Ötökkäpinoamisen perusoppimäärä

Aika usein kysytään, että mitä ns. kuolleen tai liikkumattoman ötökän pinokuvaamiseen tarvitaan. Eli tekniikkaan, josa kuva koostetaan useammasta eri kohtaan. tarkennetusta kuvasta. KUvaamisen tekniikka ei ole todellisuudess vaikea. Alkuvaiheessa sen voi tehdä vaikeaksi se, että pinotun kuvaamisen kuvaaminen vaatii käytössä automatiikasta luopumista. Ja kun sen osaa, niin samaa tekniikkaa voi käyttää kärpäsestä maisemakuviin.

Ajatellaan että halutaan kuvata tuollainen aloituskuvassa oleva lehvälude aloittelijan välineillä. Esim. vaikka Canon 550D, jossa ei ole focus bracketing toimintoa. focus bracketing tekee pinoamisen aika automaattisesti. Mutta saman asian voi tehdä manuaalisesti millä tahansa kameralla muutaman halvan lisälaitteen avulla.

Ensimmäinen tarvittava asia on makrokuviin pystyvä objektiivi ja mielellään manuaalitarkenteinen. Se voi olla kauppavalmis esim. Laowalta saa mm. 5x suurennokseen pystyvän objektiivin. Objektiivina voi olla myös loittorenkaiden kanssa käytettävä vakioobjektiivi. Tai voi tehdä niinkuin tein tässä demossa eli kuvasin aika kauhessa kunnossa olevalla Micro-Nikkorilla, joka oli kiinnitettynä suodinkierteitä kameraan sopivalla adapterilla.

Olen saanut tuon objektiivin joskus lahjoituksena ja sen tarkennus on aika rujossa kunnossa, mutta himmennin toimii oikein. Ja ajattelin että se soveltuu hyvin tähän kokeiluun, jossa asiat tehdään mahdollisimman edullisesti. Kun nyt on jo vanha runko ja objektiivi käytössä, niin kaivelin kaapista myöskin lahjoituksena saadun makrokiskon. Siinä ei ole mitää etäisyyden hienosäätöä vaan homma pitää mennä arvauskaupalla. Eli demon kuvamisen kalusto oli valmiina täydennettynä valolla ja kameran jalustalla. Ja muutamalla kirjalla ja kapalevyn palalla.

Tuolla makrokiskolla olisi voinut laskea kameran liikkumisen esim. kääntämällä säätöpyörää vaikkapa muutaman kierroksen ja mittaamalla siirtymän. Mutten nähnyt sitä vaivaa vaan päätin kuvata muutaman kymmenen ruutua pienillä siirroilla. Mittasin viivottimella suurennoksen eli kuvasin mitan. Ja se näytti, että ruutuun mahtuu noin 2.2 senttiä mittaa eli kuvasin hiukan yli yhden suurennoksella.

Tuolla kuvassa näkyy sinitarramöykyn päällä kuollut lehvälude ja se on kohteena. Isokokoinen valo (se muuten on jatkuva valo ja kotoisin yhdestä Kameratorin outlet myynnistä) on tuossa kameran takana. Eli isopintainen valo tekee pehmeämmän valon.

Ja kuinka kuvaaminen tapahtuu:

1. Aluksi tarkennan kameran siirtämällä tuonne lehväluteen taakse ja usein hiukan ohi siitä. Eli kuvaan takaa eteenpäin.
2. Kokeilen valotuksen ja sitten kamera manuaaliasetuksille kuvaamista varten. Itsellä on yleensä aukkona 4-8 välillä.
3. Otetaan kuva ja siirretään kameraa minimaallisesti taaksepäin. Ja käytetään lankalaukaisinta. Peilikamerassa voi myös käyttää peilin nostoa apuna tärähtämmisen estämiseksi.
4. Kuvia otetaan niin kauan kunnes tietää olevansa ötökän nenän edessä.

Eli lopputulos näyttää kameralla tältä. Ja nyt kun en laskenut siirtymää, niin kuvia tuli aika paljon.

