Jos siirtyisi hetkeksi vaan kuvaamaan

Kehitin aamulla yhden filmirullan. Se oli Rollein Infrared 400- filmiä eli infrapunakuvaamiseen tarkoitettua filmiä. Ja huomasin muistiinpanoista, että olin kokeillut punasuotimen ja filmin yhteensopivuutta. Ja sitten syksyllä tuli hämärää ja laitoin filmin kehitysjonoon jääkaappiin. Siellä se oli reilut puolivuotta. Yksi rullan kuvista on tämän tekstin aloituskuvana.

Jäin sitten miettimään mihin tuo aika menee. Olen näköjään ollut valokuvausseuran matalan kynnyksen studioharjoituksissa mukana mallina. Keittänyt kahvia yhdellä kurssilla ja ollut seuran tapahtumissa mukana. Ja vielä nyt keväällä vierailemassa lähiseurassa ja pitämässä esitelmän minulle tutusta aiheesta. Ja yksi yksi opas pitäisi tehdä loppuun.

Samalla olen katsellut kuinka modernit kamerat pystyvät asioihin, joihin ennen vaadittiin hiukan teknistä osaamista. Ehkei ne ihan vielä pysty tuollaisiin maamehiläisen silmäkuviin, mutta pystyvät automatisoimaan aika helpolla peruskuvauskohteet. Eli kuvan otto on enemmän laukaisimen painamista.

Oikeastaan tämän alkuvuoden saavutukset ovat olleet pieni digitaalinen näyttely Finnfoton sivuilla ja ensimmäinen FIAP- arvonimi. Jotenkin tuntuu, että sekin tuli liian helpolla. Laittelin näyttelyehdokkaiksi erilaisissa miiteissä kuvattuja kuvia. Ja en panostanut siihen, että kuinka saan mahdollisimman helpolla läpipääsyjä vaan harjoittelin näyttelyharrastusta.

Laskin noille läpipääsyille näyttelyäkohtaiseksi keskiarvoksi 3.6 kuvaa per näyttely. Ja pohdin, että on aika huono keskiarvo. Sitten näin yhdessä postauksessa, että pitkänlinjan harrastajalla oli noin 700-800 näyttelyä ja ns. 4000 läpäisyä eli hänen keskiarvonsa on noin viisi kuvaa per näyttely. Eli en pidä omaa alkuvaiheen suoritusta kauhean huonona.

Valokuvaamista vai sosiaalista kanssakäyntiä

Olen pitkin viime talvea ja kevättä miettinyt, että minun varmaan pitäisi taasen siirtyä takaisin valokuvaamaan eikä puuhastelemaan ja harrastamaan sosiaalista elämää. Ja sitä puuhastelua ja sosiaalista elämää tunnun harrastavan noissa miiteissä ja tapahtumissa. Ns. tavoitteellinen valokuvaus on kateissa. Eli käyn väliin retkeilemässä tai miiteissä ja räpsin siinä ohessa valokuvia.

Olen tästä samasta aiheesta puhunut aiemminkin, että pitäisi panostaa kuvaamiseen. Mutta kun siitä laukaisinnapin painamisesta on tullut liian helppoa. Eli saan peruskuvan aikaiseksi oikeastaan miettimättä. Helpoin tapa itselle kehittää kuvaamista on se, että laitan itselle jonkin haasteen. Olen vähän kaikessa tekemisessä ns. motivaatio-ohjattu eli pitää olla syy tekemiselle.

Itselle on tekeminen helppoa kun minulla on selvä päämäärä. Toteutan sen ja etsin sen jälkeen uuden päämäärän. Ja tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei nuo oman seuran sosiaaliset tapahtumat ole se asia jolla saan kuvien laatua kehitettyä. Ja myöskään perinteisissä valokuvaustekniikoissa ei ole sitä mikä sytyttäisi. Eli päämäärä pitää etsiä jostain saavutuksesta.

Helppo tavoite olisi seuraava FIAP- arvonimi, mutta se on tällä hetkellä vain hakemisen päässä eli sen vaatimukset on täytetty. Eli joudun varmaan tähtäämään tuonne vuoden 2027 loppuun arvonimien suhteen. Siellä olisi myös FIAP- arvonimien osalta se taso, jolla kerron itselleni että noita on mahdollista saada. Toinen ajatuksellinen taso on se, että tähtään ns. portfolio arvonimeen. Eli kuvaan sarjan, joka kelpaa tuomareille.

Tuo portfolio arvonimi on omalla tavallaan helppo aihe. Päätän millaisia studiossa kuvattuja hyönteismakroja kuvaan ja sitten alan toteuttamaan projektia. Valot ja ehkä parannan vähän tekniikkaa ja lisään hiukan suurennosta. Niillä kuvilla voisi epäillä saavansa sen tuloksen aikaiseksi.

Muutoin voisi taas kehittää vähän taitoja katukuvan parissa ja panostaa makrohin. Niistä saa kivan kesäprojektin ja ehkä myös näyttelykelpoisia kuviakin aikaiseksi.

Kahtellaan mihin oma kuvaamiseni vie, Kari…