Fiap- näyttelykuvaamista, osa 3

Olen hiljalleen täytellyt FIAP- arvonimihakemusta ja sääntömuutoksen takia haen nyt uusinta alinta arvonimeä. Tuo on ns. bucket listin yksi asioista eli saada harrastaja-arvonimi itselle. Ja tuo arvonimi tuli oikeastaan aivan liian helpolla eli se tuli ns. vasemmalla kädellä kuvatuista kuvista. Sellaisilla kuvilla, joita olen kuvaillut miiteissä ja omilla retkillä. Eli kuvilla, jotka on tullut retkien ja miittien oheistuotteina.

Jäin sitten pohtimaan, että kun katselen näyttelyhyväksyntäjä ja pistemääriä, niin pitäiskö yrittää enemmän eli läpimenon sijaan alkaa yrittämään saada kuvia jotka saavat palkintoja. Eli siis kunniakirjoja, mitaleita ja sellaisia koiranäyttely sertien näköisiä koristeita. Ei ehkä niiden fyysisten palkintojen vuoksi vaan siksi, että näkisi mihin pystyy.

Katselin samalla sääntöjä ja tiedän mitä tarvitsen seuraavalle tasolle. Nyt minulla on plakkarissa 16 maata. Eli maita ei tarvitse kerätä lisää. Samoin myös töitä on 25 kappaletta eli erilaisille kuvillekkaan ei ole tarvetta. Ja hyväksyntöjäkin on tällä hetkellä kasassa 42 kappaletta.

Sitten vielä säännöistä löytyy myös kohta, jossa mainitaan että pitää olla viisi kuvaa, jotka on hyväksytty useammissa eri näyttelyissä. NFIAP- tasolla kuvalla pitää olla kaksi hyväksyntää ja viiden kuvan sarjalla pitää olla hyväksyntöjä kolmesta eri maasta. AFIAP tasolla niitä hyväksyntöjä pitää olla viidellä kuvalla jokaisella 3 kappaletta ja maitakin viisi kappaletta. Ja tiedän, että tämäkin ehto on täytetty.

Eli seuraavalle tasolle eli AFIAPiin minun pitää hankkia eri näyttelyistä 33 hyväksyntää tai läpimenoa. matemaattisesti ja tylsästi ajatellen se vaati vuoden aikana 2.75 hyväksyntää per kuukausi. Tuon saisi todennäköisesti helpolla nykyisilläkin kuvilla. Eli kyse olisi vaan kuvien lähettämisestä näyttelyehdokkaiksi.

Pitäisi kehittyä

Ajattelen että ns. arvonimitason noustessa myös osaamistason pitäisi nousta. Ja jos hankin arvonimeä paukuttamalla samoja kuvia yhä uudelleen ja uudelleen, niin oma osaamistaso ei nouse. Eli kuvien tason pitäisi nousta ylemmille tasoille mentäessä.

Tunnen aika hyvin oman kuvaustapani. Eli lähestyn valokuvaamista intuitiivisesti ja havainnoivasti. En suunnittele tai lavasta etukäteen, vaan annan tilanteiden ja valon ohjata kuvaamista. Työskentelytapani on ad hoc -tyyppinen: reagoin nopeasti ympäristön tarjoamiin mahdollisuuksiin ja pyrin tallentamaan hetken sellaisena kuin se luonnollisesti syntyy.

Eli ylläoleva kuva on aika tyypillinen kuva minulle. Satuin näkemään tunnelbanan rullaportaissa sopivan tilanteen ja kuvasin sen. Eli kohtuullisen intuitiivinen ja nopea tilanne. Ja kun arvasin, että filmi tekee vielä halot valojen ympärille niin kuva oli mielessä valmis. Ja tuo filmille kuvattu kuva on hyväksytty useammassa näyttelyssä.

Mutta sitten tuohon ”Pitäis kehittyä”- väliotsikkoon. Näen, että arvonimitason kasvaessa myös kuvien tason pitäisi nousta. Eli sen ei pitäisi olla vain sitä, että laitetaan paljon kuvia tarjolle ja toivotaan parasta. Vaan sitä, että yhä useampi kuva menee tuomarien seulasta läpi ja samalla kuvien saamat pisteet nousevat. Eli ne menevät hyväksyntärajasta selvästi yli ja mielellään vielä palkitaan joko kunniakirjalla tai palkinnolla. Vaikka kyseessä on arvostelulaji, niin uskon että oikeanlaiset kuvat purevat tuomaristoon eli tekninen osaaminen, aihe ja sen hyvä toteutus.

Tuo on se mihin panostan seuraavaksi eli kuvien tason nousuun sekä myös siihen, että rakennan kuvat nopean intuitiivisen kuvaamisen sijaan. Ja samalla keskityn luokkiin, jossa voin rakentaa kuvan eli pystyn suunnittelemaan kuvan, kuvaamaan sen tai sen osat ja jälkikäsittelemään kuvan ilman AI:n käyttöä. Eli luokat ovat silloin Open Color, Open Monochrome ja Creative. Eli keskityn AFIAPin saamiseen saakka siihen, että näyttelykuvat on rakennettuja kuvia eli ennalta suunniteltuja.

Ja kun tuolla aiemmin mainitsin Open Colorista ja Monocromesta, niin nuo luokat tuovat hyvän tavan jakaa omaa kuvaamista. Viimeisten vuosien aikana olen kuvannut osan kuvaamisesta filmille. Ja nuo kaksi luokkaa tekisivät helpolla luontaisen jaon sen suhteen, että kuvaan värikuvat digille ja mv- kuvat filmille.

Filmi ei millään tavalla rajoita rakennetun kuvan tekemistä eli sekä pimiössä että myös digipimiössä voi käyttää samoja työtapoja. Eli kuvata kuva joko yhdellä tai monella otoksella. Ja rakentaa kuvan halutessaan minkälaiseksi haluaa. Voi kuvata realistista tai epärealistista kuvaa.

Se, että jätän tuon dokumentaarisen kuvaamisen vähemmälle, voi osaltaan listä taasen osaamistani. Eli itse en esim. luonto- tai katukuvissa hyväksy suurta käsittelyä. Ja nyt jos kuvaan rakennettua kuvaa, niin voin vapaammin kehittää myös omia kuvankäsittelytaitoja eli luoda kuvia jotka vastaavat oman mielikuvituksen ajatuksia.

Tuolla väripuolella todennäköisesti lähden opettelemaan myös tuotekuvausta ja asetelmia. Eli jos AFIAP- haave täyttyy liian nopeasti, niin silloin pitää kehittää loppuvuodelle 2026 uusi haaste.

Uskoisin, että tuo ns. harrastaja-arvonimi haaste näkyy täällä blogissakin osin BTS- teksteinä eli miten tein kuvan sekä myös siinä, että kirjoitan tekniikasta eri suunnasta. Ja kirjoitan tulevaisuudessa enemmän myös filmipuolesta ja ehkä historiastakin.

Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…