Bucket list

Bucket list on oikeastaan aika hauska käsite. Sen voi ajatella listana suurista elämäntavoitteista, mutta yhtä hyvin se voi olla toiveiden tynnyri, josta kaivetaan aina seuraava ajatus kokeiltavaksi. Kaiken ei tarvitse olla edes kovin vakavaa. Joskus listalle päätyy vain ajatus siitä, että tuotakin olisi hauska kokeilla.

Bucket list kuulostaa helposti listalta asioita, jotka pitäisi vielä elämässä suorittaa. Omalla kohdallani se on ollut jotain paljon kevyempää. Se on oikeastaan lista mielenkiintoisista asioista, joita olisi mukava joskus nähdä tai kokea. Key Westin eteläisin piste, Casablanca ja Petra ovat päätyneet listalle vähän eri syistä. Olen käynyt noissa paikoissa ja aika monessa muussakin. Ehkä juuri siksi bucket list ei olekaan minulle mikään suorituslista. Kun yksi ajatus toteutuu, tilalle voi tulla uusi. Ja joskus listalla voi olla jotain, joka on jo tehtykin. Pääasia on, että siellä on mielenkiintoisia ajatuksia.

Myös valokuvauksessa minulla on oma bucket list. Siellä on asioita joita haluan kokeilla ja tutkia. Se bucket list on hiukan erilainen kuin tuo yleinen lista, koska siellä on asioita joita teen tavoitteellisesti. Sellaisia ovat olleet mm. luodin kuvaaaminen kun se lävistää pelikortin. Makrokuvien kuvaaminen pinoamalla on ollut myös listalla.

Moni entisaikaan vaikea tehtävä on muuttunut melkoisen triviaaliksi nykyisellä kameratekniikalla eli osaamisen tavoite on muuttunut. Ja siksi oma bucket list on kanssa valokuvauksen osalta muuttanut muotoaan. Itsellä tällä valokuvauksen bucket list- ajattelussa on mukana FIAP- näyttelyt. Ei niin, että kerään arvonimiä vaan niin, että arvonimet syntyvät muiden asioiden johdosta.

Siksi myös oma valokuvauksen bucket listini on muuttanut muotoaan. Siinä on mukana esimerkiksi FIAP-näyttelyt. Ei kuitenkaan niin, että keräisin arvonimiä itselleni, vaan käytän näyttelyitä työkaluna oman tekemiseni kehittämiseen. Näyttelyihin lähettäminen pakottaa välillä miettimään, millaisia kuvia oikeastaan haluan tehdä ja mikä niissä on sellaista, että joku toinenkin haluaa pysähtyä niiden äärelle.

Tavoitteena ei siis oikeastaan ole AFIAP tai EFIAP. Ne ovat enemmänkin sivutuotteita. Varsinainen tavoite on tehdä kuvia, jotka pysäyttävät katsojan. Jos siinä sivussa tulee hyväksyntöjä ja joskus arvonimiäkin, niin hyvä niin. Mutta ne eivät ole se asia, jonka vuoksi kuvaan.

Ehkä bucket listin idea onkin juuri siinä. Se ei kerro pelkästään, mitä haluan saavuttaa, vaan se antaa minulle syitä tehdä asioita. Ja joskus matkan varrella huomaa, että alkuperäinen tavoitekin on muuttunut joksikin aivan muuksi.

Mitä on bucket listillä

Nyt tullaan kuitenkin tähän hetkeen. Oma valokuvauksen bucket listini on tällä hetkellä aika tyhjä. Sinne on vuosien mittaan tullut erilaisia kysymyksiä. Aluksi halusin kokeilla, miten saan näyttelyistä hyväksyntöjä. Sen jälkeen kiinnostivat eri genret ja se, millaisilla kuvilla niitä hyväksyntöjä oikein saa. Sitten tuli filmikuvaus. Viimeisimpänä halusin selvittää, onnistuvatko näyttelykuvat myös itse rakennetuilla DIY-kameroilla.

Kaikki nuo asiat olen lopulta saanut toteutettua. Jossain vaiheessa huomaa sitten hieman huvittavan ongelman: kun bucket list on tehty, mitä sinne seuraavaksi laitetaan?

Ehkä juuri tämä onkin se kiinnostavin vaihe. Nyt pitäisi keksiä jotain sellaista, mitä en vielä osaa tai tiedä osaavani. Ei välttämättä suurempaa tai vaikeampaa, vaan jotain, joka saa taas kokeilemaan, tutkimaan ja tekemään kuvia hieman eri tavalla.

Ja oikeastaan tässä bucket listin alkuperäinen ajatus palaa takaisin. Sen ei tarvitse olla lista asioista, jotka pitää suorittaa. Sen tehtävä voi olla paljon yksinkertaisempi: antaa seuraava kiinnostava syy tarttua kameraan.

Mitä tulee bucket listille

Tyhjä bucket list ei kuitenkaan jää tyhjäksi. Yksi uusi tavoite on hyvin konkreettinen: täydentää näyttelyiden maantieteellistä hajontaa. Tähän mennessä hyväksyntöjä on tullut jo 19 maasta Euroopasta, Aasiasta ja Afrikasta. Seuraavaksi olisi kiinnostavaa saada kartalle myös Pohjois- ja Etelä-Amerikka sekä Australia ja Oseania. Tässä on jotain mukavan konkreettista. Karttaa on helppo katsella ja todeta, että tuonnekin pitäisi vielä päästä.

Toinen tavoite onkin sitten paljon vaikeampi määritellä. Olen pitkään lähestynyt valokuvausta melko insinöörimäisesti. Rakennan kameran, kokeilen tekniikkaa, mittaan ja säädän sekä mietin, miten saan haluamani kuvan aikaan. Se on ollut hauskaa ja opettanut paljon, mutta seuraavaksi haluaisin opetella jotain aivan muuta.

Haluaisin tehdä kuvia asioista, joita ei ole olemassa.

En tarkoita tässä pelkästään kuvankäsittelyä tai digitaalista kuvamanipulaatiota. Ajatus on rakentaa mielikuvituksesta lähtöisin oleva kohde tai tilanne ja kuvata se niin, että lopputulos näyttäisi siltä kuin olisin oikeasti käynyt paikalla ja nostanut kameran silmälleni. Kuvassa voisi siis olla jotain täysin keksittyä, mutta katsojan pitäisi pystyä ajattelemaan, että tuollainen paikka tai tilanne voisi oikeasti olla olemassa.

Tässä olisi minulle aivan uudenlainen haaste. Insinöörinä olen tottunut ratkaisemaan ongelmia, mutta tässä pitäisi ensin keksiä itse ongelma, rakentaa sille maailma ja lopuksi vielä kuvata se uskottavasti.

Ehkä juuri tuollainen tavoite kuuluu bucket listille. En vielä tiedä, osaanko sitä. Mutta tiedän jo, että haluan kokeilla.

Kunhan pohdin, Kari…