Worldwide Pinhole Photography Day
Latasin eilen filmit filmikasettiin tämän päivän kuvausretkeä varten. Eli maailmanlajuista neulanreikäkameroilla kuvaamispäivää varten. Neulanreikäkamera on yksinkertaisesti kamera, jossa objektiivi on korvattu esimerkiksi ohuella metallilevyllä, johon on pistetty neulalla reikä. Ja valotus tehdään joko digikameralla tai filmille. Itse kuvaan tänään kuvani 4×5″ tuumaista filmiä käyttävällä kameralla.
Kuvaamiseen valmistautuminen on oma ruljanssinsa. Ensin ladataan filmit pilkkopimeässä kasettiin ja tarkistetaan filmin valmistajan datasivuilta kuinka filmi käyttäytyy pidemmässä valotuksessa.

Eli kun kuvataan mustavalkofilmille pitkillä valotusajoilla, filmi ei käyttäydy aivan kuten odotetaan. Valonherkkyys alkaa vähentyä, eli filmi tarvitsee enemmän valoa kuin mitä valotusmittari ehdottaa. Tätä ilmiötä kutsutaan Schwarzschildin efektiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi yön tai hämärän pitkissä valotuksissa kannattaa lisätä valotusaikaa, jotta kuva ei jää alivalottuneeksi.

Kamerana oli tänään alunperin Polaroidin lähikuvauskamerasta modattu neulanreikäkamera, jossa on Teknofokukselta ostettu valmis neulanreikä objektiivina. Ja kamera on tehty 4×5 laakafilmiä käyttäväksi.
Ja tänään tuota käytettiin ensimmäisen kerran tänä vuonna. Valotukset oli vähän pitkiä, mutta kaksi kuvaa syntyi. Ensimmäinen on otsikkokuvana ja toinen tuossa alla,

Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…