Hiukan valomaalauksesta

Valomaalaus eli light painting ei ole uusi ilmiö, vaikka sen nykytekniikat tekevät sen toteuttamisesta helpompaa ja nopeampaa kuin koskaan. Ideana on yksinkertainen: valo on maalausväline, kamera kankaasi. Tämän perusidean ympärille on syntynyt yli vuosisadan mittainen kokeilujen ja luovuuden historia.

Jo 1800-luvun lopulla tiedemiehet ja taiteilijat kuten Étienne-Jules Marey ja Georges Demenÿ tutkivat liikettä ja valoa pitkien valotusaikojen avulla. Heidän kokeilunsa tallensivat liikkeen sommittelun ja rytmin. Myöhemmin 1900-luvun taiteilijat, esimerkiksi Man Ray ja László Moholy-Nagy, toivat valomaalaukseen surrealistisen ja abstraktin ulottuvuuden, jossa valo itsessään oli päähenkilö.

1930–1950-luvuilla valokuvaaja Gjon Mili teki valomaalauksesta performanssin: hänen kuvissaan Pablo Picasso piirsi valolla, ja kameran pitkät valotukset tallensivat elävän liikkeen kuin maagisen jäljen pimeyteen.

Digitaalisen kameratekniikan myötä 1990-luvulta alkaen valomaalaus on saanut uuden elämän. Led-valot, värilliset valonlähteet ja helppo jälkikäsittely mahdollistavat nykyään tarkat ja monikerroksiset teokset, joissa valo voi liikkua, heijastua ja maalata kolmiulotteisia tiloja. Vaikka välineet ja tekniikat muuttuvat, ydinajatus pysyy samana: valon liike kameran edessä on taidetta, joka syntyy silmän ja käden yhteistyössä.

Entä nykyaikana- pari erilaista tapaa käyttää valomaalausta

Yksi suosittu nykyaikainen valomaalauksen tapa on maalata valolla kohde. Eli kamera ja kohde pysyy paikoillaan, ja liikkuvalla valolla korostetaan kohteen muotoja ja rakennetta. Näin valolla “piirretään” kohde esiin pimeässä, ja lopputulos tuo esineen tai asetelman esiin uudella tavalla. Valon suunnalla ja määrällä voidaan esittää kohde hyvin. Esimerkiksi valon suunta määrittää kuinka kappaleen pintarakenne näkyy.

Tätä tekniikkaa käytetään usein asetelmissa tai suuremmissa kohteissa, ja sen harjoitteluun ja käyttöön on erikoistunut esimerkiksi Harold Ross. Valon avulla muoto saa syvyyttä ja elävyyttä. Tyypillinen esimerkki on Harold Rossin kuva:

Nykyään valomaalausta käytetään paljon myös niin, että valo ei kohdistu suoraan malliin, vaan sitä maalataan mallin taakse ja ympärille. Kamera pysyy paikallaan, malli on usein lähes liikkumatta, ja liikkuvalla valolla luodaan taustalle tai ympärille kuvioita, muotoja ja rytmiä. Näin syntyy vaikutelma, että malli on osa valon luomaa tilaa.

Tätä tekniikkaa hyödyntää tunnetusti Eric Paré, joka tekee kuvia, joissa valomiekalla tai muulla valonlähteellä maalataan taustalle graafisia ja usein pyöriviä kuvioita. Lopputulos on selkeä ja helposti hahmotettava: malli pysyy terävänä, ja valo tuo kuvaan liikkeen ja visuaalisen kiinnostavuuden.

Tällainen valomaalaus on teknisesti suoraviivaista, mutta vaatii suunnittelua ja ajoitusta. Valon liike, muoto ja suunta vaikuttavat suoraan siihen, millaiseksi taustakuvio muodostuu. Tekniikka sopii hyvin henkilökuviin ja ympäristöihin, joissa halutaan yhdistää ihminen ja abstrakti valo samaan kuvaan.

Osa valomaalaajista vie tekniikan vielä pidemmälle ja tekee varsinaisia valoteoksia suoraan ympäristöön. Tällöin valolla ei korosteta vain mallia tai yksittäistä kohdetta, vaan koko tila toimii ikään kuin kankaana. Valo voi seurata rakennusten muotoja, avata maisemaa uudella tavalla tai luoda täysin uusia, hetkellisiä rakenteita tuttuun ympäristöön.

Esimerkiksi Olaf Schieche tunnetaan siitä, että hän “koristelee” ympäristöjä erilaisilla valaisumenetelmillä. Valo ei ole kuvissa pelkkä efekti, vaan olennainen osa tilaa ja sommittelua. Lopputulos syntyy usein pitkästä valotuksesta ja tarkasta suunnittelusta, ja kuvat näyttävät siltä kuin ympäristö olisi hetkeksi muuttunut toiseksi todellisuudeksi.

Tällaisessa valomaalauksessa korostuu ajatus valosta tilallisena elementtinä. Kuva ei vain tallenna maisemaa, vaan rakentaa sen uudelleen valon avulla.

Valomaalaus ei siis ole yksi tekniikka, vaan joukko erilaisia tapoja käyttää valoa luovana välineenä. Yhteistä niille on ajatus siitä, että valo ei vain valaise kohdetta, vaan rakentaa kuvaa, muotoa ja tilaa. Vaikka välineet ja tekniikat ovat kehittyneet, perusidea on pysynyt samana: pitkä valotus, liikkuva valo ja tekijän näkemys. Valomaalaus tarjoaa edelleen tilaa kokeilulle, suunnittelulle ja sattumalle. Siksi se tuntuu olevan aina uudelleen ajankohtainen.

Kunhan kuvailen, Kari…