Ensi vuoden tavoitteet
Sanotaan, että kirjoittamalla tavoitteen konkretisoit sen mielessäsi, lisäät sitoutumista ja motivaatiota. Se auttaa muistamaan, suunnittelemaan ja seuraamaan edistymistä, ja aktivoi aivoja toimimaan kohti tavoitetta. Kirjallinen tavoite tekee sen “todelliseksi” ja lisää todennäköisyyttä saavuttaa sen.
Ja toisaalta usein puhutaan kolmesta pointista, joilla terävöitetään tavoite. Samasta syystä itsekkin ajattelin laittaa ensivuoden kuvaamisen kolmen pointin taakse. Niin se oli tänäkin vuonna eli kuluvan vuoden pointit oli: fiap- arvonimi, yhä enemmän filmille siirtyminen ja filmikameroiden tekemisen opettelu. Ja nuo pointit täyttyi hyvin tänä vuonna.
Ensi vuoden pointit on enemmän kuvaukseen liittyviä eli arvonimen korotusta, mv-filmikuvauksen taitojen kehittämistä sekä uusiin tekniikoihin tutustumista. Ja laitan tuon arvonimen korotuksen päätavoitteeksi.
1. NFIAP -> AFIAP
Koska NFIAP- hakemus on sisällä ja sille ei ole pyydetty listietoja tai korjauksia, niin oletan sen menneen läpi. Ja se tarkoittaisi sitä, että ensi vuonna pitäisi saada näyttelyhyväksyntöjä 27 kappaletta.
”Eli seuraavaksi haen tuota 75 hyväksyntää ja koska myös aiemmat lasketaan kumulatiivisesti mukaan, niin ensi vuoden projekti on 33 hyväksyntää. Ja kun huomioin viimeiset saadut tulokset eli kuusi hyväksyntää ja yhden uuden maan, niin 27 hyväksynnän kerääminen on ensi vuoden todellinen tavoite.”, vanhasta blogitekstistä.
Tuon pitäisi olla täysin realistinen tavoite, vaikka olen pohtinut yrittäväni uusilla kuvilla. Ja kun tiedän kuvien menevän läpi näyttelyihin, niin on tavoitteena kuvien laadun kasvattaminen. Eli kuvat saisivat mennä lähelle palkintorajaa ja palkinnoille. Kuluvalta vuodelta on kolme eri tasoista palkintoa.
Eli tuolla näyttelykuvaamisen saralla pyrin saamaan kuvistani parempi laatuisia, tarinallisempia ja sellaisia jotka väliin kolkuttelevat palkittujen rajoja. Ja ajattelin, että teen noin 10-20 kuvan sarjan, joilla osallistun näyttelyihin.

2. Filmi-, kaupunki- ja katukuvaus
Ajattelin myös palata hiukan omille juurille eli olen ikäni kuvannut kaupunki- ja katukuvaa eri muodoissa. Ja päätin yhdistää sinne filmikuvauksen mukaan. Minulla on omia suosikkeja, joiden kuvista pidän kuten Olga Karlovac ja vaikka Alexey Titarenko. Titarenkot vanhat neuvostovallan aikaiset kuvat ovat mieleeni kuten esim. hänen sarjansa City of Shadows.
Itseä kiehtoo katu- ja kaupunkikuvauksessa erityisesti pitkät valotusajat sekä myös pitkä syväterävyys. Sekä myös hidas kuvaustahti. Viimeiset parikymmentä vuotta olen kuvannut kadulla digillä ja kuvaamisen tekninen helppous on vähentänyt mielenkiintoa kuvaamista kohtaan. Saan sellaista peruskuvaa liian helpolla.

Olen kuluvan vuoden aikana rakennellut yksinkertaisia filmikameroita ja pyrkinyt tekemään yksinkertaisia point&shoot- kameroita eli kiinteätarkenteisia. Eli niiden syväterävyysalue lähtee noin 3-5 metristä ja päätyy äärettömään. Eli kamerat ovat joko keski- tai isoformaattia ja varustettu lyhyellä polttovälillä.
Eli tuolta löytyy kamerat kaupunki- ja katukuvaukseen. Kuvaamisen opettelun lisäksi ensi vuonna on pyrkiä vielä parempaan laatuun kehityksen ja digitoinnin osalta.
En usko, että näitä kuvia lähtee tuonne näyttelykuvausharrastuksen puolelle vaan että näistä saattaa tulevaisuudessa koostua oma näyttely tai yritän portfolion kautta saada ”mainetta ja kunniaa”.
3. Valaisu
Viimeinen ensi vuoden tavoitteista on valaisun opetteleminen sen eri muodoissa. Olen vuosikaudet kuvannut vallitsevalla valolla. Kadulla on valon näkeminen olennaista ja makroissa yms. muissa en ole halunnut käyttää keinovaloa eli salamaa missään muodossa.
Mutta ajattelin, että pitää myös opetella valon käyttöä. Eli jatkuvan valon, salaman ja myös valomaalauksen taitoja. Näiden opettelun aikana voi myös syntyä näyttelykuvia. Jotain sellaista mikä pysäyttää.

Luulen, että harjoittelen tätä tuotekuvien, asetelmien ja muiden tälläisten kautta. Silloin voin keskittyä puhtaasti valon opetteluun. Yksi harjoittelukohteista tulee olemaan valomaalaus eli joko kohteen valaiseminen tai taustalle tehtävien valokuvioiden harjoittelu. Kyseinen aihe ei ole teknisesti vaikeaa, mutta siellä tulee vastaan valon näkeminen ja se kuinka tehdään pysäyttävää kuvaa.
Ajattelen, että menen tälläisillä aiheilla ensi vuoteen. Ja kuvaan aina ajan salliessa ja mielenkiinnon osuessa myös muutakin. Eli hyönteisiä, ihmisiä miiteissä ja ehkä väliin arkkitehtuuriakin. Mutta noihin kolmeen ylläolevaan asiaan ajattelin panostaa hiukan enemmän.
Tälläistä pohtimista tänään, Kari…