Tehdään filmikamera – osa2

Olen pohtinut millaisen filmikameran teen tuon Ihageen objetiivin ympärille. Se on levysulkimineen niin vanhahtavan oloinen, että sille voisi tehdä ns. sliding box- tyyppisen kameran. Eli sellaisen kuin 1800- luvun lopussa ja 1900- luvun alussa käytettiin.

Sliding box -kameroiden kulta-aika sijoittui pääasiassa 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun, noin vuosille 1870–1920. Nämä kamerat olivat laatikkomaista mallia, joissa objektiivi ja suljin liikkuivat yhdessä kameran rungon etuosassa tarkennuksen aikaansaamiseksi. Sliding box -kamerat olivat yleisiä erityisesti studiokäytössä ja kenttäkuvauksessa, ja ne soveltuivat niin suurikokoisille kuin keskikokoisille filmeille. Tyyppi oli suosittu valokuvauksen varhaisvuosina, kun optiikka ja mekaaniset tarkennusratkaisut olivat vielä kehittymättömiä. 1900-luvun alkuun tultaessa kameratekniikka kehittyi, ja uudenlaiset suljinmekanismit sekä pienemmät kameramallit alkoivat syrjäyttää sliding box -kameroita, jolloin niiden suosio alkoi vähentyä.

Suljin

Ja millaista suljinta ajattelin tuohon. Uskoisin, että ajan henkeen sopisi ns. drop shutter eli guillotine shutter. Giljotiinisuljin eli pudotettava suljin oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun mekaaninen sulkintyyppi, jossa metallilevy putosi pystysuunnassa aukon eteen päästääkseen valon filmille. Tätä yksinkertaista ja luotettavaa ratkaisua käytettiin erityisesti suurissa kameroissa, joissa valotusajat olivat pitkiä. Giljotiinisuljin oli osa valokuvaustekniikan kehitystä ennen verhosulkimien yleistymistä, jotka mahdollistivat lyhyemmät ja tarkemmat valotusajat. Sulkimen kehittäjää ei ole nimetty yhdelle henkilölle, vaan se syntyi useiden varhaisten valokuvaustekniikan kehittäjien yhteistyönä ja kokeiluina.

Miten se toimi:

• Giljotiinisuljin oli käytännössä metallista tai kovasta puusta valmistettu levy, jossa oli tarkkaan mitoitettu aukko.
• Levy liikkui pystysuunnassa ohjainkiskojen välissä objektiivin edessä.
• Kun laukaisin vapautettiin, levy putosi painovoimalla (tai jousivoimalla) aukon yli, päästäen valon kulkemaan filmin/paperin pinnalle.
• Aukon koko ja putoamisnopeus määräsivät valotusajan – yleensä varsin lyhyitä aikoja oli vaikea saavuttaa, ja tarkkuus riippui mekaniikan kunnosta.

Käyttö:

• Yleinen suurissa puukameroissa, erityisesti maisema- ja muotokuvauksessa.
• Myös varhaisissa käsikameroissa saattoi olla pudotussuljin, koska rakenne oli yksinkertainen ja luotettava.
• Usein yhdistettiin siihen, että valotusajat olivat melko pitkiä (1/25 s ja hitaammat), koska herkät kuivalevyt tai varhainen filmi eivät tarvinneet kovin nopeaa suljinta.

Ensimmäinen proto

Ensimmäisen proton kamerasta teen kylläkin palkeen kanssa. Se on nopeampi tehdä ja samalla näen, että toimiiko ideat. Ja jos kameralla saa nättiä jälkeä, niin teen sen uudelleen. Ehken tee siitä täysin puurakenteista vaan sellaisen modernin sekasikiön. Vanhaa tekniikkaa ja modernia tekemistä.

Saa nähdä millainen kamerasta loppujen lopuksi tulee, Kari…