Kohti ensivuotta ja uusia haasteita

Tein tuossa viime viikolla FIAP life card- hakemuksen. Ja olen kerännyt tietoja näyttelyistä, jotta voin täyttää hakemuksen alimmasta arvonimestä. Sääntömuutoksen takia se tuli mahdolliseksi jo tänä tänä vuonna. Ja samalla pohtinut että mitä sitten ensivuonna.

Ensi vuoden tavoite FIAP- saralla on saada hyväksyntä kolmessa uudessa maassa sekä 40 kuvan läpäisy näyttelyihin. Sen jälkeen olen siellä tasolla kuvaamisessa, joka on laitettu yhdeksi eläkekuvaajan tavoitteeksi eli AFIAP- taso.

Voisin varmaankin jatkaa tällä samalla periaatteella kuin nykyään kuvaan. Eli harrastan enemmän seurustelu- ja retkeilykuvaamista kuin ns. tavoitteelista kuvaamista. Eli käyn paikallisissa miiteissä kuvailemassa ja kuvaan ötököitä oikeastaan omaksi ilokseni fillariretkien lomassa. Uskoisin saavani tällä tavallakin tuon seuraavan tavoitteen täyteen.

Ongelma on vain siinä, että tyydyttäiskö se minua. Sehän olisi pitkälti sitä vasurilla kuvaamista mitä teen jatkuvasti. Vai pitäiskö minun hiljalleen kasvaa aikuiseksi. Ja alkaa kuvaamaan tavoitteellisesti. Eli kuvaa, jota on hiukan suunniteltukkin.

Usein sanotaan ettei hyvää kuvaa oteta vaan se tehdään. Kadulla ja ötököitä kuvatessa olen tottunut kuvaamaan nopeasti ja se sama näkyy esim. valokuvausseuran HeKu– miiteissä. Jos näen, että tuosta saa kohtuullisen kivan kuvan, niin kuvaan sen nopeasti pois. Moni näyttelykuvistani on juuri tälläisiä ns. ohjaamattomia tilannekuvia.

Hyvä esimerkki nopeasta tilannekuvasta on ylläoleva. Hanna (https://www.instagram.com/hanna_von_sass/) ja Kossu (https://www.instagram.com/the.kossu/) olivat hyvässä paikassa ja valo oli kohtuu kivasti ja siitä potrettikuva.

Sama koskee jälkikäsittelyä. Yllättävän usein teen jälkikäsittelyn noin vartissa Phoshop + Nik Silver Efexin avulla. Eli en hinkkaa kuvia pitkään vaan ne on nopeita räpsyjä ja pikaisesti käsiteltyjä.

Mutta entä jos…

Olen aika pitkään leikkinyt tekniikalla eli filmikameran tekeminen on helppoa, makroja voi kuvailla lähes millä tahansa minkä saa kameraan kiinni ja yllättävän helpolla nykyään tunnistaa kuvaustekniikoita. Jollain tasolla tuo tekniikka on menettänyt merkityksen. Sitä saa kaupasta tai itse tekemällä.

Eli kait sitten pitäisi haastaa itsensä sisällöllä. Eli kuvata uusia kuvia ja pyrkiä kuvaamaan ne niin hyvin, että ne kelpaavat tuomaristolle. Jos siirtyy kuvien ottamisesta kuvien tekemiseen, niin se rajaa FIAP:n näyttelyluokista oikeastaan muut paitsi Open Colorin ja Monochromen pois. Noissa kahdessa luokassa voi säännöt tiivistää seuraavasti: AI eli tekoälyä ei saa käyttää (oikeastaan kait pitäisi puhua generatiivisesta ai:sta) ja jokainen kuvan ja sen osa on itse otettava.

Sitten kun vielä ajattelee, että kuvia minun tapauksessa näyttelyissä läpäistyjä kuvia pitää saada 40 kpl ja viidellä kuvalla kolme läpäisyä viidessä eri maassa. Eli tämä synnyttää ensi vuoden reunaehdot. Käytännössä minimi on kymmenkunta kuvaa: viisi värillistä ja viisi monocromea.

Eli oma seuraava haaste muodostuu tästä: marraskuusta 2025 marraskuuhun 2026 osallistun vain uusilla kuvilla. Niiden aihealue on todennäköisesti still life, abstraktit kaupunkikuvat ja filmille kuvatut maisemat. Ja jos noilla kolmella aiheella ei saa tarvittavia hyväksyntöjä, niin kuvaajassa on vikaa.

Jos noilla lähtisi seuraavaan FIAP- vuoteen, opettelisi uusia asioita ja samalla kirjoittaisi tänne hiukan kuvaustekniikasta ja siitä miten homma etenee.

Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…