Nordic Photo Championship 2025
Osallistuin ensimmäisen kerran näyttelyyn, jolla on mahdollisuus kerryttää pisteitä pohjoismaiseen arvonimeen. Kyse oli Nordic Photo Championship 2025– tapahtumasta. Kyseiseen pohjoismaiseen näyttelyyn pystyi osallistumaan neljällä väri- ja mustavalkokuvalla.
Näinhän näyttelyn sivuilla mainitaan tarkoituksesta:
Our mission is to promote, show, and be an influential partner for the photographic culture of the Nordic organizations of amateur photography, in the Nordic countries and internationally.
Itsellä oli täällä mukana kahdeksan kuvaa ja kolme niistä hyväksyttiin mukaan. Yksi kuva (tekstin aloituskuva) tuli vielä palkituksi eli sai maininnan: NFFF Mention. Eli kärpäspotrettiani pidettiin kait kohtuullisen hyvänä.
Kaksi muutakin sai hyväksynnän eli Abstract Portrait, jonka mallina on ollut Saija Sasetar (Saijan insta):

Toinen hyväksytty oli muurahaiskuva eli ant no 1.

Olen tyytyväinen siihen, että omat ns. studiomakrot pärjäsivät. Ja erityisen iloinen siitä, että hiukan kokeellisempi muotokuva myös hyväksyttiin.
Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…