FIAP- näyttelykuvaamisen säännöt muuttuvat

Huomasin, että 1.1.2026 alkaen näyttelykuvaamisen ja arvonimien perusteet muuttuvat. Ns. arvonimiluokkiin tulee alapäähän yksi lisää ja muutoinkin säännöt hiukan muuttuvat. Yksi iso muutos on se, ettei ns. printtinäyttelyitä tarvitse kerryttää. Eli arvonimet saa pelkillä diginäyttelyihin osallistumisella.

Jäin pohtimaan, että jospa siirtäisin omaa arvonimihakua vuoden eteenpäin. Ei tarvitsisi panikoida sitten noista printtinäyttelyistä. Toinen syy on se, että haluasin nuo näyttelykuvat tuntumaan enemmän omilta tuotoksilta eli saisin mukaan yhä enemmän henkilökohtaisen käsialan kuviin mukaan.

Nykyään Afiap eli alimman tason arvonimen saamiseen vaaditaan seuraavia asioita:

  • 40 kuvaa hyväksyttynä näyttelyihin. Niistä viidellä vähintäin kolme hyväksyntää eri kilpailuissa
  • Vähintäin 15 eri kuvaa
  • Vedosnäyttelyistä 4 eri kuvalla hyväksyntä
  • 15 eri näyttelyä
  • 8 eri maata

Uusissa säännöissä on maininta, että tuon alapuolelle tulee vielä nfiap eli noviisiaste, jolla kynnys arvonimeen on vielä matalampi. Ja arvonimien keräämisen voi aloittaa joko nfiap tai afiap- tasolta.

Afiap- taso on hiukan kovempi kuin nykyinen.

Lisäksi säännöissä on seuraava kohta:

Tuo kertoo sen, että itsellä pitää olla viisi kuvaa, jotka on hyväksytty useammissa eri näyttelyissä. NFIAP- tasolla kuvalla pitää olla kaksi hyväksyntää ja viiden kuvan sarjalla pitää olla hyväksyntöjä kolmesta eri maasta. AFIAP tasolla niitä hyväksyntöjä pitää olla viidellä kuvalla jokaisella 3 kappaletta ja maitakin viisi kappaletta.

Luulen, että siirrän omat tavoitteet syksyyn 2026 ja tähtään silloin tuohon AFIAP- arvonimeen. Käytännössä minulla on jo kasassa tuo NFIAP- arvonimi. Mutten ole tyytyväinen siihen millaisilla kuvilla se on kerätty.

Haluaisin että arvonimessä näkyy myös ne alueet, jotka minua kiinnostaa valokuvauksessa eli lähi- sekä filmikuvaus. Kuvaan myös muita alueita, mutta nuo kaksi ovat lähinnä sydäntä.

Tälläistä kuvaamista, Kari…