Darkfield- hieno sana, yksinkertainen toteuttaa

Darkfield lighting on valaisutapa, jossa kohdetta ei valaista suoraan kameraan päin, vaan valo ohjataan viistosti tai taustan kautta niin, että tausta jää mustaksi ja vain kohteesta sironnut tai heijastunut valo näkyy. Lopputuloksena syntyy kuva, jossa muodot, reunat, pinnan epätäydellisyydet ja läpinäkyvät rakenteet piirtyvät esiin kirkkaasti ilman häiritsevää taustaa. Sama periaate tunnetaan mikroskopiassa dark-field illumination -nimellä, ja valokuvauksessa sitä hyödynnetään erityisesti lasin, kirkkaiden materiaalien ja teknisten yksityiskohtien kuvaamisessa.

Kuullostaa hienolta ja vaikealta asialta, mutta oikeastaan se tarkoittaa valaisua, jossa kamera ei näe valonlähdettä eikä suoraa valoa ollenkaan. Tausta jää mustaksi, ja kuvassa näkyy vain se valo, joka osuu kohteeseen ja heijastuu tai siroaa siitä kameraan. Siksi erityisesti kirkkaat, läpinäkyvät ja reunalliset muodot tulevat esiin.

Yleinen tapa kuvata lasiesineitä mustaa taustaa vasten ja hiukan valaistusta muuttamalla saa myös heijastimilla valaistua kappaletta.

Helppo ja yksinkertainen tapa. Käytännössä tuon pystyy tekemään valkoisella seinällä, valonlähteellä ja yhdellä mustalla taustalla. Tuossa ei tarvita mitään erikoista, ei isoja softbokseja, ei studiosalamia vaan valkoinen pinta, valo ja musta levy. Ylläoleva kuva kuva on kuvattu juuri noin yhdellä käsisalamalla.

Yksinkertaisen näköistä eikö totta. Ja kun tuon periaatteen oppii ymmärtämään, niin samaa periaatetta voi skaalata makrokuvista vaikka autojen kuvaamiseen. Mustan levyn ja valon määrä vaan muuttuu.

Älä pohdi mitä tehdään vaan miten tehdään

Darkfield on hyvä esimerkki siitä, miksi pelkkä ohjeiden seuraaminen ei vielä tarkoita ymmärtämistä. Ohjekortti voi sanoa, mihin valo laitetaan ja mistä suunnasta kuvataan, mutta ilman käsitystä siitä miksi tausta pysyy mustana ja miten valo päätyy kameraan, sama asetelma ei toimi enää, kun kohde, tila tai välineet muuttuvat. Kun ymmärtää, että darkfieldissä ei kuvata kohdetta vaan valon käyttäytymistä, kuvaaja vapautuu toistamasta reseptejä ja alkaa soveltaa periaatteita. Tällöin tekniikka ei rajoita ilmaisua, vaan muuttuu työkaluksi, joka mukautuu tilanteeseen eikä toisin päin.

Kun periaate on ymmärretty, tekniikka lakkaa olemasta sidottu yhteen mittakaavaan tai yhteen “oikeaan” asetelmaan. Darkfieldiä voi soveltaa yhtä hyvin pienen yksityiskohdan kuin suuren kohteen kuvaamiseen, kunhan ymmärtää, mistä suunnasta valo tulee, mihin se saa osua ja milloin se päätyy kameraan. Heijastimet, diffuusorit ja taustamateriaalit eivät ole enää irrallisia lisävarusteita, vaan keinoja ohjata valon kulkua ja luonnetta. Kuva muuttuu, koska valo muuttuu. Ei siksi, että jokin ohje toteutettiin täsmälleen oikein. Tässä vaiheessa kuvaaja ei enää kysy “mitä asetuksia pitäisi käyttää”, vaan “miten valo käyttäytyy ja miten voin vaikuttaa siihen”.

Lopulta kyse ei ole yksittäisestä valaisutavasta tai kuvaustekniikasta vaan tavasta ajatella valokuvausta. Niin kauan kuin tekniikkaa noudatetaan ymmärtämättä sen taustalla olevia syitä, tekeminen on lähinnä toistamista ja parhaimmillaankin taitavaa kopiointia. Vasta silloin, kun hahmottaa miten ja miksi valo tai jokin muu tekniikka toimii tietyllä tavalla, avautuu todellinen mahdollisuus soveltamiseen. Ymmärrys ei anna valmiita vastauksia, mutta se antaa vapauden löytää omat ratkaisunsa ja juuri siinä vaiheessa tekniikka alkaa palvella ilmaisua eikä rajoittaa sitä.

Kunhan kuvailen, Kari…