Yksinkertainen kamera- DIY- versio

Olen viimeaikoina rakennellut filmikameroita. Se on mukavaa rentouttavaa puuhaa, jossa näkee omien käsiensä jäljen. Ja tämä on aika luonteva jatko sille, että olen leikkinyt vintage- ja projektorien linsseillä varmaan viimeiset kymmen vuotta. Eli linssien sovittamisesta siirtynyt kamerarunkojen tekemiseen.

Vintagelinssien sovittaminen moderniin kamerarunkoon on oikeasti hyvä esinäytös kameroiden tekemiseen. Molemmissa on sama periaate eli toisessa päässä kameraa on valonherkkä filmi tai digikenno. Ja toisessa päässä objektiivi sulkimella tai ilman.

Vintagelinssin sovittaminen tai kamerarungon tekeminen on analogisesti samanlaista. Eli pitää tarkistaa, että piirtääkö linssi filmin tai digikennon koko alalta ja saako sen oikealle etäisyydelle kennosta/filmistä. Melkoisen yksinkertainen periaate.

Piirtoympyrä

Objektiivin sovittaminen kuvauskäyttöön lähtee ensin siitä, että saako sillä kuvan projisoitua kennolle tai filmille. Eli käsite piirtoympyrä kertoo sen, onko se mahdollista. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin blogitekstin.

Piirtoympyräkäsite tulee monelle digikuvaajalla vastaan tilanteessa kun puhutaan croppi- ja täyskennoisten objektiiveistä. Eli pohditaan sitä miksi croppikennoisen kameran objektiivia ei voi käyttää täyskennoisessa. Ylläoleva kuva kertoo sen, että jos piirtoympyrä on riittävän suuri, niin kuvan reunoille ei synny vinjetointia.

Eli oman kameran suunnittelussa lähdetään usein liikkeelle siitä, että minkäkoiselle filmille tai kennolle kuvataan ja varmistellaan objektiivin piirtoympyrän olevan riittävän suuri.

Flange focal distance 

Seuraava vaihe on sitten pohtia ns. flange focal distance-käsitettä. Eli se kertoo  kuinka kaukana kameran bajonetti on filmi/kenno- tasosta. Eli sen avulla voi pohtia, että objektiivi mahdollista adaptoida omaan kameraan.

Kuva selventää tuota käsitettä ja siellä on mukana käsite back focal distance, joka kertoo objektiivin takaosan ja kennon välisestä etäisyydestä. Tuo on tärkeä mitta silloin kun adaptoidaan linssiä peilikameraan eli joissain tilanteissa objektiivin takaosa saattaa osua peilikoneistoon.

Ja sitten kameran rakentamiseen tai linssin adaptointiin

Nuo peruskäsitteet on helppoja. Eli kuinka isolle kennolle/filmille objektiivi on suunniteltu ja kuinka kaukana sen kiinnityspinta on filmitasosta. Esim. Brian Smithin sivuilla on hyvä listaus asiasta eli Ultimate Guide to Flange Focal Distance. Sieltä löytyy kiinnityksen tyyppi, ffd, kameratyyppi sekä kennon koko (Camera Format). Eli tuolta voi alustavasti tarkistaa sen, että saako objektiivin kiinni omaan kameraan.

Ja sitten jos lähtee rakentamaan omaa kameraa tai käyttää jotain ”eksoottisempaa objektiivia”, niin kannattaa etsiä objektiivin omat speksit. Esim. aloituskuvan kamerassa on käytössä Schneider Kreuznach Angulon 65/6.8 linssi ja pienellä etsimisellä sille löytyy tekniset tiedot. Ne kertovat tuolle 1930- luvulla suunnitellulle objektiiville seuraavat arvot.

Angulon 6.8/65mm

OPTO-MECHANICAL DATA

(with lens focused at infinity)

Lens elements, Groups	6, 2
Shutter Size	00
Flange Focal Distance	63.5mm
Filter Mounting Thread	M 30.5 X 0.5
Weight (with shutter)	80g
Overall Length	21mm

IMAGE DATA

(with lens focused at infinity)

Recommended Format (negative) Size	65 X 90 mm
Image Circle Diameter at f/16	109mm
Angle of View at f/16	81 degrees
Lens Displacement at f/16 (vertical/horizontal)	_
56 X 72 mm ; 56 X 72 mm	13/11mm
65 X 90 mm ; 58.2 X 81 mm	8/6mm

OPTICAL DATA

(with lens focused at infinity)

Effective Focal Length (F’)	64.5mm
Back Focal Length (S’F’)	60.3mm
Principal Point Separation (HH’)	2.0mm

Kun noita lukee, niin huomaa minkä kokoiselle filmille tuo on suunniteltu ja löytää myös maininnan ns. bajonetin etäisyydestä filmipintaan. Eli tuo olisi kiva ns. laajakulmakameran linssi, joka soveltuu 6×9 filmille ja bajonetin etäisyys filmipinnasta on 63.5 milliä. Käytännössä se johoonkin 4 -5 metriin tarkennettuna on hiukan alle 70 milliä.

Tuon pystyisi aika helpolla adaptoimaan digikameraan, mutta samalla näkee sen, että tuosta pystyy tekemään helpolla jopa kiinteätarkenteisen kaupunkikameran. Sellaisen 1940-1950- luvun oloisen katukuvauskameran. Sen pystyy varmistamaan dof- laskurilla eli syväterävyyslaskurilla.

Eli käytännössä aukolla 11 kameraa ei enää tarvitse tarkentaa mihinkään ja tuo antaa hyvän vihjeen siitä, että kamera kannattaa rakenta tarkentumaan noin viiteen metriin. Käytännössä tuo tuo mukanaan omat haasteensa kuvaamisen eli taustaan pitää reagoida jo kuvausvaiheessa.

Tämän jälkeen oman kameran rakentaminen on oikeastaan vain tekemistä. Oma kamera on tehty Radan filmiperän ja Angulon 65/6.8 avulla eli niiden väliin on vain rakennettu laatikko. Eli arvioitu filmipinnan bajonetin väliksi tuo 63.5 milliä ja kokeellisti kokeiltu miten paljon linssiä otetaan ulospäin, jotta saadaan oikea tarkennus aikaiseksi.

Vaikka oma kameranrunko on tällä kertaa toteutettu 3D- tulosteena, niin tuollaisen pystyy tekemään kauniista vanerista, muutamasta listasta ja muista tarvikkeista nopeasti pelkillä käsityövälineillä. Omat ensimmäiset kamerat on tehty mm. sikarilaatikoista, tammisista kynnyksistä jne.

Vintagelinssien adaptointi tai oman yksinkertaisen kameran tekeminen ei ole vaikeaa. Se vain vaatii hiukan perusasioihin perehtymistä ja näpräämistä. Ja pientä viitseliäisyyttä kokeilemiseen.

Valitettavasti tähän postaukseen ei vielä saanut lisättyä tuon ”katukameran” kuvia, koska en ole vielä tuolla ulkohämärässä kuvannut sillä mitään. Mutta viimeistään viikonloppuna kuvaan sillä jalustan avulla koekuvia.

Suosittelen siirtymistä sieltä modernien automaattikameroiden käytöstä myös kokeilemaan muita kuvaamisen tapoja. Se voi avata näkemystä siitä kuinka yksinkertaisella kalustolla voi saada huippukuvia. Ja samalla opettaa hyödyntämään tekniikka vielä paremmin.

Tälläistä kuvaamista tänään, Kari…