Vähän FIAP-asiaa ja arvonimiä

Katselin omia FIAP- hyväksyntöjä ja tiedän olevani matkalla kohti EFIAP- arvoa. Sen aika on vuonna 2028 ja uskoisin saavani siihen mennessä siihen tarvittavat hyväksynnät. Alunperin pohdin viime vuonna eläkkeelle lähtiessäni, että haluan vain AFIAP- arvonimen, mutta sen hankkiminen muuttui uusien sääntöjen takia. Eli aloitin sitten noviisi- arvonimellä eli NFIAP:lla.

Oma ajatus oli eläkkeelle lähtiessä, että valokuvauksestakin pitää olla arvonimi. Eli voin sitten tituleerata itseäni kansaivälisesti palkituksi arvonimikuvaajaksi. Otin helmikuussa 2025 tähtäimeksi sen, että saan arvonimen vuodeksi 2026.

Tästä vuonna 2024 julkaistusta postauksesta ajatus lähti eli sitten ensi vuonna hankin arvonimen. Minulla oli muutama hyväksyntä pohjalla eli näin tilanteen realistiseksi ja uskoin saavani sääntöjen mukaiset hyväksynnät:

• Osallistuttava menestyksekkäästi kansainvälisiin näyttelyihin FIAPin suojeluksessa vähintään yhden vuoden ajan. Ensimmäinen FIAPin hyväksymä hyväksyntä on oltava vähintään vuosi sitten.
• Osallistuttava menestyksekkäästi vähintään 15 kansainväliseen näyttelyyn, jotka sijaitsevat vähintään 8 eri maassa. Ns. kiertonäyttely katsotaan tässä tapauksessa yhdeksi näyttelyksi.
• Saatava vähintään 40 hyväksyntää vähintään 15 eri teoksella kansainvälisissä FIAPin alaisissa salongeissa.
• Sisällytettävä teoksiinsa vähintään 4 ns. printtinäyttelyn kuvaa.
• Viidellä teoksella on oltava vähintäin kolme hyväksyntää eri salongeissa.

Nuo ns. vanhojen sääntöjen mukaiset hyväksynnät oli sitten marraskuussa kasassa eli olisin saanut hakea AFIAP- arvonimeä. Mutta säännöt muuttuivat matkan varrella eli jouduin hakemaan NFIAP- arvonimeä koska tähtäsin noihin vaatimuksiin.

Tilanne muuttui sääntöjen muuttuessa ja hain sitten tuon NFIAP- arvonimen. Katselin samalla sitä, että kuluvan vuoden tavoite on saada AFIAP- hyväksynnät kasaan. Ne tuli tuolla alkukesästä eli pohdin tällä hetkellä seuraavaa askelta.

Tuo lista kertoo, että minun on saatava vuoden päähän yksi maa lisää ja reilut 100 hyväksyntää. Kauhea urakka eli kerätä satakunta hyväksyntää. Vai onko se kauhea sittenkään.

Mutta se EFIAP

Oikeastaan minun katse on jo EFIAP- arvonimessä johon minulla on mahdollisuus 2028. Eli se on 117 näyttelyhyväksynnän ja yhden uuden maan takana. Ja se saattaa tällä hetkellä olla se päämäärä johon pyrin. Käytännössä 3 vuotta FIAP- näyttelyitä ja kolme arvonimeä.

Jos ajattelen insinöörimäisesti, niin tarkastelujakso on elokuusta 2026 marraskuuhun 2027, aikaa on noin 15 kuukautta. Se tarkoittaisi keskimäärin vain noin 7,8 hyväksyntää kuukaudessa.

Siksi en laske asiaa niin, että minun pitäisi ottaa 117 uutta hyvää kuvaa. Minun pitäisi saada noin 117 uutta hyväksyntää. Se on aivan eri asia.

Jos esimerkiksi jatkossa:

• lähetän nykyiseen tapaan useisiin salonkeihin,
• pidän mukana jo hyväksi todettuja kuvia,
• tuon vähitellen uusia kuvia niiden rinnalle,

niin 200 uutta hyväksyntää ei minusta ole mikään erityisen kunnianhimoinen matemaattinen tavoite. Koska jos päätän esimerkiksi, että seuraavan vuoden ajan rakennan EFIAP-pohjaa määrätietoisesti, niin 200 uutta hyväksyntää on mahdollista saada. Kolmella näyttelyllä ja niissä kolmella luokalla per kuukausi se vaatisi yhden hyväksynnän per luokka ja näyttely eli 25% kuvista pitää kelvata. Ja oikein valitsemalla näyttelyt, niin tuon ei pitäisi olla mahdotonta.

