Piirtoympyrä
Yleensä kun objektiiviesta jutellaan, niin puhutaan valovoimasta, polttovälistä ja piirrosta. Harvemmin jutellaan piirtoympyrästä. Mutta mikä tuo mystinen piirtoympyrä sitten on ja mihin se vaikuttaa. Sitä hiukan pohditaan tässä tekstissä.
”Piirtoympyrä” tarkoittaa yksinkertaisesti sitä pyöreää kuva-alaa, jonka objektiivi piirtää kameran kennolle tai filmille.
Kuvittele, että objektiivi muodostaa täydellisen, pyöreän valokuvan. Kennosi tai filmin pinta on suorakaiteen muotoinen ja vain osa tuosta ympyrästä osuu siihen. Piirtoympyrän halkaisija siis määrittää, minkä kokoista kennoa tai filmiä objektiivi pystyy käyttämään ilman, että reunat jäävät pimeiksi (vinjetoivat) tai vääristyvät liikaa.
Jos piirtoympyrä on liian pieni keski- tai isoformaattikuvauksessan, niin ongelmina voi tulla vastaan:
- Vinjentointi: Kuvan nurkat tummuvat tai muuttuvat täysin mustiksi, koska kenno/filmi ulottuu piirtoympyrän ulkopuolelle.
- Reunojen terävyyden menetys: Piirtoympyrän reunoilla optiikka ei yleensä piirrä yhtä tarkasti, jolloin kuvasta tulee pehmeä tai vääristynyt.
- Liike- ja siirto-ongelmat (erityisesti isoformaatilla, jossa käytetään tilt/shift-liikkeitä): Kun kameraa kallistetaan tai objektiivia siirretään suhteessa filmipintaan, osa kuvasta voi karata piirtoympyrän ulkopuolelle, jolloin rajaus ei enää peity kunnolla.
- Rajattu kuvakulma: Jos piirtoympyrä on pieni ja käytät sitä suuremmalla formaatilla, et voi hyödyntää koko kennon/filmin pinta-alaa, jolloin kuvakulma kapenee.
Keski- ja isoformaattikuvaus vaatii usein objektiiveja, joilla on reilusti suurempi piirtoympyrä kuin kennon tai filmin diagonaali, jotta kuvan siirtely ja kallistus onnistuvat ilman mustia kulmia.
Kannattaa muistaa, ettäjos laitat croppikennolle suunnitellun objektiivin täyden kennon kameraan, piirtoympyrä peittää yleensä vain sen pienemmän kennon koon. Täyskennon reunat jäävät siis osittain pimeiksi tai vinjetoivat voimakkaasti, koska ne ulottuvat piirtoympyrän ulkopuolelle. Ja ongelmat ovat samat kuin yllä mainittiin.
Monissa täyskennorungoissa on ”crop-tila”. Eli kuvatessa käytetään pienempää kuva-alaa jottei piirtoympyrän vaikutus näkyisi. Samalla kyllä tällöin menetetään täyskennon tarjoama laajempi kuvakulma ja osa pikseleistä jää käyttämättä. Esimerkiksi Pentax K-1 tunnistaa DA-sarjan (APS-C) -objektiivit ja voi automaattisesti siirtyä APS-C-tilaan. Tämä tehdään oletuksena, mutta käyttäjä voi myös valita halutun tilan.
Käytännössä asia ei erityisesti kosketa digikuvaajia, mutta iso- ja keskiformaatin filmikuvaajalle piirtoympyrän ymmärtäminen on oikeastaan yksi tärkeimmistä teknisistä perusasioista objektiivin valinnassa.
Syyt siihen:
- Formaattien koot vaihtelevat paljon
Keskiformaatissa voi olla 6×4,5 cm, 6×6 cm, 6×7 cm, 6×9 cm tai jopa isompia kokoja. Isoformaatissa taas esimerkiksi 4×5″, 5×7″, 8×10″ jne. Jokainen vaatii eri kokoisen piirtoympyrän, ja jos objektiivi on suunniteltu pienemmälle formaatille, se ei peitä koko kuva-alaa. - Kameraliikkeet (tilt, shift, rise, fall, swing)
Iso- ja keskiformaatissa liikkeiden hyödyntäminen on tavallista. Samalla se syö piirtoympyrän reunaa. Jos objektiivi peittää vain juuri ja juuri kennon tai filmin ilman liikkeitä, pienikin siirto vie kuvan nurkat pimeiksi tai vääristää rajusti. - Optinen laatu reunoilla
Laadukas piirtoympyrä ei ole vain iso. Sen täytyy myös olla tasalaatuinen keskeltä reunoille. Liian pieni piirtoympyrä tarkoittaa, että käytetään optiikan reuna-aluetta, joka usein kärsii vinjetoinnista, väriaberraatioista ja terävyyden laskusta. - Monikäyttöisyys
Jos kuvaaja tietää tarvitsevansa suuria liikkeitä (esim. arkkitehtuuriin), kannattaa etsiä objektiivi, jonka piirtoympyrä on huomattavasti suurempi kuin pelkkä filmin diagonaali. Tämä on ratkaisevaa, jotta kameran liikkeet eivät rajoitu pelkäksi teoriaksi.
Eli pienemmillä kennoilla piirtoympyrä on usein piilossa oleva ominaisuus, mutta iso- ja keskiformaatissa se on ihan objektiivin valinnan peruskriteeri.
| Formaatti | Filmin mitat (mm) | Diagonaali (mm) | Tyypillinen min. piirtoympyrä* (mm) | Huomioita |
|---|---|---|---|---|
| 6×4,5 | 56 × 42 | 70 | ~75–80 | Yleinen keskiformaatti, pieni liikevara |
| 6×6 | 56 × 56 | 79 | ~85–90 | Neliöformaatti, rajallinen liikevara |
| 6×7 | 56 × 72 | 90 | ~95–100 | Suosittu potretissa ja maisemassa |
| 6×9 | 56 × 84 | 102 | ~110–115 | Vaatii jo isompaa piirtoympyrää |
| 4×5″ | 102 × 127 | 163 | ~170–180 | Isoformaatin ”peruskoko”, liikevaraa varten usein 190–210 mm |
| 5×7″ | 127 × 178 | 218 | ~230–240 | Vaatii selvästi isompaa optiikkaa |
| 8×10″ | 203 × 254 | 325 | ~340–360 | Hyvin suuria ja painavia objektiiveja |
| 11×14″ | 279 × 356 | 450 | ~470–500 | Erittäin harvinaisia objektiiveja |
*Min. piirtoympyrä = filmin diagonaali + pieni tekninen turvamarginaali. Jos halutaan liikevaraa (tilt, shift, rise, fall), piirtoympyrän on hyvä olla 20–50 % suurempi kuin pelkkä diagonaali.
Tekniikan ja teorian hallinta tekee kuvaamisesta tietoista ja toistettavaa: nappia painamalla voi saada kuvan. Mutta vasta ymmärtämällä valotuksen, tarkennuksen, optiikan ominaisuudet ja esimerkiksi piirtoympyrän merkityksen, kuvaaja pystyy ennakoimaan lopputuloksen. Ratkaisemaan ongelmat paikan päällä ja keskittymään luovaan ilmaisuun, koska tekninen puoli on hallinnassa.
Kunhan kuvailen, Kari…
