Tehdään filmikamera – osa 1

Minulla on muutaman vuoden pyörinyt pöydällä vanha Ihageen objektiivi. Uskoisin sen olevan jostain 1920-1930- luvulta ja luulisin sen olevan kotoisin suurennoskoneesta. Se on ajan hengen mukainen waterhouse stopeilla eli levyhimmentimillä varustettu linssi. Olen kuvaillut sillä croppidigillä ja se tekee ihan kaunista jälkeä. Mietin millaista jälkeä se sitten tekisi isoformaatilla. Riittäiskö piirtoympyrä ja miten sille saisi sulkimen tehtyä. Aluksi voisi kokeilla ihan vaan ns. hattusulkimella.

Kaivelin sitten romuja ja totesin, että minulta löytyy lahjoituksena saatu palje ja Kameratorilta ostettuja filmikasetteja. Sielun silmin näkee jo, että noista syntyisi yksinkertainen filmikamera. Sellainen vanhahtava potrettikamera. Prototyypin voisi tehdä 3d- tulostamalla ja lopullisen voisi nikkaroida puusta. Tehdä sellaisen 1920- luvulla käytössä olleen kameran näköisen. Tai sitten jotain modernia.

Ensimmäisessä vaiheessa tehdään aina pari asiaa. Selvitetään kuinka kauaksi objektiivin kiinnitys tulee filmitasosta ja kokeillaan, että riittääkö objektiivin piirtoympyrä halutulle filmille. Yksinkertaisia asioita.

Samalla aletaan kurkkimaan millaisia kameroita on ollut ja millaista voisi harkita. Kamerallahan tulee hyviä kuvia, jos sitä on kiva käyttää. Eli aletaan hahmottamaan miltä kamera voisi näyttää. Ja toimitaan niinkuin Austin Kleon sanoo: Varasta kuin taiteilija. Eli katsellaan ideoita muilta. Pyörää ei kannata aina keksiä uudelleen.

Tästähän tämä lähtee. Ensimmäisestä prototyypistä, perusasioiden mittaamisesta ja suunnittelusta. Ja aikataulun tekemisestä. Eli laitan ensimmäiseksi päämääräksi, että elokuun lopussa kyseisellä objektiivilla pitää pystyä kuvaamaan potretteja. Kameran ei tarvitse olla kaunis, mutta sen pitää silloin toimia. Kysehän vaan on laatikon rakentamisesta. Ja siitä miltä se näyttää.

Ja mikäli prototyypillä tulee kauniita kuvia, niin sitten seuraavassa vaiheessa rakennetaan kaunis kamera objektiivin ympärille.

Kirjoitan tälle kameralle lyhyen sarjan postauksia. Yritän näyttää miten itse teen harrastekameran filmille.