Rakennetaan makrolaajakulma

Olen usemman vuoden tiennyt, että kahden sopivasti valitun objektiivin avulla voi rakentaa yksinkertaisesti makrolaajakulman. Eli esimerkiksi lyhyen cctv- objektiivin ja makro-objektiivin yhdistelmällä saa helposti rakennettua makrolaajakulman, jossa ensimmäisen objektiivin kuva kuvataan ilmasta toisella objektiivilla. Puhutaan ns. aerial image- käsitteestä, jossa kuva kelluu ilmassa kuvaamista varten.

Aerial image- käsitteeseen kuuluu mukaan ns. optical printer (optinen tulostin). Niitä on käytetty elokuvien kopiointiin sekä erikoistehosteiden tekemiseen.

Kuullostaa hassulta, mutta todellakin objektiivin muodostaman kuvan voi kuvata suoraan ilmasta. Asiaa voi itsekseen pohtia niin, että jos objektiivi saadaan tarkennettua tähyslasille tai vaikka leivinpaperille ja kuvattua siitä, niin saman asian voi tehdä myös ilmasta. Se aerial image leijuu samassa tasossa kuin kuin meidän tähyslasi.

Filmejähän on alunperin kopioitu sekä ns. contact että optical printterillä.

Tästä päästään takaisin makrolaajakulmaan. Eli jos elokuvateollisuudessa on osattu kopioida filmejä sekä tehdä trikkejä tällä tekniikalla niin luulisi myös sen toimivan valokuvauksessa. Eli jos halutaa lähelle tarkentuva laajakulma, niin rakennetaan se cctv- kameran objektiivistä ja kuvataan sen luoma kuva ilmasta toisella objektiivilla.

Gil Wizen puhuu omassa blogissaan tästä aiheesta, mutta valitettavasti tekstissä on asiavirhe. Hän puhuu ns. reley lens- systeemistä, mutta kyse on hiukan eri asiasta kuin tuon ilmakuvan kuvaamisessa. Reley lens- tekniikka kuuluu tilanteisiin, joissa kuva synnytetään esim. äärettömään tarkennetulla mikroskoopin linssillä ja sen takana on ns. tuubilinssi.

PiirreRelay lensOptical printer -tyyppinen kuvaus
TavoiteSiirtää kuvaa optisestiKuvata toisen linssin muodostama kuva
ProjektiopintaEi projektioita, siirtää kuvaa ilmassaKuva projisoidaan ja sitten kuvataan
EsimerkkiMikroskoopin kuvan siirto kameralleCCTV-linssin kuvan kuvaaminen toisella linssillä
Kuva muodostuu missäPolttopiste siirtyy sisäisestiKuva muodostetaan ilmaan (optinen kuva)
SovellusTieteellinen optiikka, endoskoopitElokuvien erikoistehosteet, DIY makro-/videojärjestelmät

Mutta kuinka tehdään makrolaajakulma

Makrolaajakulman tekeminen vaatii myös makrokuvaamista, koska lopullinen kuva kuvataan ilmasta. Eli ensimmäisen objektiivin kuva kuvataan toisella objektiivilla. Ja tässä tulee makrokuvauskin mukaan eli joudutaan kuvaamaan aika pieni kuva sieltä kahden objektiivin välistä.

Eli siis tarkennamme tähän pieneen ”ilmakuvaan” jollain toisella objektiivilla. Jos makrokuvaajat jotain osaavat, niin se on pienten kohteiden kuvaaminen. Eli jos löydämme sen pienen kuvan ja saamme sen kuvattua, niin sitten lisätään vain suurennosuhdetta. APS-C-kennon läpimitta on noin 27 mm. Tämä tarkoittaa, että tarvitsemme suurennussuhteen luokkaa 3–4×, jotta cctv linssin 6–9 mm:n piirtoympyrä täyttää kennon.

Tekniikka ei ole mitenkään uutta. Vuosia sitten tai yli kymmenkunta vuotta sitten törmäsin tähän tekniikkaan Björn Rørslettin verkkosivulla. Ne ovat melkoinen tietopankki Nikon- optiikoilla makroilevillekuvaaille.

Miltä oma testiversio tällä hetkellä näyttää?

Minun oma testiverio näyttää tältä eli siinä on 2.9 millinen cctv- linssi Panasonicilta ja Canon TV 16 25mm f1.4. Tuo 25 millinen on takaperin ja 2.9 millisellä luodaan kuva. Lisäksi tuolla on hiukan maalariteippiä ja kuumaliimaa mukana.

Uskoisin, että tuo ratkaisu jalostuu hiljalleen paremmaksi. Tuo 2.9 millinen vinjetoi eli joudun tuomaan Canon- objektiivia hiukan ulospäin ja etsin tuon 2.9 millisen tilalle 2.1 millisen cctv linssin jolloin saan paremmin rakennettua ensimmäisen linssin tarkennuksen. Niissä on aika usein M12 hienokierre.

Nykyisellä versiolla saa tällä hetkellä tälläisiä kuvia. Aloituskuva on kuvattu palkeen ja takaperin olevan 40 millisen kanssa.

Eli tuntuu, että tämäkin projekti voi lähitulevaisuudessa siirtyä oikeaan käyttöön ja ajattelin kuvata hyönteis- tai kasvilähikuvan tämän kanssa.