Kuinka kuvata salamoita helposti, ohje aloittelijoille

Salamoiden kuvaaminen kuulostaa vaikealta, mutta se ei oikeasti ole rakettitiedettä. Tarvitset vain kameran, jalustan ja vähän kärsivällisyyttä. Tälläisellä ohjeella pääsee helpolla alkuun.

Salamoiden kuvaaminen on helppoa hämärään aikaan. Siihen ei oikeastaan tarvita muuta kuin kamera, jalusta ja kaukosäädin helpottamaan kuvausta. Päivällä kuvatessa ND eli harmaasuodin auttaa pidentämään valotusaikoja.

Kuvaamisen perusidea on yksinkertainen eli pidetään suljin auki, kunnes salama osuu kuvaan. Koska salamat kestävät vain murto-osan sekunnista, niitä ei ehdi napata ”laukaisunapilla”. Sen sijaan suljin pidetään auki esimerkiksi 10–30 sekuntia kerrallaan, ja jossain vaiheessa salama osuu kuvaan.

Itse kuvailen salamoita hämärällä ja pimeällä yksinkertaisella tavalla ja asetuksilla. Kamera M- asennolle, jotta valotusajan määriteltyä itse. Samaten aukko manuaalille ja myös tarkennus.

  • ISO: 100–400 – pidä mahdollisimman matalana
  • Aukko (f-arvo): f/5.6–f/8 – riippuen valaistuksesta
  • Suljinaika: 10–30 sekuntia, tai vaikka enemmän (Bulb-tila jos käytössä)
  • Tarkennus: manuaalille ja äärettömään (∞)
  • Kuvaus: toista sama valotus yhä uudelleen – vaikka satoja kuvia

Jos kamerassa on intervallikuvaus tai sarjakuvaus ajastimella, käytä sitä. Kamera voi kuvata automaattisesti koko ukkosrintaman ajan. Itse käytän langallista lankalaukaisinta, jonka avulla saan kuvattua jatkuvaa sarjaa.

Suuntaa kamera sinne, missä tapahtuu. Käytä laajakulmaa, niin salama ei lipsahda kuvan ulkopuolelle. Seuraa pilviä. Ukkonen etenee usein loogisesti, ja salamat voivat jatkua pitkäänkin samalla suunnalla. Eli luota tuuriin ja siihen, että salamointi pysyy samalla suunnalla pidempään.

Päivällä? Ota avuksi ND-suodin

Päiväsaikaan on niin valoisaa, että pitkän valotuksen käyttäminen ilman ND-suodinta polttaa kuvan puhki. ND-suodin toimii kuin aurinkolasit kameralle elise tummentaa näkymää ja mahdollistaa pidemmän valotusajan.

  • Pilvisenä päivänä riittää ND8–ND64
  • Kirkkaalla kelillä tarvitaan usein ND1000 (10 stopin suodin)

Kannattaa muten tarkentaa kamera ennen suotimen paikoilleen laittoa. Eli tarkentaa ennen kuin laitat tumman suotimen paikoilleen, koska sen jälkeen et näe enää juuri mitään.

Jos haluat hifistellä, voit käyttää salamalaukaisinta (kuten MIOPS), joka reagoi salaman valoon ja laukaisee kameran automaattisesti. Se toimii erityisesti päivällä, kun pitkä valotus ei enää auta.

Muista turvallisuus

Älä mene ukkosen keskelle tai korkeille paikoille. Kuvaa turvallisesti sisältä tai katoksen alta – salamointi voi olla vaarallista. Muista: hyvä kuva ei ole hengen arvoinen.

Yhteenveto

  • Käytä pitkää valotusta (10–30 s)
  • Kuvaa sarjana (automaattisesti, jos mahdollista)
  • Pidä kamera vakaana jalustalla
  • Käytä ND-suodinta päivänvalossa
  • Ole kärsivällinen – yksikin onnistunut kuva riittää!