Pari sanaa malleilusta ja miiteistä

Olen ollut hiukan mallina Tampereen valokuvausseuran matalan kynnyksen kursseille. Itselle ne ovat olleet hyvää harjoittelua ja ymmärryksen hakua siitä miksi mallia pitää ohjata. Mallinohjaus on erilaista kuin valojen ja säätöjen tekeminen. Siinä pitää pystyä sanallisesti kertomaan miten mallin pitää olla.

Tekstin aloituskuvana on Petri Kuuselan ( https://www.instagram.com/petrifov/ ) yhdellä tälläisellä kurssilla otettu kuva, jossa on mukana valokuvaa, mutta myös AI- pohjaista kuvan generointia. Tämä kertoo ajasta, jossa elämme. Tekniikka kehittyy vauhdilla.

Nuo kurssit ovat olleet mielenkiintoisia oppimiskokemuksia. Niillä on nähnyt kuinka eri kuvaajat ohjaavat mallia ja mitä pieniä omia temppujaan heillä on ollut. Opettavaisia juttuja.

Mallinohjaus ja valaiseminen ovat kaksi täysin erilaista harjoittelun aluetta. Valaiseminen on tekninen prosessi, jossa hallitaan valon suuntaa, tehoa ja kontrastia sekä kameran asetuksia. Niitä voi säätää rauhassa, mitata erilaisilla mittareilla ja testata myös yksin. Tekniikka reagoi loogisesti ja ennustettavasti: kun muutat asetusta, näet heti vaikutuksen.

Mallinohjaus on luonteeltaan aivan toisenlaista. Se on vuorovaikutusta, jossa rakennetaan ilmapiiriä, luetaan kehonkieltä, valitaan sanoja huolellisesti ja luodaan turvallisuuden tunnetta. Siinä ei säädetä numeroita vaan ihmistä ja ennen kaikkea ihmisten välistä tilannetta.

Valon voi korjata lisäämällä tai vähentämällä tehoa. Mutta jos malli jännittyy, sitä ei korjata histogrammista. Ja juuri näitä asioita meillä valokuvausseurassa harjoitellaan sekä studiolla että myös HeKu- ryhmässä eli henkilökuvaajissa. Molemmissa painotetaan sitä, että yksi kuvaa ja yksi ohjaa. Ja muut tarvittaessa auttavat.

Yhteisöllisiä miittejä

Meillä on Tampereella myös vahva yhteisö mallien ja valokuvaajien tapaamiselle. Ja tämä yhteisö järjestää tapaamisia, joissa maillit ja kuvaajat pääsevät tapaamaan toisiaan kuvaamisen ja malleilun yhteydessä. Itse miellän nämä enemmän mukaviksi kuvaamistapahtumiksi ja ainakin itse olen oppinut tuntemaan niissä uusia ihmisiä.

Nämä tilaisuudet ovat kuitenkin luonteeltaan erilaisia kuin valokuvausseuran kurssit tai HeKu-ryhmän harjoitukset. Kyse ei ole opetuksellisesta tilanteesta, jossa pysähdytään pohtimaan ohjausta tai valaisua. Painopiste on enemmän yhdessä tekemisessä ja rennossa kuvaamisessa.

Tilanne muistuttaa enemmän tapahtumakuvausta, jossa mukana on omat valot ja oma kalusto. Tärkeintä on mukava tapahtuma, hyvä ilmapiiri ja onnistunut yhteinen kokemus. Kuvia syntyy siinä sivussa.

Juuri tästä syystä mallinohjauksen syvällinen harjoittelu jää tällaisessa tilanteessa väistämättä vähemmälle. Kun ympärillä tapahtuu paljon ja paikalla on useita kuvaajia, keskittyminen ei ole samanlaista kuin ohjatulla kurssilla. Tavoitteena ei ole täydellinen ohjaustilanne, vaan sujuva ja mukava kuvaushetki.

Molemmille on paikkansa. Toisessa harjoitellaan tietoisesti taitoa. Toisessa rakennetaan yhteisöä ja nautitaan kuvaamisesta.

Ja lopuksi

Ehkä näitä tilanteita kannattaa katsoa hieman eri suunnista. Mallinakin olen oppinut, että jos haluaa harjoitella nimenomaan mallinohjausta, kuvaustilanteen pitää tukea sitä. Tarvitaan rauhaa, selkeä vastuu ja aikaa pysähtyä vuorovaikutukseen.

Rennommissa miiteissä tilanne on toisenlainen. Aina ei tiedä kuka seuraavaksi kuvaa tai millaisella ajatuksella. Silloin tilanne muistuttaa enemmän esiintymistä: malli tuo itse energiaa ja valmiutta tilanteeseen, ja kuvaaja tarttuu siihen. Se johtaa usein parempaan lopputulokseen kuin se, että jäisi odottamaan tarkkaa ohjausta.

Molemmissa tilanteissa oppii, mutta eri asioita. Toinen kehittää tietoista ohjaustaitoa, toinen tilannetajua ja heittäytymistä.

Kunhan yleensä kuvailen, Kari…