Reverse engineering

Reverse engineering eli takaisinmallinnus tarkoittaa järjestelmän toiminnan selvittämistä tutkimalla sitä valmiina. Mustan laatikon tapauksessa sen sisäistä toimintaa ei tunneta, joten järjestelmälle annetaan erilaisia syötteitä ja tarkkaillaan tuloksia. Havaintojen ja kokeilujen avulla muodostetaan käsitys siitä, miten ja millä ehdoilla järjestelmä toimii.

Reverse engineeringiin voidaan luontevasti lisätä myös tiedonhaku muista lähteistä. Kyse ei ole enää pelkästään kohteen tutkimisesta, vaan tiedon keräämisestä useista lähteistä ja havaintojen yhdistämisestä.

Voisimme ajatella asian näin:

• Reverse engineering: tutkitaan kohteen toimintaa kokeilemalla ja havainnoimalla.
• Vertailututkimus: etsitään tietoa vastaavista sovelluksista, niiden ominaisuuksista ja toimintatavoista.
• Päättely ja hypoteesien testaus: yhdistetään havainnot, etsitään selityksiä ja kokeillaan, pitävätkö ne paikkansa.

Yhdessä nämä muodostavat laajemman tutkimusprosessin, jossa ei vain selvitetä, miten jokin toimii, vaan myös sitä, miksi se mahdollisesti toimii niin ja mitä muuta siitä voidaan päätellä.

Reverse engineering ja valokuvaus

Olen tehnyt työelämässä olessani paljon takaisinmallinnusta eli tutkinut mitä järjestelmä tekee. Joskus purkanut laitteiden välistä mittausdataa ja joskus tutkinut millä tavalla joku webbikäyttöliittymän elementti on tehty. Eli tuo on ollut perustyökalu töissä.

Valokuvaushan on kuitenkin taiteen tekemistä ja sinne ei tuollaiset työtavat kuuluu. Vai kuuluuko ne sittenkin. Sen ensimmäisen ihastelun jälkeen voi alkaa pohtimaan millä työmenetelmillä kuva on saatu aikaan. Aivan samalla tavalla kuin pohtii miten tekninen laite toimii.

Molemmat ylläolevat kuvat on tyypillisiä kuvia joita takaisinmallinnan. Ensimmäinen on Marc Sabatin hieno FPA- kilpailussa mukana ollut viinilasikuva. Ja toinen on Milan Malovrhin kuva laukkaavista hevosista. Hienoja kuvia ja samalla hyvää oppimateriaalia.

Marc Sabatin kuva pysäytti kun selaisin läpi FPA- kilpailun kuvagalleriaa. Elegantti, hiukan hämmentävä ja hienosti tehty kuva. Sellaisia olen kyllä häneltä tottunut näkemään. Ensi ihastelun jälkeen aloin pohtimaan mitä näen kuvassa. Miksi pidän tuota viinilasina ja millä tavoilla se mielikuva on luotu. Käytännössä purin kuvaa top-down- menetelmällä osiin. Eli purin oman osaamiseni mukaan kokonaisuudesta osiin. Samalla tuli oma arvio siitä mitä kaikkea tuolla on tehty. Se, että ymmärrän miten tuo on tehty, ei kylläkään tarkoita, että osaisin kuvata tuollaista edes kopioimalla.

Toisen kuvan purkuhistoria on erilainen. Milan Malovrh kuvan tekniikka aukesi vahingossa yhdessä keskustelussa. Juttelin erään tutun valokuvaajan kanssa siitä kuinka itse teen määrätynlaisia useamman kuvan montaaseja. Ja hän mainitsi ohimennen Milanin käyttävän kahta kameraa noiden kuvien teossa. Sekunnin ajattelu ja niinhän nuo on tehty. Noissa on paljon muutakin eli hyvää jälkikäsittelyä ja kuvaustaitoa.

Purkamisen perustaidoista

Olen usein miettinyt, että kuvien tekotapojen selvittäminen vaatii jonkin verran tietämystä siitä mihin kamera pystyy. Ja myös tietämystä siitä mihin perinteisellä ja digitaalisella kuvankäsittelyllä pääsee. Ja tuolta perustiedosta löytyy se ymmärtämys siitä mihten kuvia on tehty. Joskus se oma arvaus menee pieleen ja joskus osuu kohdalleen.

Itse tunnen jonkin verran digi- ja filmikuvausta ja myös niiden teknisiä mahdollisuuksia ja rajoituksia. Ja väliin katselen kuvia ja myös videoita siitä mitä tapahtuu kun tekniikkaa käytetään oikein, väärin ja venytetään sen mahdollisuuksia.

Sama koskee jälkikäsittelyä. Itsellä on käsitys siitä kuinka pitkälle esim. Adoben LightRoomilla pääsee ja miten se tehostaa työnkulkua. Ja samalla minulla on käsitys siitä mihin sillä ei pääse. Omassa työnkulussa teen asiat Phoshopilla. Adobe Camera Raw eli ACR on se, millä teen perussäädöt kuviin eli se on minun LightRoom. Ja Photshop se, millä teen sitten erikoisemmat asiat. 90% kuvista (myös komposiiteissa) käytän aika vähän Photoshopin toiminnoista. Siellä on tasot, maskit ja säätötasot käytössä. Eli aika suoraviivaista käyttöä.

Kuvia tutkiessa kokeilen usein, että miten johonkin efektiin tai muuhun kohtaan pääsee. Eli kuvaan yksinkertaisen demon, jolla yritän vain selvittää mitä on tehty. En yritä mitään täydellistä kuvaa vaan teen sellaisen 10 -30% kokeilun, jolla näen että näinkö sen voisi tehdä,

Tämä avaa sen mahdollisuuden, että tiedän usein, miten tietynlaiseen kuvaan pääsee. Voin määritellä kuvan, johon pyrin, ja käyttää luovuutta sen suunnitteluun. Kun tiedän, mitä tekniikalla voi tehdä, se ei ole enää esteenä idean toteuttamiselle.

Kun tunnen tekniikan mahdollisuuksia, minun ei tarvitse keksiä toteutustapaa jokaiseen ideaan alusta lähtien. Voin keskittyä enemmän siihen, millaisen kuvan haluan tehdä. Kuvien tutkiminen ei siis ole minulle valmiiden kuvien kopioimista, vaan oman työkalupakin kasvattamista. Mitä enemmän tunnen erilaisia tekniikoita ja niiden mahdollisuuksia, sitä useammalla tavalla voin toteuttaa omia ideoitani.

Tälläistä kuvauspohtimista tänään, Kari…