Fiap kuulumisia -2nd Aladağ International Photography Contest

Kokeilin taas onneani FIAP:n kilpailussa. Tällä kertaa kohteena oli 2nd Aladağ International Photography Contest- kilpailu. Kyse on ns. ilmaiskilpailusta eli kilpailussa ei ole kilpailumaksua. Itsellä tarkoitus oli saada yksi uusi maa ja kilpailu tulosluetteloon. 

Se, että saa kuvan hyväksyttyä tämän kaltaisessa ilmaiskilpailussa, on pienoinen ihme. Facebookissa yksi kilpaileva valokuvaaja kommentoi näin:

”Turkkilaisista ilmaiskisoista on tosi vaikea saada edes yhtä hyväksyntää. Kun saa niihin yhden hyväksynnän, se on melkein jo kuin palkinto.”

Ja kyllä minua tuo yksi hyväksyntä lämmitti. Vaikkei muut kuvat pärjänneet, niin tuo yksikin on taas askel kohtia sitä ensimmäistä harrastaja-arvonimeä.  Muutoinhan tulosluettlo näytti tältä.

 

Muutoinhan tuloksista näkee ettei maisemakuvissa oltu lämmetty klassisille suomalaisille maisemille. Eikä matkailukuvissakaan arvostettu mm. metsäisessä maisemassa samoilua.

Olen kyllä tyytyväinen hyväksyttyyn kuvaa erityisesti siksi, että se on kuvattu filmille. Ja samalla edustaa omaa siirtymistä takaisin filmikuvauksen pariin.

Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…

kari Written by:

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *