Syysprojekti – Garcia koekäytössä

Oma syysprojektini oli tehdä Plaubelin filmiperän ja vanhan Kodak Anastigmat 10.5cm f:6.3 objektiivin ympärille laatikkokamera. Objektiivi on kotoisin todennäköisesti Kodak Junior 620– mallisesta kamerasta jostain 1930- luvulta.

Rakentelin  Plaubelin filmiperän ja optiikan ympärille yksinkertaisen laatikon, jonka mitoitin selvittämällä objektiivin ns. flange focal distancen eli filmin etäisyyden linssin ”bajonetista”. Ja sen jälkeen tuo olikin vain japaninsahan ja perustyökaluiden käyttöä. Kamerasta tuli hiukan rujon näköinen, mutta se toimii.

Valotusaikoina tuolla kameralla ovat noin 1/100,1/50,1/25 s ja B/T- asennot. B on monelle tuttu BULB- asento eli suljin pysyy auki niin pitkään kuin laukaisijaa pitää alhaalla. T- asento on taasen sellainen, että ensimmäisellä painalluksella suljin aukeaa ja toisella menee kiinni. Ja jotenkin itsestä tuntuu, että ominaisin käyttö tuolle kameralle tulee olemaan pitkät valotukset.

Aloituskuvan valotus on noin 20 sekuntia ja nuo kaksi muuta on valotettu käsivaralta 1/50 sekunnin valotusajalla. Kameralla pystyy kuvaamaan myös käsivaralta.

Hauska syysprojekti ja nyt tuolla pitäisi hiukan kuvatakkin. Ja kaksi muutakin kuvaa ensimmäiseltä koerullalta.

 

kari Written by:

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *