Yhä enemmän filmikuvausta

Huomaan yhä useammin, että olkalaukussa on mukana filmikamera. Aika usein se on vanha Pentax KM joko 50 millisen tai vanhan pumppuzoomin (70-200) kanssa. Kuvaaminen on aika hidasta. Hyvä jos kaupungilta saa jonkun 15 -20 kuvaa per päivä. Digillä se olisi helpolla joku 200-300 kuvaa samassa ajassa.

Pitkästä aikaa kuvaaminen on muuttunut kuvaamiseksi eikä räpsimiseksi. Kuvaa tulee hiukan harkittua enemmän. Ei niiden kuvien laatu ole vieläkään mitenkään erikoista, mutta olennaista on se missä kohtaa mahdollinen julkaistava kuva aletaan tekemään.

Digillä voi kuvata hiukan vasurilla. Antaa automatiikan hoitaa tarkennuksen ja valotuksen. Kotona sitten katsoo onko siellä kuvasatsissa mitään päräyttävää. Mustavalkofilmillä ja täysmanuaalikameralla teet ensimmäisen valinnan jo siinä kun laitat kameraan filmin. Sen jälkeen teet muut valinnat eli ajan, aukon ja tarkennuksen kuvausvaiheessa. Eli päätät fimiä laittaessa sen, että millä iso-arvolla kuvaat seuraavat 36 kuvaa. Ja miten filmi reagoi eri väreihin. Ja ehkä korjaat sitä reagointia filttereillä.

Digillä kuvaaminen on oikeastaan: Räpsi – valitse joku kuva – fiksaa Lightroomilla tai photoshopilla. Samaahan se on filmilläkin, mutta vaiheita on enemmän: Valitse filmi – räpsi kuvia – pohdi miten ja millä kehität – digitoi ja ja jälkikäsittele (Photoshop / Lightroom). Sen teknisesti hyvän kuvan saaminen vaatii erilaista osaamista.

Jos tekisi koko polun analogisesti, niin se olisi oikeaa vanhanajan kuvaamista eli tekisi vielä pimiössä kuvan. Nykyinen analogi- digi- malli on on vähän sellaista puolinaista touhua. Mutta mukavaa se on tämä puolinainenkin touhu.

Toisaalta. Tässä pitää erotella se, että kuvaan harrastuksen ja huvin vuoksi. Eli silloin säästän filmiä, mutta jos kuvaisin rahasta niin todennäköisesti osa hitaasta harkinnasta ja hitaasta kuvaamisesta muuttuisi toisenlaiseksi. Todennäköisesti kuvaisin kohtuu automaattisella filmikameralla ja jättäisin hienostelun pois. Eli kuvaisin täysin eri periaatteella. Raakamateriaalia pitäisi olla. Selaista mistä valitaan ne hyvät kuvat.

Uskoisin, että kuvaan tulevaisuudessa digillä makroja ja katuräpsyjä, mutta painotan makrojen ulkopuolella oma kuvaamistani kohti filmikuvausta. Tuo hidas ja rauhallinen kuvaaminen on mielenkiintoista.