Tuossa yhden ötökän ottamisen kuvat. Siellä on kolme muutakin eli pinottu kuva, yksi yksittäinen kuva ja valmis kuva.Eli tälläisessä vaiheessa ollaan kuvaamisen jälkeen. Ja sitten alkaa kuvien jatkokäsittely.

Photoshoppia aluksi ja Zerene Stackeriä jatkoon

Harjoitteluvaiheessa voisi kuvat kuvata jpeg- muodossa eli silloin tätä vaihessa ei tarvitsisi tehdä. Itse en käytä Lightroomia apuna vaan teen kuvat photoshopilla eli ACR:llä eli adoben camera raw- osiolla teen alkukäsittelyn. Eli avaan kaikki kuvat ACR:ään ja teen kaikille kuville yhtäaikaa samat säädöt eli saan perussiistejä kuvia aikaiseksi. Eli säädän tasot ja teen perussäädöt. Ja sitten talletan kaikki kuvat TIFF- muodossa odottamaan jatkokäsittelyä. Eli kun kuvat on valmiita ja yhdessä hakemistossa niin siirryn pinoamaan kuvia Zerene Stackerillä. Eli siirrän kaikki esikäsitellyt kuvat Zerene Stackeriin.

Olen itse todennut, että kun kuvaan tarkennuksen kaukaisimmasta pisteestä eteen niin se helpottaa pinoamista. Eli ruutujen sisätö on hiukan eri kokoista ja tuo tapa vähentää kuvan reunojen hajoamista. Eli ei kannata kuvata kohdetta ihan reunasta reunaan. Ja seuraava vaihe on pinoaminen.

Ensimmäisillä kerroilla kannattaa aloittaa Align & Stack All (Pmax)- vaihtoehdolla. Silloin saa aika usein onnistuneen kuvan aikaiseksi. Jos kuvassa on sisällä epätarkkoja kohtia, niin voi epäillä kameran siirtojen olevan liian suuria eli matkalla on epätarkkoja kohtia. Eli tuon vaiheen jälkeen syntyy suurella syväterävyydellä oleva kuva. Itse teen tuolle kuvalle sitten loppusäädöt Photoshopilla.

Tuossa on pinoaminen pähkinänkuoressa. Tekniikka ei ole vaikea, mutta vaikeus tulee mallin putsauksesta ja hyvästä valaistuksesta. Tuota kannattaa harjoitella ja aluksi pyrkii ymmätämään miten se tehdään ja sitten vasta kannttaa pohtia mitkä on parhaat laitteet. Ylläolevassa kuvassa ei ole yhtään huipputekniikkaa käytössä vaan kaikennäköistä vanhaa kalustoa.

Itsehän kuvaan todellisuudessa pinotut makrot makrokiskolla, jonka pienin liike on alle 1/100 milliä, mutta opetteluvaiheessa mekaaninen makrokisko, jolla minimisiirto on noin 1/10 milliä, riittäisi hyvin. Yksi sellainen on Foto Monzassa myytävä NiSi Macro Focusing Rail Quick Adjustment NM-200S, josta mainitaan näin:

Kierrosta kohden on 1mm:n liike, ja kiskon molemmin puolin on kaiverrettu indeksimerkit hienosäätöä varten.
Kiskon pohjassa on 3/8″ ja ¼” ruuvinreikä, joka mahdollistaa kaikkien jalustapäiden käytön.

Eli käsittäisin, että tuolla saa kameran siirron minimissään noim 1/10 milliin. Eli tuolla pitäisi hyvinkin alkuvaiheessa pärjätä. Ja kun muistaa että tuo ylläkuvattu ötökkä on kuvattu vain arvaamalla kameran siirtymät, niin alkuun on ”helppo” päästä. Tuolla on kyllä paljon opeteltavaa, mutta se vaan vaatii hiukan aikaa.

Joskus aikoinaan kun itse opettelin tämän tekniikan, niin kuvailin kärpäsiä. Niitä oli helppo pyydystää ja laittaa muutamaksi päiväksi pakkaseen rauhoittumaan. Itse en suosi myrkkyjä vaan käytän pienintä pahaa eli pakkasta apuna.

Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…