F/64 ja pitkää syväterävyyttä

Valokuvauksen historiassa taiteellisuutta on etsitty monin keinoin. 1900-luvun alun piktorialistit pehmensivät kuviaan, jotta ne muistuttaisivat maalauksia. Nykyään samaa vaikutelmaa haetaan usein lyhyellä syväterävyydellä, jossa tausta sumenee ja kohde nousee esiin elokuvamaisena. Aikoinaan piktorialismin vastapainoksi syntyi ns. f/64-ryhmä. Eli he korostivat juuri päinvastaista: koko kuva-alan terävyyttä, yksityiskohtia ja rehellistä valokuvaa.

1900-luvun alussa valokuvauksen valtavirtaa hallitsi piktorialismi. Kuvaajat pehmensivät kuviaan ja jäljittelivät maalausta, jotta valokuvalla olisi “taiteellinen” arvo. Tämä suuntaus oli suosittu, mutta monen mielestä se ei ottanut huomioon kameran omaa luonnetta. Valokuvan vahvuutta tallentaa maailma sellaisenaan, kirkkaana ja yksityiskohtaisena.

Vuonna 1932 joukko kuvaajia San Franciscossa päätti kääntää kelkan. He perustivat f/64-ryhmän, jonka nimi viittasi pieneen aukkoon suurikokoisten kameroiden objektiiveissa. f/64 tuotti maksimaalisen syväterävyyden eli kuvan, jossa jokainen yksityiskohta etualasta horisonttiin näkyi tarkasti.

Ryhmä julkaisi oman manifestinsa ja esittäytyi samana vuonna näyttelyssä de Young -museossa. Heidän estetiikkansa kiteytyi kolmeen asiaan:

• suora valokuvaus (straight photography) ilman jälkikäteen tehtyä pehmennystä
• maksimaalinen tarkkuus ja syväterävyys
• valokuvan rehellisyys eli kuvan tuli näyttää maailma sellaisena kuin kamera sen näki

Ryhmän tunnetuimpia jäseniä olivat Ansel Adams, maisemien mestari, sekä Edward Weston, joka teki yhtä lailla tarkkoja maisemia ja asetelmia. Imogen Cunningham kuvasi kasveja ja muotokuvia, Willard Van Dyke ja muut jäsenet toivat oman panoksensa. Kaikkia yhdisti ajatus siitä, että valokuva ei tarvitse lainata mitään maalaustaiteelta ollakseen taidetta.

f/64-ryhmän vaikutus on edelleen merkittävä. He auttoivat vakiinnuttamaan valokuvan aseman itsenäisenä taiteena. Adams kehitti myöhemmin Zone Systemin, jonka avulla kuvaajat pystyivät hallitsemaan sävyalueita tarkasti. Maisemavalokuvauksen estetiikka muuttui pysyvästi: terävyydestä ja yksityiskohtaisuudesta tuli ihanne.

Miksi f/64 kiinnostaa yhä?

Nykyään, kun suuri osa kuvista rakennetaan lyhyen syväterävyyden ympärille, f/64-ryhmän ajatus tuntuu jopa radikaalilta: antaa koko kuvan kertoa tarinaa, ei vain yhtä tarkkaa kohtaa ja sumuista taustaa. Heidän kuvansa näyttävät meille, että valokuva voi olla yhtä aikaa dokumentti ja taideteos ja että joskus terävyys voi olla voimakkaampaa kuin illuusio.

f/64-ryhmän ajatus maksimaalisesta terävyydestä ja yksityiskohtien säilyttämisestä elää yhä monien nykykuvaajien työssä. Esimerkiksi Andreas Gursky tekee valtavia, digitaalisesti rakennettuja valokuvia, joissa katsoja voi tutkia yksityiskohtia lähes loputtomasti. Candida Höferin ja Thomas Struthin arkkitehtuuri- ja museokuvissa terävyys ulottuu jokaiseen kulmaan, jolloin tila tuntuu lähes piirretyltä. Maisemakuvauksen puolella Michael Kenna hyödyntää usein pitkää syväterävyyttä, ja dokumentaarisemmassa valokuvassa Alec Soth tuo ympäristön mukaan tarinaan pitämällä koko näkymän tarkkana. Näiden kuvaajien kautta näkyy, että f/64-ryhmän perintö ei ole vain historian kuriositeetti, vaan yhä voimakas estetiikan linja nykyvalokuvassa.

Tälläistä pohdintaa kuvaamisesta, Kari