NFIAP- ajatuksia

Posted on by

Kuvailin tuossa opiskelumielessä vanhaa kaunista puutyötä. Katselin kuinka sen lakkaus vaatisi hiukan korjaamista ja mietin eilistä Valokuvausseuran näyttelykuvaajien Teams- tapaamista. Siellä mainittiin, että seuraavat FIAP- arvonimet annetaan jo uusien sääntöjen mukaan. Eli jos lähtisin liikkeelle NFIAP eli noviisi arvonimestä niin voisin sen saada jo ensi vuoden puolella.

Tuo harrastelija-arvonimi on omalla tavallaan sellainen bucket list- asia. Bucket list tarkoittaa listaa asioista, jotka ihminen haluaa tehdä, kokea tai saavuttaa ennen kuolemaansa. Eli suomeksi usein sanotaan ”asioita, jotka haluan tehdä ennen kuin kuolen”.

Minulla on ollut noita valokuvaukseen liittyen muitakin eli jossain kohdassa halusin olla Kamera- lehden vuoden kuvaaja. Sen saavutin muistaakseni 2017. Ja jossain vaiheessa listalle tuli FIAP:n AFIAP- arvonimi. Se on kuitenkin sellainen asia, että muutkin pitävät kuvistani.

Ja nyt näyttää siltä, että olen aika helpolla tuolla puolivälissä AFIAP- arvonimeä sääntömuutoksen takia. Eli voin hakea noviisi arvon tänä vuonna.

Hiukan vaatimuksista

Mitä tuo NFIAP sitten vaatii. Kysehän on FIAP:n arvonimestä, joka saavutetaan näyttelyihin osallistumisella ja niissä saatujen näyttelyhyväksyntöjen kautta. Eli NFIAP- arvonimeen tarvitaan:

  • 10 erilaista kuvaa
  • Hyväksyntöjä 5 eri maasta
  • Hyväksyntöjä yhteensä 25 kappaletta

Lisäksi vaaditaan viidelle kuvalle jokaiselle kaksi hyväksyntää eri näyttelyistä ja tällä viiden kuvan sarjalla pitää olla hyväksyntöjä kolmesta eri maasta. 

Ja itsellä täyttyy nyt nuo kaikki ehdot eli voin hakea kansainvälistä arvonimeä ja tituleerata itsenä sekä kansallisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä pärjänneeksi ja palkituksi kuvaajaksi. Eli periaatteessa minun bucket listasta on yksi osuus taas täytetty.

Entä sitten tulevaisuudessa

Mietin tuossa, että jatkanko sitten sinne alkuperäiseen tavoitteeseen eli AFIAP- tasolle. Koska ns. läpäisyt huomioidaan kumulatiivisesti, niin ei sen seuraavankaan tason saavuttaminen pitäisi olla mahdottomuus.

Ehkä suurin haste on siinä, että kun tuo NFIAP- taso on tullut valmiiksi ns. ajankuluksi otettujen räpsyjen kautta niin pitäiskö itseä hiukan haastaa. Eli kuvata tavoitteellisesti kuvia. Nythän kuvaan oikeastaan kuvia miiteissä samalla kun juttelen. Tai kesäretkillä ötököitä.

Eli pitäisikö itselle laittaa haasteeksi se, että kuvaa ns. näyttelykuvat kapeammalta alueelta kuin yleensä kuvaan. Nythän kuvailen vähän sitä mitä tulee vastaan.

Käytännössä oman kehityksen kannalta olisi fiksua, etten pyörittäisi jo hyväksyttyjä kuvia uusissa näyttelyissä vaan kuvaisin uutta kuvaa. Eli yksinkertaisinta olisi kerätä AFIAP- sääntöjen mukaiset viisi kolmen hyväksynnän kuvaa nykyisistä ja muuten lähteä yrittämään uusilla kuvilla. Sellaisilla johon on panostanut erilailla. Tai edes panostanut.

Noissa näyttelyissä ei kuitenkaan itselle ole tärkeää se, että saa arvonimen. Itselle on tärkeämpää oppia kuvaamaan kuvaa, jota tuomarit pitävät hyvänä. Se on ainoa keino kehittyä kuvaamisessa, jota tehdään muille. Se oma kuvaaminen on sitten eri asia.

Pahin pelkohan tässä on se, että jos saa NFIAP- arvonimen, AFIAP- polku lähtee tenemään, niin koska tulee vastaan se, että yrittää huvikseen ammattilaisten kisoissa. Nuo ammattilaisten kisat ei vielä ole bucket listillä.

Tälläistä kuvaamista tänään, Kari..