Ei pelkkää napin painamista

Moni olettaa olevansa valokuvaaja vaikka unohtaa teorioiden ja hyvien käytäntöjen opettelemisen. Eli kuvittelee kuin hyväksi kokiksi tultavan opettelemalla pelkästään paistinpannun kuumentaminen ja sitten ihmettelee, miksi annokset eivät näytä tai maistu miltään erityiseltä.

Kamerat ovat nykyään älykkäitä, mutta ne eivät tee sinusta automaattisesti hyvää valokuvaajaa. Jos hyppää koko polun yli ja luottaa vain automatiikkaan, saa kyllä kuvia, mutta harvemmin sellaisia, joilla on oma visuaalinen painoarvo tai tarina. Valokuvauksen polku, eli suunnittelu, sommittelu, valon ymmärtäminen, tekninen osaaminen, kuvaustilanteen hallinta ja lopuksi kuvankäsittely, muodostaa sen kokonaisuuden, jossa jokainen vaihe tukee toista.

Kun ymmärtää koko prosessin, pystyy ennakoimaan, mitä tapahtuu jo ennen kuin painaa laukaisinta, ja varmistamaan, että lopputulos vastaa omaa visiota. Jälkikäsittely taas ei ole “kuvan pelastamista”, vaan sen viimeinen silaus ja huolittelu, vähän kuin kehystys taululle.

Ilman tätä kokonaisuuden hallintaa kuvaaminen on lähinnä tuuripeliä. Kun taas koko polku hallussa, kyse on tietoisista valinnoista ja silloin kamera on vain työkalu, ei päällikkö.

Oma siirtyminen filmikuvaukseen

Itse olen siirtynyt digikuvaamisesta takaisin filmikuvaukseen ja huomannut, että saa opetella aika paljon niitä vanhoja taitoja uudelleen. Periaatteessa filmikuvaus on täysin samanlaista kuin digikuvaus siinä napin painamisen kohdalla. Valotat oikein, tarkennat oikein ja painat nappia. Ehkä pohdit syväterävyyttä ja oikeaa valotusaikaa.

Ja myös jälkikäsittelyn osalta se vastaa digikuvaamista. Varsinkin kun nykyään kuvaan ns. analogi – digi- työnkululla, niin myös jälkikäsittely ja -huolittelu vastaa pitkälti digityöpolkua. Eli kuvaan filmille, digitoin kuvat ja jälkikäsittelen Photoshopilla.

Filmillä kuvaaminen pakottaa valokuvaajan tekemään tietoisia valintoja jo ennen laukaisimen painamista. Sinun täytyy miettiä filmin herkkyys, valotus, objektiivin valinta, sommittelu, valo ja jopa tuleva kehitystapa. Filmillä ei voi heti katsoa näytöltä “noinko se onnistui”, joten päätökset ja ennakointi korostuvat.

Lisäksi filmi itsessään tuo kuviin oman luonteensa: eri filmilajit reagoivat valoon, väreihin ja kontrasteihin eri tavoin. Esimerkiksi yksi mustavalkofilmi antaa pehmeät sävyt, toinen kovemmat kontrastit. Värifilmillä taas värit, kylläisyys ja lämpötila vaihtelevat. Kehitysvaiheessa voidaan vaikuttaa lopputulokseen esimerkiksi valitsemalla eri kehitysmenetelmiä, pidentämällä tai lyhentämällä kehitysaikaa, manipuloimalla vedostusta ja niin edelleen.

Digikuvaamisessa suuri osa näistä valinnoista siirtyy jälkikäsittelyyn, ja usein automatiikka ja ohjelmat “päättelevät” paljon itse. Filmillä taas nämä valinnat ovat pakollisia, ja juuri se tekee kuvausprosessista tietoisen ja suunnitelmallisen.

Filmille vai digille: tietoisen valinnan ja nopean kokeilun ero

Filmille kuvaaminen on sekä haastavampaa että hitaampaa, koska jokainen vaihe vaatii tietoisia valintoja: oikean filmin valinta, valotus, sommittelu, objektiivin käyttö, kuvaustilanne, ja lopulta kehitys ja vedostus. Jokainen virhe maksaa rahaa ja aikaa, eikä tulosta näe heti.

Digikuvauksessa puolestaan voi kokeilla, muokata ja toistaa rajattomasti ilman suurta kustannusta, ja näytöltä näkee heti, toimiiko idea vai ei. Filmikuvauksen haasteet tekevät oppimisesta hitaampaa ja usein syvällisempää: oppii ennakointia, valon ja sommittelun hallintaa, sekä ymmärtämään miten materiaalit vaikuttavat lopputulokseen.

Itselle filmikuvauksen taitojen palauttamisessa on ollut apuna hyvä kivijalkakauppa, josta saa filmiä. Eli Tampereella PhotoStellalla on erittäin monipuolinen filmi- ja kehitevalikoima. Ja lisäksi myös sieltä saa osaavaa neuvontaa eli palvelu kattaa myös tietopuolista apua. Tarvittaessa he ovat tilanneet myös hiukan erikoisempiakin filmejä.

Tämä on siirtyminen takaisin filmikuvauksen maailmaan on ollut omalla tavallaan aikamoista sirkusta. En ole oikein osannut päättää millä kuvaan, miten kuvaan ja kuinka paljon teen omia kameroita avuksi. Sitten kun päälle on lisännyt opiskelun eri filmityypeistä, kehittämisestä, filmien käyttäytymisestä, suotimista ja muutamasta muusta asiasta, niin on saanut jonkin verran opiskella asioita.

Positiivista tässä opiskelussa on se, että muutama filmikuva on hyväksytty FIAP- näyttelyissä eli se kertoo, että onnistumisista kuvaamisessa. Esimerkiksi tuo värikuva, joka on Tukholmasta, on saanut muutamia hyväksyntöjä. Kuvahan on kuvattu CineStill 800T– filmille.

Seuraavaksi kait pitäisi alkaa kehittämään sisältöä noihin kuviin eli siirtyä teknisesti hyvästä kuvasta kohti hyvää kuvaa.

Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…