Kategoria: FIAP

16.11.2023 / / FIAP
27.10.2023 / / FIAP

Pitkin kevättä ja kesää olen kokeillut filmikameroita, kehitellyt filmejä ja opetellut skannaamaan kuvat kohtuu laatuisiksi. Ja siinä samalla tutkinut kuinka teen asiat. Hiljalleen alkaa olemaan ymmärrys siitä, että millainen workflow tai työprosessi minulle tulee. Ja hiukan myös käsitystä millaisille filmeille kuvaan.

26.10.2023 / / FIAP

Pitkästä aikaa osallistuin FIAP- kilpailuun. Kyseessä oli belgialainen International Sillian Organisation 2023 – ISO2023- kilpailu. Neljä eri luokkaa eli open color, open monocrome, creative ja nature. Ja itse laitoin kaikki sallitut neljä kuvaa per luokka.

6.9.2023 / / FIAP

Kävin viimeviikolla kuuntelemassa Tampereen Valokokuvausseuran keskiviikkotapaamisessa hyvän kuvan perusteita. Ja nyt maanantaina kävin seuran kilpailukuvaajien kokouksessa. Ja mietin, että mihin suuntaan lähden oman kuvaamisen ja harrastamisen suhteen. Se samalla ohjaa tätä blogia johonkin uuteen suuntaan. Samalla todennäköisesti jätän aika suuren osan vanhoista teksteistä palauttamatta. 

11.8.2023 / / FIAP