Ja tein sitä varten pienen ”matkamallin neulanreikäkameran”. Eli rakensin kameran (lue puulaatikon) 6.5×9 senttisen filmikasetin ympärille. Kamera on pieni ja sillä saa kuvia. Vähän pehmeitä mutta hauskoja.

Kuvaaminen tuolla on aika ZEN:mäistä touhua. Hidasta, kuvia saa yhdellä kasetilla kaksi kappaletta ja kasetin lataaminen pitää tehdä joko pimeässä tai sopivilla filmeillä punavalossa. Kuvaaminen on rauhallista ja pohdiskelevaa. On väliin outoa käydä kuvaamassa aamupäivässä kaksi ruutua. Digillä niitä tulee helposti se muutama sata.

Tämä on varmaan toinen syksyn aihe eli kirjoitan mm. neulanreikäkameroista ja filmikuvaamisesta. Ja kokeilen miten oma idea voisi jalostua yksinkertaisella kameralla näyttelykuviksi saakka. Filmikuvaus on oma maailmansa ja oikaisen siellä sen verran että teen pimiötyöt kuitenkin digitaalisesti. Nomraalissa pimiössä tehtävät asiat on myös mahdollista tehdä digipimiössä eli hyödynnän digipimiötä vaikkei sieltä synny oikeita paperikuvia vaan mahdollisesti vain tulosteita.

Samaten kirjoitan varmaan filmikuvaamisesta katukuvaamisen suunnasta eli kuinka saan sovitettua filmin omaan tapaani kuvata katukuvaa. Kesän kokeilut ovat näyttäneet että väliin myös filmille syntyy mielenkiintoista kuvaa.

Ja lopuksi makroista

En ole käytännössä kuvannut  makrokuvia koko kesänä. Väliin kuvaan kyllä omaksi iloksi lähikuvia, mutta puhdasta makroa en ole kuvannut oikeastaan yhtään.  Oma ns. makrostudio on ollut koko kesän käyttämättä. Väliin katselen sitä mutta ei ole vielä syntynyt erityistä hinkua kuvata pinottua kuvaa. Sain kyllä lahjoituksena kaikenlaista kivaa ja siellä tavaroiden joukossa oli myös mielenkiintoinen Lomon optiikka joka mahdollistaa sellaisen valaisun mitä en ole vielä ikinä käyttänyt. Se vain vaatii hiukan rakentamista eli oman adapterin ja ehkä hiukan myös valaisimen tekemistä.

Olen kyllä parina vuotena yrittänyt Nikon’s Small World– kisassa päästä edes pisteille, muttei onni ole vielä osunut kohdalle.  Jäin sitten pohtimaan, että jos vielä kerran tai kaksi kokeilisi. Eli tähtäisi osassa kuvissa hiukan pidemmälle kuin 1:1 suurennokseen. Ja jos sinne yrittää, niin pitää edes hiukan panostaa makrojen kuvaamiseen.

Minulla on kyllä tekniikka kasassa jolla pääsen aika suuriinkin suurennoksiin, niin ajattelin että miksen vielä kerran kokeilisi tuota kilpailua. Jos siellä pääsisi edes 100 parhaan joukkoon niin tietäisi osaavansa jotain. Ainoa rajoite on vielä siinä, että mikroskoopin linssit ei ole ihan halvimpia ja silloin joutuisin kait hiukan luovuttamaan periaatteesta eli siitä etten uhraa ylenmäärin rahaa laitteisiin.

Tälläisiä ajatuksia syksyn alussa ja hiljalleen alan siirtymään kirjoittamaan tekniikasta, kuvaustavoista ja muusta. Loppukesän ja alkusyksyn olen pohtinut mihin suuntaan oman kuvaamiseni vien.

Kari…