Suurin kysymys on se, että tähtäänkö EFIAP- arvonimeen vai johonkin muuhun

Arvonimi voi helposti näyttää ulospäin jonkinlaiselta mestaruustodistukselta, vaikka käytännössä järjestelmä mittaa tiettyjä asioita: hyväksyntöjen määrää, näyttelyissä menestymistä ja sääntöjen täyttymistä. Se ei mittaa suoraan sitä, kuinka hyvä kuvaaja olet kokonaisuutena tai kuinka kiinnostava sinun oma kuvallinen ajattelusi on.

Joku sanoi kerran, että minulla on minulla on oma tapa katsoa maailmaa. Ja sanoi, että väliin se on aika vinksahtanut. Olen pohtinut että seuraava haaste on ehkä saada se tapa näkyviin vielä rohkeammin. Ja samalla kokeilla, että kelpaako se myös kansainväliselle tuomarille. Se olisi paljon kiinnostavampi koe kuin opetella tekemään sellaisia kuvia, joita kuvittelen tuomareiden haluavan. Eli saanko omalla tyylillä hyväksyntöjä vai pitääkö minun istua näyttelykuvaajan muottiin.

Kuinka pitkälle voin viedä oman kuvaustapani niin, että se toimii myös näyttelyssä?

Tuo on mielenkiintoinen kysymys. Eli joku on sanonut minulla on jo näyttöä siitä, että pystyn tekemään ”salonkikelpoista kuvaa”. Monet kilpailukuvani ovat kaikki saaneet useita hyväksyntöjä, mutta ovat hyvin erilaisia kuvia. Se kertoo enemmän kuin se, että kaikki hyväksynnät olisivat peräisin yhdestä turvallisesta lajityypistä.

Puhun usein, että haluan tehdä ”oman näköisiä kuvia”. Tuon käsitteen voi ymmärtää monella tavalla. Joku vai ajatella, että haluan että kuvista tunnistetaan suoraan tekijä. Tiedetään kenen käsialaa kuva on. Mutta itse ajattelen erilailla. Kuvan pitää tuntua omalta, muttei se kuitenkaan ole sidottu mihinkään genreen tai tyyliin. Vaan että kuvassa pitää jollain tasolla näkyä minun kädenjälki.

”Omannäköinen kuva” ei välttämättä tarkoita, että kaikki kuvani näyttäisivät samanlaisilta. Se voi tarkoittaa, että niillä on samanlainen tarkoitus katsojalle.

”Hetkinen… mitä minä tässä oikein näen?”

Tämä on asia, jossa haluaisin kehittyä. Eli sitä, ettei ensimmäiseksi mainita, että ”Onpa hienosti kuvattu.” Vaan sitä, että kuva pysäyttää pohtimaan mitä tässä näen.

Tämä on se asia jota haluasin kehittää eli omaa tapaa katsoa.

Ja seuraava haaste on ehkä saada se tapa näkyviin vielä rohkeammin. Ja jos sen saa näkyviin ja se katsoa, kelpaako se myös kansainväliselle tuomarille. Se olisi paljon kiinnostavampi koe kuin opetella tekemään sellaisia kuvia, joita kuvittelen tuomareiden haluavan.

Ja jos ja kun jatkan kohti EFIAP- arvoa, niin seuraava haaste on saada kuvat näyttämään minun kuvilta. Ja kun insinöörillä on tapa mitata asioita, niin pohdin seuraavaa mittaria:

Hyvä mittari voisi olla, että vuoden päästä Excelissä olisi kaksi lukua:

• hyväksyntöjen kokonaismäärä
• omannäköisten kuvien hyväksynnät.

Tämä mittari kertoisi, että geneerisen kuvaamisen sijaan pyrin siihen että kuvat ovat itselleni tyypillisiä. Ulkopuolisen on ehkä vaikea nähdä sitä yhtenäisyyttä.

Tälläistä kuvaamisen pohtimista tänään, Kari…

P.S. Olen jo päätöksen tehnyt eli tähtään EFIAP-arvoon 2028.