Pitkiä valotuksia kadulla

Alexeyi  Titarenko kuvasi joskus 1990- luvulla pitkillä valotusajoilla aamu- ja iltahämärässä The City Of Shadows-  sarjan kuvia Pietarissa. Nuo kuvat tulee usein mieleen kun pohdin millaisia kuvia voisi pitkillä valotusajoilla kuvata. Kuvia selatessa ja ideoita kehitellessä osun usein myös  Eduardo Asenjo Matuksen kuvasarjaan The Sound of Silence. Sarja on hiukan eri tekniikalla tehty kuin Titarenkon sarja.  

Matuksen sarja on kuvattu digillä ja ND- suotimen kanssa, jolloin valotusajat on saatu 1-2 sekunnin väliin. Itse kesällä pannailin kaupungilla aika paljon, mutta silloin omat valotusajat oli aika paljon lyhyempiä eli 1/5 – 1/30 sekunnin välillä. Jäin sitten taasen tuossa viime viikonloppuna pohtimaan, että pitäiskö jollain aikavälillä yrittää kuvata myös oma sarja tuolla samalla idealla.

Silloin tällöin olen kuvaillut samankaltaisia kuvia mikä tilanne on sallinut. Omia kuvia on mm. Helsingistä asematunnelista. Mutta ne on yleensä aina kuvattu junaa tai bussia odotellessa eli kun on ollut ylimääräistä aikaa. Ja jäin miettimään tuota ideaa. Entä jos kuvaisin filmille tuon kaltaisen sarjan. Pitkillä valotusajoilla ja isolla negatiivikoolla. Eli vaikkapa 6×6 tai 6×9 koolla. Ja lähdin kaivelemaan romuja.

Koska olen tehnyt nyt kesällä muutaman pinhole eli neulanreikäkameran, niin ajattelin että jos tekisin ihan sulkimellisen ja objektiivilla varustetun boksikameran. Eli laatikon, jossa on filmi ja sopiva objektiivi sulkimineen. Ja romujen kaivelun yhteyssä muistin omaavani yhden Plaubel- filmiperän. Ja myös Cat 6- kaapelikelojen päätyvaneria. Lopputulos oli se, että päätin tehdä syyslomaviikon projektina pienen puisen 6×9 kokoisen laatikkokameran urheiluetsimellä. Yksinkertaisen kameran ja kun käytän sitä lankalaukaisimella ja B- asennossa (Bulb), niin saan vaivattomasti käytettyä pidempiä valotusaikoja.

Ensiksi tein mitoitusta varten testikameran pahvilaatikosta, Plaubelin perästä ja Kodak Junior 620 kameran optiikasta. Alkuperäisen kameran palkeet on siinä kunnossa etten näe niitä mielekkääksi kunnostaa. Samalla purin tuota objektiivia, että sain avattua sen jumissa olleen tarkennuksen.  Ja sitten rakentamaan. Valotiivis puulaatikko, objektiivi oikealle etäisyydelle filmitasosta ja joku keino kiinnittää Plaubelin filmiperä kameran taakse.

Katselin samalla, että mikäli tuolla himmentää tarpeeksi, niin kuva on oikeastaan aika läpiterävä. Ja himmentämistä todennäköisesti tarvitsee, jotta saa valotusajat tarpeeksi pitkiksi.

Ja jos tuo kamera toimii, niin uskoisin että kuvaan sillä hiukan muutakin kuin yhden projektin. Iso negatiivikoko ja filmin rae on kiva yhdistelmä.

Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…